Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Fanny Malinen
Vartijoiden epäinhimillinen käytös nousee otsikoihin vähän väliä, mutta kukaan ei tee mitään.
Tänään tiistaina Britanniasta karkotetaan turvapaikanhakijoita Afganistaniin. Ei ole sattumaa, että tämän lauseen takana ei ole linkkiä lähteeseen: ei ole julkista tietoa, että säilöönottokeskuksesta haetaan tarkoitusta varten vuokratulla bussilla jopa parinkymmenen hengen ryhmiä, jotka viedään tarkoitusta varten vuokrattuun lentokoneeseen ja lähetetään niin sanottuihin kotimaihinsa. Tämä tapahtuu usein keskellä yötä.
Vuonna 2008 Britanniassa annettiin 19 420 turvapaikkapäätöstä. Näistä 13 505 oli kielteisiä. Tapauksissa, joissa päätöksistä valitettiin, 71 prosenttia valituksista hylättiin. Maahan on vaikea päästä.
Laitosmaiset säilöönottokeskukset Lontoon laitamilla näyttävät samoilta kuin missä tahansa Euroopan maassa. Myös tarinat ovat samoja: Viikkojen odotusta, joka vaihtuu kuukausiksi, jopa yli vuodeksi lukkojen takana. Kidutuksen tai ihmiskaupan uhreja, jotka eivät luota viranomaisiin tai eivät posttraumaattisen oireyhtymän johdosta pysty kertomaan ristiriidatonta tarinaa, joten heidän oletetaan valehtelevan. Malaria- ja HIV-potilaita, joiden lääkitys laiminlyödään.
Alaikäisiä, joiden ikää epäillään – ja näitä epäilyjä oikeistomedia käyttää luodakseen kuvaa epärehellisistä, keinoja kaihtamattomista maahanpyrkijöistä. Medical Justice -järjestö, joka tekee työtä säilöönotettujen oikeuksien puolesta, raportoi muurien takana tehdyn tämän vuosituhannen puolella kahdeksan itsemurhaa.
Turvapaikanhakijoiden karkottamisessa pyritään tietysti kustannustehokkuuteen. Tämä johtaa yhä epäinhimillisempään kohteluun: Toissavuonna korkein oikeus määräsi nopeutetun käsittelyn, jossa karkotettaville ei anneta kuin joidenkin tuntien varoitus ennen kuin heidät lähetään maasta, olevan laiton.
Tämä on kuitenkin yhä käytäntö. Viime kesänä vankiloiden tarkastusviranomainen kritisoi epäinhimillisenä sitä, että lentokentille viedään säilöönottokeskuksista enemmän karkotettavia kuin lennoille mahtuu. UK Border Agency puolustautui todeten, että koska karkotusten tielle saattaa viime hetkellä tulla juridisia tai terveydellisiä esteitä, on ”parempaa käyttöä veronmaksajien rahoille”, jos tyhjäksi jäävän paikan voi ottaa toinen karkotettava.
Karkotuksia, samoin kuin säilöönottokeskuksia, hoitavat yksityiset firmat. Viime kesänä Reliance-niminen yhtiö sai miljoonien arvoisen sopimuksen, kun siihen asti karkotukset olivat olleet G4S:n bisnestä. Turvapaikanhakijoiden väkivaltainen kohtelu ei ole kuitenkaan muuttunut miksikään.
Viime perjantaina Guardianin julkaisemassa sarjassa artikkeleita kerrotaan vartijoiden ”aggressiivisesta” ja ”öykkärimäisestä” käytöksestä ja kunnioituksen puutteesta naisia ja etnisiä vähemmistöjä kohtaan sekä fyysisestä väkivallasta.
Nepalilainen Govinda Pokharel kuvailee kokemuksiaan viime heinäkuussa, kun kahdeksan vartijaa yritti saada häntä karkotuslennolle: yksi oli uhannut tukehduttaa häntä, ja lisäksi miestä oli lyöty niskaan ja hänen käsiään oli väännetty taakse. Mies oli kuitenkin pitänyt niin paljon ääntä, että kapteeni oli lopulta käskenyt kaikkia poistumaan lennolta ennen kuin se oli päässyt lähtemään. Pokharelin ja hänen vaimonsa karkotus oli viivästynyt parilla viikolla. Takaisin säilöönotossa miehen vammoista oli otettu valokuvia, mutta ne olivat olleet liian huonolaatuisia käytettäväksi todistusaineistona.
Oikeustoimet vartijoita kohtaan tuntuvatkin usein jäävän puolitiehen. Lokakuussa 2010 vartijoiden käyttämä väkivalta johti angolalaisen Jimmy Mubengan kuolemaan, ja kolme taposta syytettyä vartijaa ovat edelleen vapaina. Mubengan tapaus oli sikäli tyypillinen, että hänet oltiin karkottamassa tavallisella British Airwaysin reittilennolla 77 Angolaan. Mies vietiin koneeseen ja istutettiin sen takaosaan vartijoiden ympäröimänä hyvissä ajoin ennen muiden matkustajien nousua lennolle. Silminnäkijälausunnot kertovat avunhuudoista ennen kuin käsiraudoissa ollut mies hiljeni vartijoiden painaessa häntä penkkiin. Kymmentä minuuttia myöhemmin koneen kapteeni kuulutti lennolla olevan sairastapauksen, ja ambulanssimiehet hakivat tiedottoman Mubengan.
Mieleen nousee kysymys, huomaisiko kukaan, jos sama tapahtuisi lennolla, jolla ei ole muita matkustajia kuin karkotettavat.
