Kohtalokas kuudes toukokuuta

Teksti Antti Rautiainen

Mitä tapahtui Moskovassa eräänä toukokuun sunnuntaina?

Tänään on kulunut vuosi Putinin virkaanastujaisia edeltäneestä mielenosoituksesta. Helsingissä osoitetaan mieltä Venäjän poliittisten vankien puolesta. Viime kesänä en edes kirjoittanut virkaanastujaismielenosoituksesta. Se oli minulle vain yksi joukkomielenosoitus muiden joukossa, vaikka päätyikin yhteenottoon mellakkapoliisien kanssa ja yli 600 kiinniottoon. Minua kiinnosti enemmän valtausmielenosoitus Occupy Abai, koska siinä päätökset tehtiin horisontaalisemmin kuin helposti manipuloitavissa joukkomielenosoituksissa.

Vuoden aikana on kuitenkin tullut selväksi, että toukokuun kuudennen päivän tapahtumia on syytä muistella. Sen jälkipyykkiin kuuluu yksi suurimmista uuden Venäjän poliittisista oikeudenkäynneistä, jossa toistaiseksi 28 henkilöä syytetään mellakoinnista tai mellakoiden järjestämisestä. Heistä 17 on tällä hetkellä vankilassa ja kaksi kotiarestissa. Yksi, liberaalin ”Solidaarisuus”-liikkeen aktivisti Anastasia Rybatšenko, asuu Tallinnassa käytännössä pakolaisena, vaikka hänellä ei muodollista poliittista turvapaikkaa olekaan.

Suurinta osaa syytetään mellakkaan osallistumisesta ja väkivallasta virkavaltaa vastaan. Neljää heistä, vasemmistorintaman Sergei Udaltsovia, Leonid Razvozžajevia, Konstantin Lebedeviä sekä Georgian parlamentin turvallisuuskomitean puheenjohtajaa Givi Targamadzea (joka tällä hetkellä on Rybatšenkon lisäksi ainoa Venäjän viranomaisten ulottumattomissa oleva syytetty) syytetään mellakoiden järjestämisestä .

Minä en näe mitään väärää mellakoinnissa sinänsä. Väkivaltainen mellakointi on usein hyvä tapa vastustaa sortavia hallituksia, kultainen keskitie hampaattoman mielenosoittamisen ja aseellisen kapinan välillä. Moni 2000-luvun ”värivallankumouksista” ja erityisesti arabikevät oli ennemminkin väkivaltaista mellakointia kuin väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta, toisin kuin Freedom House ja väkivallattoman vastarinnan ideologi Gene Sharpe väittävät. Serbian ”puskutraktorivallankumous” oli väkivaltaista mellakointia, Kirgiisian ”tulppaanivallankumous” oli väkivaltaista mellakointia, ”arabikevään” vallankumouksista joka ikinen oli väkivaltaista mellakointia. Näistä vähiten verisessä Tunisian vallankumouksessakin oli yli 300 kuolonuhria.

Toki viimeiseen kolmeentoista vuoteen mahtuu myös kolme lähes väkivallatonta vallanvaihdosta (Ukrainassa, Georgiassa ja Libanonissa), mutta usein pelkät mielenosoitukset eivät aja vallanpitäjiä pakoon, eivätkä edes uusintavaalit ole vaihtoehto siellä, missä vaalivilppiä on aina.

Näin ollen tuntuu hölmöltä vakuutella, että kaikki 28 toukokuun 6. päivän tapahtumista syytetyt ovat ”syyttömiä”. Syyttömiä mihin? Yritykseen hankkiutua eroon Putinin korruptoituneesta hallinnosta, jolle vaalivilppi on rutiini, ja joka syyllistyy jatkuvasti törkeisiin ihmisoikeusloukkauksiin Pohjois-Kaukasiassa? Eikö tässä yhteydessä olisi kunniallisempaa olla ”syyllinen” kuin ”syytön”?

Totuus kuitenkin on, ettei vuosi sitten kukaan yrittänyt tehdä vallankumousta Moskovan Bolotnajan aukiolla. Kukaan ei edes tullut sinne mellakoimaan Putinia vastaan. Jopa protestiliikkeen radikaaleimmat osanottajat tulivat paikalle vain osoittamaan mieltään. Toiveet vallankumouksesta tai edes radikaalimmasta protestista olivat jo hautautuneet ensimmäisen joulukuisia duuman vaaleja seuranneen viikon kuluessa. Mutta mitä Bolotnajan aukiolla sitten tapahtui?

Tapahtumien kulkua voi selvittää harvinaisen tarkasti, siitä on satoja tunteja videomateriaaleja ja satoja ”joulukuun 12. päivän pyöreän pöydän” keräämiä todistuslausuntoja, joista tämä kansalaisjärjestöjen yhteiselin julkaisi raportin 23. huhtikuuta.

Raportista käy ilmi, että poliisit olivat luvanneet mielenosoitukselle täsmälleen saman reitin ja päätepisteen kuin suurmielenosoituksessa 4. helmikuuta. ”Malyi Kamennyi”-sillan jälkeen mellakkapoliisien rivistöt kuitenkin sulkivat mielenosoituksen reitin, ja jättivät vain noin kymmenen metrin levyisen kulkureitin Bolotnajan aukiolle. Sen läpi kymmenientuhansien mielenosoittajien olisi pitänyt kulkea. Muutama kymmentä mielenosoittajaa ryhtyi istumamielenosoitukseen vaatiakseen pääsyä aukiolle, mutta suurin osa vain jäi jumiin ihmismassoihin, tietämättä syytä mielenosoituksen pysähtymiseen.

Mielenosoittajien pääjoukko jäi jumiin poliisirivistöjen eteen kello viiden aikoihin. Lähes tuntiin ei tapahtunut juuri mitään, mutta hieman ennen kuutta yksi silminnäkijä kertoo poliisien päästäneen joukon provokaattoreita poliisirivistöjen läpi. Melko tarkalleen kello kuudelta nämä aloittivat poliisirivien läpi murtautumisen, mikä on tallentunut tälle videolle. ”Pyöreän pöydän” raportissa kuusi muuta silminnäkijää kertoo samasta provokaattorien ryhmästä.

Miksi paikalla oli provokaattoreita? Syyt eivät välttämättä selviä ikinä, mutta maaliskuussa julkisuuteen tullut ”ammattiprovokaattori Feliks” kertoi kaksi mahdollista versiota: joko sisäministeri Nurgalijev yritti esiintyä kovana mellakoiden kukistajana, tai sitten päinvastoin hänen vastustajansa yrittivät osoittaa hänen kykenemättömyytensä kontrolloida tilannetta.

Nurgalijev oli myös omiensa keskuudessa epäsuosittu. Monien mukaan hänet nimitettiin alun perinkin heikoksi ministeriksi, jonka niskoille saattoi huoletta vierittää poliisilaitoksessa jatkuvasti esiin tulevat skandaalit. Viisitoista päivää mellakoiden jälkeen Nurgalijev siirrettiin sisäministerin paikalta Venäjän Federaation turvallisuusneuvostoon.

Provokaattoreiden läpimurto mellakkapoliisirivistön läpi onnistui osittain, mutta kohta poliisi ryhtyi vastahyökkäykseen. Poliisit ottivat kiinni ja pieksivät kaikkia käsiinsä joutuneita mielenosoittajia. Syytetyistä ne, jotka ovat myöntäneet osuutensa tapahtumiin, yrittivät puuttua poliisin toimintaan tässä vaiheessa.

Esimerkiksi Aleksei Gaskarov myönsi kysyneensä poliisilta mitä he oikein tekevät ja yrittäneensä vetää mellakkapoliisin jaloista pois siellä makaavan miehen. Sen jälkeen Aleksei hakattiin (tapahtumat näkyvät tällä videolla). Vasemmistorintaman aktivisti Dmitri Rukavišnikov istuu tutkintavankeudessa, koska poliisin mukaan hän työnsi bajamajaa.

Jotkut muut ovat myöntäneet väkivallan viranomaisia vastaan. Esimerkiksi Andrei Baranov myöntää potkaisseensa mellakkapoliisia. Maksim Luzjanin myönsi painineensa mellakkapoliisin kanssa, mistä hyvästä hän sai neljä vuotta ja kuusi kuukautta vankeutta.

Juridisesti nämä tapaukset ovat selviä. Sekä Suomessa että Venäjällä poliisin sana on laki. Jos väität vastaan, syyllistyt vähintäänkin niskoitteluun. Jos tappelet vastaan, on kyse virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Ja mellakkaan olet syypää jos et poistu paikalta, oli se sitten käytännössä mahdollista tai ei.

Mutta maalaisjärjen mukaan syyllisiä ovat tuhansien suuruisen väkijoukon sumputtaneet ja provokaattorit palkanneet viranomaiset. Ja kun poliisi pamputtaa mielivaltaisesti, on enemmän väärin pötkiä karkuun kuin puolustaa väkijoukkoa. Mitä tahansa laki sanookin, välinpitämätön sivusta seuraaminen ei ole tervettä eikä hyväksyttävää käytöstä.

Entäs ”mellakan järjestäjät” Konstantin Lebedev, Leonid Razvozžajev ja Sergei Udaltsov? Mikä osa heidän syytteistään pitää paikkansa?

Toissa viikolla Lebedev sai reippaasti leikatun kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistuksen siitä hyvästä, että hän lupautui todistamaan Razvozžajevia ja Udaltsovia vastaan. Pitkässä Kommersant-lehden haastattelussa Lebedev kertoo olevansa aatteellinen kommunisti 90-luvulta asti ja olleensa vastuussa georgialaisen ja muun ulkomaalaisen rahoituksen kanavoimisesta Vasemmistorintamalle. Kotiarestissa istuva Udaltsov kiistää Lebedevin väitteet blogikirjoituksessaan, mutta ei kommentoi rahoitusväitteitä mitenkään. Mikä mielenkiintoisinta, hän ilmoittaa että Lebedev on ennemminkin ”pelkuri” kuin ”provokaattori”.

Udaltsov ei kiistä erityisen pontevasti väitteitä Georgian parlamentin turvallisuuskomitean puheenjohtaja Givi Targamadzelta saadusta rahoituksesta. Ja mikä ettei, saihan itse Vladimir Iljitškin tukea Saksan keisarilta, kyllä bolševikille se kelpaa, mikä kelpasi Leninille. Mutta mikäli Venäjän televisiossakin esitetyn Targamadzen, Lebedevin ja Udaltsovin tapaamisen videon ääniraita ei ole väärennös, Targamadzen puheet mellakoista ja vallankaappausta ovat vain suunpieksentää. Olen varma siitä, että Udaltsovin tarkoitus oli käyttää kaikki mahdollisista ja mahdottomista lähteistä saatu rahoitus samaan toimintaan mitä hän on pyörittänyt viimeiset 15 vuotta, eli rauhanomaisiin mielenosoituksiin, julkaisuihin ja ajoittaiseen kansalaistottelemattomuuteen.

Kukaan Venäjällä ei usko enää pikaiseen muutokseen, eikä siihen että valtiokoneisto armahtaisi syytettyjä. Häkki tulee heilahtamaan monelle, ja isku on erityisen kova ulkoparlamentaarisen liikkeen vasemmistolle. Syytetyistä kahdeksan on erilaisten vasemmistoryhmien jäseniä, tai yksitoista, jos anarkistit laskee vasemmistolaisiksi. Muut suuntaukset ovat heikommin edustettuina. Länsimielisiä liberaaleja on kolme, kansallismielisiä ja natseja yhteensä kolme. Yksi henkilö on oikeisto-vasemmisto jakoon huonosti istuvan ”Toisen Venäjän” aktivisti. Seitsemän syytettyä tulee poliittisten järjestöjen ja liikkeiden ulkopuolelta.

Kampanja syytettyjen puolesta on kuitenkin onnistunut yhdistämään Venäjän parlamentin ulkopuolista oppositiota. Suomessa ja muissa länsimaissa tuttua ”väkivallan tuomitsemista” ja irtisanoutumisia ei ole ollut missään vaiheessa.

Ehkä se on pääsyy, miksi itse haluan tukea tätä liikettä.

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019
Nauti tyhjyydestä