Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Sonja Hyppänen
Napa-alueilla asiat ovat erilailla. Tämän olen oppinut parin viime viikon aikana.
Manner-Euroopan pohjoisimmassa kylässä elo kulkee verkkaasti. Kylässä ei ole baaria, ostaria saati lääkäriasemaa. Kuumin tapaamispaikka on lähempänä puoltapäivää aukeava kyläkauppa, jonka yhteydessä toimivat kahvila sekä posti. Lauantaisin kahvilasta saa kakkua.
Täällä ollaan luonnon ja lumen armoilla. Vaikka en olekaan kokenut talvea Finnmarkissa, olen seurannut lumen sulamista. Ihmiset mönkivät lumen alta paljastuviin varastorakennuksiin. Keittiön ikkunasta voin seurata, kuinka veneitä lasketaan Jäämereen viereisen aallonmurtajan turvin. Huono keli merellä on huono ja sen huomaa veneistä: ne eivät ole huvipursia.
Pihallamme majatalossa hevosaitaus paljastuu lumesta. Tullessani polvenkorkuinen, enemmän sopimusluontoinen aita onkin nyt korkuiseni. Koirien kanssa olen uskaltautunut hieman tundrakävelyille hankien antaessa periksi. Talven jäljeltä valkoisen jäniksen singahtaessa näköpiiriin kolmen husky-ystäväni elämä käy jännittäväksi.
Talojen ulkoseinillä kuivuvat turskat menisivät myös parempiin suihin, jos koirat saisivat päättää. Kaupan lisäksi pettämätön menomesta on kylän toisella laidalla nököttävä valkoinen kalatehdas, joka prosessoi paikallista turskaa ja kuningasrapua. Kalasta eläneessä Gamvikissa on ennen ollut kymmenkunta kalatehdasta. Tehtaiden myötä sulkeutuivat myös paikallisen paloaseman ovet, jonka torni on kylän pilvenpiirtäjä.
Tänne ei isoilla troolareilla ole asiaa. Laitureissa keinuvat pienet kalapaatit. Ylikalastuksen myötä romahtaneet turskakannat ovat täällä maailman laidalla vielä kohtalaisen terveitä, vaikka tämä merten huippupeto onkin vielä pulassa esimerkiksi Pohjois-Atlantilla.
Muutoksia paikallisessa meriekosysteemissä aiheuttaa sen sijaan kuningasrapu. Tämä Murmanskin edustalle Japaninmereltä istutettu peto on lähtenyt sananmukaisesti lapasista ja mönkii hiljalleen etelään. Jutut rannikolla viihtyvistä, noin 5–15-kiloisista merimöröistä ovat hillinneet suurinta intoani kastautua Jäämereen.
Tieto merenpohjassa saalistavan kuningasravun aiheuttamista muutoksista Jäämeren meriekosysteemissä on vielä vähäistä. Siitä, mistä ekosysteemi koostuu ja mitä siellä oli ennen kuningasrapua, ei ole tarkkaa tietoa. Yleisestikin vieraslajien vaikutuksesta meriekosysteemeihin on tehty varsin vähän tutkimusta. Kuningasravun on kuitenkin huomattu vähentävän biodiversiteettiä ja biomassaa merenpohjassa, Jäämerellä etenkin simpukoiden ja meritähtien joukoissa.
Kuningasrapu ei ole ainoa paikallinen mörkö. Maisemat tuovat mieleen norjalaisen Trollhunter-elokuvan. Naapurin sedän kuistilla on liikennemerkkiä muistuttava peikkokieltomerkki, ja kaupasta saa trollisalmiakkia. Eläkeläispitoinen kylänväki kuiskailee kuulemma peikoista ja maahisista. Toistaiseksi kaupassa minulle norjaa puhuvien pappojen jutut menevät hymyillen ohi, mutta pian toivon saavani kielen haltuun niin että paikallistarut avautuisivat minullekin.
Sillä välin ihmettelemme ovenkahvamysteeriä majatalossa. Viimeksi toissapäivänä kellarin ulko-oven kahvasta olivat ruuvit kadonneet yön aikana. Pihatosssa nuokkuvat hevoset eivät tunnusta. Myös sisätiloissa yhden majoitushuoneen oven ruuvit ovat kadonneet jo aikaa sitten. Trendi ei kuulemma ole talossa uusi. Mihin lie peikko tarvinnut ruuveja.
