Vellamonkatu 30
Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa talossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.
Teksti ja kuvat Kristian McCann
Romaniyhteisön jäsenet tekivät Maailma kylässä -tapahtumaan käsitöitä, minkä tiimoilta he kohtasivat myös paikallisia.
Helatorstaina Alppilan kirkossa kokoontui joukko taiteilijoita, käsityöläisiä ja Itä-Euroopasta tulleita romaneja. Musiikin ja keskusteluiden ohella – paikalla oli myös tulkkeja – joukko teki käsitöitä, joita myydään tulevana viikonloppuna Maailma kylässä -festivaaleilla.
Kohtaamisen taustalla oli Tietoa ja taitoa liikkuvalle väelle -hanke, joka auttaa muun muassa juuri romaneja luovan työn kautta.
Käsityöprojektien lisäksi hanke on toteuttanut romaniyhteisölle ja sen kanssa konsertteja, työpajoja ja muita sosiaalisia tapahtumia.
Hankkeen vetäjä ja tapaamisen avainjärjestäjä Elviira Davidow kertoo, että yhteisten kohtaamisten painopiste on työssä, arvokkuudessa ja kulttuurien jakamisessa. Tärkeintä hänen mukaansa on kuitenkin rikkoa ennakkoluuloja romaniyhteisöistä ja antaa tietoa, jonka kautta ihmiset voivat luoda omat, vähemmän värittyneet mielikuvat yhteisön tilanteesta.