Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Sonja Hyppänen
Me emme ole lähelläkään evoluution huippua.
Pohdin usein ihmisen julmuutta muita lajeja ja omia lajitovereitamme kohtaan. Minun on ollut tuskallista ymmärtää, että yhteiskunnassa, jossa ihonväri tai väärä kieli oikeuttavat tietyissä piireissä turpaanvetoon, on eläimen näkeminen tasa-arvoisena vaikeaa. Jos omanväristen vähäosaisten hätä tekee vaivaantuneeksi, kuinka vaikeaa onkaan tuntea sympatiaa haita, rumaa kalaa tai pihvitehtaan kärsivää possua kohtaan.
Silti. Julmuusmittani on taas täynnä kanadalaisten hylkeentappajien metsätyskauden lähestyessä huippuaan. Maan 400 000 grönlanninhylkeen kiintiöstä 98 prosenttia on alle kolmikuisia hylkeenpoikasia. Mikä saa aikuiset miehet hakkaamaan tuhansia puolustuskyvyttömiä nappisilmiä kuoliaaksi vuosi toisensa jälkeen?
Jutun kuvat ovat vuosilta 2005 ja 2008 Sea Shepherdin hylkeenpyynnin vastaisilta kampanjoilta Kanadassa. Kuvaaja: Greg Hager / Sea Shepherd.
Sanat metsästys tai pyynti ovat harhaanjohtavia tässä yhteydessä. Pienet hylkeenpoikaset ovat jäällä helppo saalis. Kalastajat kävelevät reteästi puolustuskyvyttömien kuuttien ja hakkaavat ne kuoliaaksi esimerkiksi hakapikillä, eli puunuijalla, jossa on terävä piikki päässä. Humaaneimmat ampuvat kuutteja. Noin puolet hylkeistä nyljetään elävältä.
Kanadan hallitus väittää pyynnin olevan taloudellisesti tärkeää esimerkiksi Saint Lawrencen lahden ja Newfoundlandin alueen kalastajille. Humane Society International Canadan mukaan hylkeenpyynti tuo sitä harjoittaville kalastajille vain 5 prosenttia heidän vuotuisista tuloistaan. Valtavia hallituksen tukia nauttivan pyynnin on arvosteltu olevan veronmaksajien rahojen tuhlausta.
Eräs kalastajien ympäri maailman käyttämä tekosyy hylkeiden ja merileijonien tappamiseen, että nämä eläimet syövät kaikki kalat meristä. Hylje oli hyvä syntipukki, kun turskakannat romahtivat Pohjois-Atlantilla ja noin 40 000 kalastajaa menetti työpaikkansa. Kanadan kalastusministeriön tiedemiehet ovat tosin itsekin myöntäneet, että kantojen romahduksen syynä oli ihmisten harjoittama ylikalastus.
Tutkijat ovat huolissaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista hylkeisiin. Ilmaston lämmetessä jää vähenee ja jäälle syntyville kuuteille tämä on tietenkin katastrofaalista. Vuonna 2010 noin 90 prosentin ja vuonna 2011 80 prosentin grönlanninhylkeen kuuteista arvioitiin kuolleen heikkojen jääolosuhteiden takia. Silti Kanada jatkaa pyyntiään absurdeilla luvuilla.
Valtavan vastustuksen ja painostuksen ansiosta hyljetuotteiden markkinat Kanadasta ovat kuivuneet kokoon. Suurimmat ostajat Euroopan unioni ja Venäjä ovat kieltäneet tuotteet, ja kansainvälinen boikotti laajenee.
Taipumus planeetan ehkä söpöimpien eläinlasten nuijimiseen hengiltä ei ole vain kanadalaisen luonteenlaadun erityispiirre. Namibian kiintiö Etelä-Afrikassa suojellulle afrikanmerikarhulle on vuosittain 90 000 tapettua yksilöä. Niistä noin 90 prosenttia on kuutteja, joiden turkki on erityisen haluttua sen pehmeyden vuoksi. Näiden ystävällisten isojen merikarhujen tappamisesta puhutaan sadonkorjuuna. EU on tuominnut tällaisen eläinkannan vähentämisen (culling) toteamalla sen menetelmien olevan tarpeettoman julmia.
Evoluutiota käsittelevässä kirjassaan Ancestor’s Tale Richard Dawkins lainaa H.G.Wellsin rasistisia näkemyksiä vuonna 1901 ilmestyneestä Anticipations-teoksesta esimerkkinä menneisyyden ajatuksista, joihin suhtaudutaan nykyään kauhulla. Siinä missä 1900-luvun kirjoituksista kauhistellaan tapaa puhua toisennäköisistä ja -värisistä oman lajimme edustajista, Dawkins arvioi, että tulevaisuudessa suhtaudutaan kauhulla meidän aikamme tapaan kohdella muita eläinlajeja.
Pään kääntäminen kärsimyksestä ja julmuudesta pois on vain sävyeron päässä kärsimyksen tarkoituksellisesta aiheuttamisesta, täydellisestä empatian ja sympatian puutteesta. En jaksa uskoa, että ihmislaji on millään mittarilla mitattuna lähelläkään evoluution huippua.
