Teksti Jari Hanska

Nokiaa ja MTV Mediaa vaivaa sama sairaus: huono johtaminen.

Mediayhtiöillä on ongelmia. MTV Media ilmoitti eilen aloittavansa yt-neuvottelut 30 päivän lomautuksista. Edellisen kerran ovi kävi yhdeksän kuukautta sitten, jolloin kenkää tuli 30 työntekijälle.

Maikkarin toimitusjohtaja Heikki Rotko perusteli yt-neuvotteluja sillä, että ”mediamaailmassa eletään nyt haastavia, mutta kiinnostavia aikoja”. Rotkon mukaan kilpailussa pärjäävät ne, ”jotka ymmärtävät parhaiten muuttuvia mediankulutustottumuksia”.

Heikki Rotko, pari kysymystä: Mitä tekemistä kiinnostavilla ja haastavilla ajoilla sekä mediankulutustottumusten ymmärtämisellä on irtisanomisten tai lomautusten kanssa? Kasvaako MTV Median kyky tehdä katsojille, lukijoille ja kuluttajille laadukasta sisältöä, kun väkeä vähennetään? Oliko Salattujen elämien näyttäminen työntekijöiden ulosmarssin vuoksi peruuntuneiden Kymmenen uutisten tilalla sitä laadukasta sisältöä?

MTV Media käyttää samaa lääkettä kuin talousongelmien kanssa painivat paperiyhtiöt, vaikka tauti on aivan eri. Ei journalismin, uutis- tai ohjelmatuotannon laatu parane leikkaamalla. Laatu vaatii panostuksia henkilöstöresursseihin. Journalismia kun ei pysty automatisoimaan tai ulkoistamaan halvan tuotannon maihin.

Ehkäpä suurin ongelma on juuri johtoportaassa. Keskustelin vuosi sitten erään pitkän linjan kirjanpitäjän kanssa. Hän totesi, että Suomi on täynnä yleisjohtajia, joilla ei ole mitään toimialaosaamista. Lentoyhtiötä voi aivan hyvin johtaa elämänsä kännykkäfirmassa kuluttanut henkilö. Kun nämä yleisjohtajat laitetaan uuden yhtiön ruoriin, he kykenevät tekemään tasan yhden asian: leikkaamaan.

Viimeisimpänä yleisjohtajien hedelmistä pääsi nauttimaan Nokia. Helsingin Sanomien taloustoimittaja Jukka-Pekka Raesteen analyysista käy ilmi, millaista tuhoa toimialaa tuntematon toimitusjohtaja ja hallitus saavat parissa vuodessa aikaan.

”Ja niin yhtiö, jolla oli vahva brändi, paras jakelu ja logistiikka, osaamista design-puolella ja johtavat karttabisnekset omistuksessaan, aloitti luisunsa”, Raeste kirjoittaa.

Journalisti-lehden keväällä tekemän kyselytutkimuksen mukaan suomalaisissa mediayhtiöissä johtajista vain 15 prosenttia on työskennellyt journalistina, loput ovat enimmäkseen markkinointi- ja hallintoammattilaisia. He kykenevät tasan samaan, kuin pörssiyhtiöiden johtajat muillakin aloilla: leikkaamaan.

Leikkaamalla henkilöstökulut ja myymällä kaiken mahdollisen ydinliiketoiminnan ulkopuolisen toiminnan ja omaisuuden voi selvitä muutaman tilikauden yli. Sitten tuleekin kylmät ajat, jos ei kykene innovoimaan mitään uutta.

Tästä on kyse median murroksessa. Tuote on aivan toimiva ja hyvä. Sillä voi kääriä ihan mukavat hillot. Tulos ei vaan riitä johdolle ja osakkeenomistajille. Esimerkiksi Sanoma Newsin liikevoitto oli viime vuonna 20,5 miljoonaa euroa. Suunta on kuitenkin alaspäin edellisestä vuodesta, kun lukijat ja katsojat eivät ole valmiita maksamaan sisällöistä, etenkään netissä.

Ratkaisuna laskuun on sitten vähentää sisällön tekijöitä, jolloin kukaan ei enää halua koskea tikullakaan siihen paskaan mitä jää jäljelle. Esimerkiksi Helsingin Sanomien toimituksen työntekijämäärä on pienentynyt vuosien 2007-2011 välillä yli 17 prosenttia.

Aalto-yliopistossa mediajohtamisen hanketta vetävä Nando Malmelin kiteytti ongelman Journalisti-lehdessä julkaistussa kolumnissaan:

“Mediatalo, joka ei ymmärrä yhteiskunnallista vastuutaan, on rampa mediatalo. Mediatalo joka ei ymmärrä asiakkaitaan, on kaatuva mediatalo. Mediatalo joka ei ole taloudellisesti kannattava, on entinen mediatalo. Ja se mediatalo, joka tulee toimeen ilman journalistisia tavoitteita ja journalisteja, ei enää ole mediatalo.”

Entäpä jos käännämme koko asetelman päälaelleen. Miksi lehtien ja muun median pitäisi olla pörssissä? Miksi median pitäisi ylipäänsä tuottaa voittoa omistajilleen? Eikö riitä, että lehti, tv- tai radiokanava pysyy omillaan, jos se hoitaa yhteiskunnallisesti merkittävää tehtävää?

Voiton tuottamisessa ei ole mitään vikaa, mutta maksimaalisen voiton tavoittelun ei pitäisi olla lähtökohta. Suurin osa voitosta kannattaisi investoida yritykseen itseensä. Näin mediataloilla riittäisi jatkossakin laadukasta sisältöä.

Yksi ratkaisu yritysmuodoksi voisi olla esimerkiksi osuuskunta. Ruotsissa puolestaan on olemassa sosiaalisia yrityksiä, jotka tarjoavat yksityisiä päivähoitopalveluja. Näistä voisi hakea jotain uusia innovaatioita talouden pyörittämiseen. Mikä tärkeintä, journalismi ei näytä kuolevan mediatalojen kriisiin, kuten Laura Koljonen Suomen Kuvalehdessä osuvasti kirjoittaa.

Journalismin tekijät vain siirtyvät muualle ja etsivät omat kanavansa.

Akuutimpi kysymys on, kuka tuottaa sisällön mediaan, kun mediatalot ajavat omat resurssinsa alas? Toimittaja Minea Koskinen selvitti tuoreessa Voimassa, keitä mediatalojen haaskalla pyörii.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Koskisen artikkeli paljastaa, miten viestintätoimistot ovat uineet sisään toimituksellisiin sisältöihin. Kun kiire kasvaa, takaovi jää pahasti raolleen.

• 3.9.2013
• Kirjoittanut Jari Hanska