Talousmoralismin aika

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Timo Harjuniemi

Vaahtoa moralistien suupielistä on syytä pyyhkiä myös Saksassa.

”Myykää, saarenne, rutiköyhät kreikkalaiset”, karjui Euroopan suurin iltapäivälehti, saksalainen Bild tuohtuneena vuosi sitten lokakuussa. Bildin sanoma on selvä: eteläeurooppalaisen auringon alla päivettyvät kreikkalaiset ovat yksin syypäitä velkakriisiinsä, eikä zorbaksilla yksinkertaisesti ole muita vaihtoehtoja kuin laajat julkisomistuksen privatisoinnit ja etuisuuksien riuskat leikkaukset.

Samaa epistolaahan tarjoavat muuten suomalaisetkin pääkirjoitukset ja maailmaa selväksi puhuvat ekspertit – ehkä vähän puleeratummin sanakääntein tosin.

Vaikka ei olisikaan vihkiytynyt jälkiteollisen, globaalin finanssiapparaatin salatieteenomaisiin oikkuihin ja kaikenmoisiin vipuihin, on helppo huomata, että finanssikriisin yllä myrskynnyttä keskustelua on hallinnut ylimielinen talousmoralismi. Tähän kertomukseen on kuulunut velkaongelmien syyn vyöryttäminen yksinomaan ongelmamaiden velkaantuneisuuden tai rapistuneen kilpailukyvyn niskoille.

Pohjoisesta, täältä suu säkkiä myöten eläneiden keskuudesta, on isälliseen sävyyn toruttu niitä lämpimässä lekotelleita ja pellossa eläneitä. Lääkkeeksi kriisi-Euroopalle (piru, kun näitä sairausvertauksia on taloudesta kirjoittaessaa hankala välttää!) määrätään tiukempaa budjettikuria ja uusliberalistisen talouspolitiikan entistä tukevampaa paaluttamista lainsäädäntöön. Näin siitäkin huolimatta, että tutkijat ja auktoriteetit aina Paul Krugmanista suomalaisiin nuoriin rääväsuihin asti ovat muistuttaneet euroalueen rakenteellisista ongelmista ja taantuman alla tehtävien menoleikkausten turmiollisuudesta.

Vaahtoa moralistien suupielistä on pyritty pyyhkimään myös Saksassa. Berliiniläinen Rosa Luxemburg -säätiö julkaisi kesällä raportin, jossa yritetään purkaa yleisimpiä myyttejä Kreikan problematiikan ympäriltä. Huutia saavat muun muassa väärinymmärrykset ja suoranaiset valheet kreikkalaisten kuvitellusta laiskuudesta, lomien ylimalkaisuudesta ja julkisen sektorin pöhöttyneisyydestä. Muistutetaanpa siitäkin, että yksi kriisin syntipukeista on itse asiassa Saksa, joka on vientikilpailukykyään doupatessaan ja matalissa palkankorotuksissa pitäytyessään ulkoistanut työttömyyttä eteläisempään Eurooppaan.

Ennen kaikkea raportti pyrkii kuitenkin kampeamaan finanssikeskustelun painopistettä nationalistisesti sävyttyneestä syyttelystä ja vääjäämättömyysretoriikasta – joka propagoi Eurooppaan lisäleikkauksia ja -kurjistumista – analyyttisempaan systeemikritiikkiin, johon nojaten Euroopan kriisiä voitaisiin lähteä ratkomaan positiivisin keinoin. Helppoa se ei tosin taida olla: niin syvällä on kurjistumisen autuaaksitekevän voiman romantisointi tässä saksalais-suomalaisessa mielenmaisemassa.

Rosa Luxemburg -säätiön raportti suomennettuna Sosialismi-net-sivustolla & englanniksi täällä.

Kommentoi Facebookissa
timo harjuniemi

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu