Hämeentie 48Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Askel taakse, kaksi eteen

Lukuaika: 2 minuuttia

Askel taakse, kaksi eteen

Vellamonkatu 30Vellamonkatu 30

Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa talossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.

Teksti Tuomas Rantanen

Voima-lehteä kustantavan yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomas Rantanen kertoo, miten Voima uudistuu.

Lokakuun toisella viikolla Voima Kustannus Oy:n hallitus erotti lehden pitkäaikaisen päätoimittajan, Kimmo Jylhämön. Seuraavalla viikolla osa toimituksesta teki mediassa näyttävästi noteeratun ulosmarssin lehden tekemisen piiristä.

Toimituksen ja yhtiön hallituksen välinen luottamuspula juontaa juurensa koko media-alan perusongelmiin. Voiman mainosrahoitus on pudonnut, ja siksi myös toimitusbudjettiin on kajottava, vaikka se tekee kipeää ja johtaa siihen, että resurssien osalta nykyiselle tasolle asetettu toimituksellinen kunnianhimo ei voi toteutua.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Voima-lehden yhtenä perustajana, pitkän ajan sen kustantamisesta vastanneena ja nykyisenä yhtiön hallituksen puheenjohtajana ymmärrän erittäin hyvin toimituksen pahan mielen ja pettymyksen. Vuosien kehitystyö tuntuu menevän hukkaan. Asiallisesti kuitenkin on selvää, että lehden julkaiseminen voi jatkua vain sellaisella menotasolla, joka vastaa tuloja.

Voima Kustannus Oy ei ole koskaan jakanut omistajilleen osinkoja, joten niistäkään tinkimisellä ei resursseja voida lisätä. Liiketoiminnan laajentamiseen muille aloille ei ole ainakaan heti näköpiirissä olevia mahdollisuuksia. Talouden ikäviä imperatiiveja voi harmitella, mutta säästöjen ainoa todellinen vaihtoehto on yhtiön konkurssi.

Me lehden tekemisessä tiivisti kauan mukana olleet olemme sitoutuneet intohimoisesti lehden tekemiseen ja pieneen ydinyhteisöömme. Tällaisen sisäpiirin purkaantuminen vertautuu pitkäikäisten bändien hajoamiseen kaikilla tunnemausteilla. Siksi ei ole ihme, että kriisin keskellä keitto palaa hellalle ja lähtiessä ovien ja ikkunoiden raamit jäävät kaulaan. Yhdessä tehtyjen asioiden arvoa hetken draama ei silti voi viedä. Ryminällä talosta lähteneet ovat julkisesti toivoneet, että lehti kaikesta huolimatta jatkaa. Taloon jääneet taas toivovat, että menetetty toveruus voitaisiin vielä joskus muodossa tai toisessa palauttaa.

Voima Kustannus Oy ei ole koskaan halunnut puuttua lehden sisältöön tai linjaan, ja on selvää, että lehden yhteiskunnallisen ja kulttuurisen haastajuuden halutaan jatkossakin säilyvän. Lehdelle tullaan valitsemaan uusi toimituksellinen päätoimittaja, joka vastaa lehden linjasta tarkemmin. Tarkoitus on myös koota lehden tekemisen ympärille aktiivisten avustajien yhteisö.

Rajallisten resurssien takia on selvää, että viime vuosina vaalitusta toimituksen oman journalistisen työn määrästä on pakko tinkiä. Tätä tullaan korvaamaan sillä, että lehdessä julkaistaan enemmän valmiina hankittua mutta silti lehden toimituksellisia tavoitteita vastaavaa aineistoa.

Palautamme esimerkiksi jo aiemmin aktiivisesti harjoitetun yhteyden ranskalaisen laatulehden, Le Monde diplomatiquen, ja omasta kohtalostaan Venäjällä taistelevan riippumattoman Novaja Gazetan kanssa. Etsimme samalla vastaavaa yhteistyötä pienten suomalaisten kulttuuri- ja mielipidelehtien kanssa. Voimassa tultaneen näkemään aiempaa enemmän myös taiteilijoiden taideprojekteina tuottamaa aineistoa ja mahdollisesti kirjoissa julkaistua materiaalia.

Todennäköistä on myös, että lehti myös palaa lähemmäs alkuperäisiä juuriaan: sen kiinnostus erilaista kansalaisosallistumisen alueella tapahtuvaa raportointia kohtaan sähköistyy.

Voima on lukijamääränsä – yli 90 000 säännöllistä lukijaa ja yli 175 000 satunnaisempaa lukijaa – puolesta keskisuuri valtavirtamedia, mutta sen päätehtävänä nähtiin alun perin juuri yleismedian kiinnostuksen kohteiden ja käsittelytapojen laajentaminen. Tässä tilanteessa taloudellisen tappion voi ehkä osittain kääntää jopa voitoksi: itse harjoitetusta professionalismista tinkimisen ei tarvitse tarkoittaa yhteiskunnallisesta tai kulttuurisesta merkityksestä tinkimistä.

Itselleni tämä projekti on ollut 15 vuotta tärkein hankkeeni ja olen ollut sitoutunut siihen henkeen ja vereen. Pidän erityisen arvokkaana sitä, että lehti toimii jatkossakin olennaiselta osin kaupallisella – käytännössä siis mainosrahoitteisella – pohjalla. Voima Kustannus Oy on yhteiskunnallinen yritys, joka omalta osaltaan osoittaa, että markkinavoimien ylivaltaa voi haastaa myös markkinavoimana.

Media-alan yleinen tilanne huolestuttaa kaikkia meitä alalla toimivia ja toivottavasti kaikkia muitakin. Jäin itse opintovapaalle voiman kustannuspäällikön tehtävistä viime huhtikuussa enkä tiedä mitä teen työkseni ensi tammikuusta alkaen. Voiman soihtua haluan kuitenkin kantaa nykyroolissani jatkossakin eteenpäin. Uskon, että Voimalla on tehtävänsä myös hiukan pienemmillä resursseillakin tuotettuna. Myrsky on ohi ja karavaani kulkee.

Kirjoittaja on Voima Kustannus Oy:n hallituksen puheenjohtaja.