Teksti Oona Juutinen

Lopunajan lauseet: The Testament of Jessie Lamb.

The Testament of Jessie Lamb on niitä kirjoja, jotka kuulostavat teoriassa oikein hyviltä. Takakannessa tarinaa kehutaan Orjattaresi– ja Children of Men -teosten risteytykseksi, ja vuoden 2012 Arthur C. Clarke -palkinnon pokkaamisen lisäksi kirja pääsi myös Booker-palkintoehdokkaaksi.

Alkuasetelmassa onkin potentiaalia: tässä dystopiassa raskaudesta on tullut tappava tauti. Oletettavasti bioterroristien levittämä Maternal Death Syndrome -virus, MDS, tuhoaa raskaana olevien naisten aivot ennen kuin sikiöillä on kylliksi aikaa kehittyä ja syntyä. Hengitysilman kautta leviävää virusta kantavat kaikki, eikä lapsia siis enää ole luvassa. Ihmiskunnan lopunajat ovat käsillä.

Valitettavasti kirjan toteutus kuitenkin tökkii, eikä sen perimmäisessä viestissäkään oikein ole kehumista. Teoksen nimihenkilö, 16-vuotias Jessie Lamb, viettää suurimman osan ajastaan angstaten muun muassa vanhempiensa ongelmallisesta suhteesta sekä ihastuksensa välinpitämättömyydestä. Kun tilanteen vakavuus ja sitä myöten myös maailmantuska iskevät tyttöön rytinällä, tarjoaa tämän ympäristö monenlaisia vaihtoehtoja maailman parantamiseksi tai siihen pyrkimiseksi. Tiedemies-isä ehdottaa Jessielle biologian opiskelua ja tutkijaksi ryhtymistä. Ystävät taas kääntyvät aktivismin puoleen, yksi harjoittaen suoraa toimintaa ja toinen omavaraistaloutta suunnitellen. Mutta mitä tekee Jessie? Hän haluaa tulla raskaaksi ja kuolla.

Sleeping Beauty -projekti on tiedemiesten yritys koettaa luoda seuraava, terve sukupolvi. Nuoria tyttöjä värvätään vapaaehtoisiksi, jotka saatetaan keinotekoiseen koomaan ja joiden tarkoitus on kantaa keinohedelmöitettyjä ja MDS-rokotteen saaneita alkioita. Nuoret äidit tulevat kuolemaan MDS:n seurauksena, mutta jos tuuri käy, uusi sukupolvi saattaa syntyä. Ja jostain syystä muuten suhteellisen älykkäältä nuorelta vaikuttava Jessie päättää hakea elämälleen merkitystä tällaisesta tappavasta raskaudesta.

Rogers onnistuu hetkittäin kuvaamaan teini-ikäisten maailmantuskaa oikein osuvasti: sitä turhautumista, suuttumusta ja avuttomuuden tunnetta, joka syntyy kun nuori tajuaa maailman olevan matkalla helvettiin edellisten sukupolvien tekojen vuoksi, ja että asiantilalle ei voi tehdä oikein mitään. Mutta kirjasta pitäminen vaatisi luultavasti sitä, että lukija voisi samaistua Jessien ilmeisen jaloksi tarkoitettuun päätökseen. Minä en moiseen kuitenkaan kyennyt, sillä Jessien valinta ei tuntunut järjellä tehdyltä vaan kumpuavan silkasta yleisestä angstista ja toivottomuudesta. Maailman parantamisen lisäksi Jessie myös tahtoo maailmasta pois, eivätkä itsetuhoiset vibat ainakaan auta tämän päätöksen symppaamista.

Tässä kohtaa myös vertaus Margaret Atwoodin Orjattaresi-dystopiaklassikkoon alkaa ontua. Atwood käsittelee feministisessä mestariteoksessaan yhteiskuntaa, jossa lisääntymiskykyiset naiset on alistettu synnytyskoneiksi – mutta Jessie alistaa itse itsensä. Koko tarina tuntuu hetkittäin suorastaan misogynistiseltä: Jessien valinta ja sen perustelut tuntuvat julistavan naisen olevan yhtä kohtunsa kanssa ja että aivoista viis. Kun tähän vielä lisätään kirjasta löytyvät raamatulliset viittaukset, koko tarina alkaa tuntua fundamentalistipropagandalta, jonka mukaan naisen kroppa ei ole tämän oma vaan jotakin yhteiskunnan ja yleisen hyödyn nimissä uhrattavaa.

Se ei varsinaisesti ole sellainen viesti, jota haluaisin nuorille tytöille toitotettavan.

Jane Rogers: The Testament of Jessie Lamb. Sandstone Press 2011. 272 s.