Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kristiina Koivunen
Tarjoaako Kurdistanin oppositio todellisia vaihtoehtoja?
Kirjoitan tätä tekstiä hämmentyneissä tunnelmissa maanantaina 21. helmikuuta pari tuntia ennen kuin lähden Erbilin lentoasemalle matkustaakseni lomalle Intiaan.
Viime päivät ovat olleet rankkoja kotikaupungissani Sulaymaniassa (mutta en lähde mellakoita pakoon, vaan olin päättänyt matkasta jo aikaisemmin saatuani suuren kurdien kansanmurhaa käsittelevän artikkelin valmiiksi). Torstaina 17. helmikuuta seitsemän ihmistä kuoli mellakassa Sulaymaniassa ja viisikymmentä loukkaantui.
Eilen sunnuntaina lähdin kovalla kiireellä, koska hiekkamyrsky oli alkamassa ja niiden aikana kaupunkien välinen liikenne pysähtyy. Sulaymanian kadut olivat täynnä sotilaita ja kotikulmillenikin oli parkkeerattu ambulansseja. Illalla näin netistä, etta mellakoissa oli loukkaantunut kahdeksan ihmistä. Viikonloppuna poltettiin Kurdistanin ainoan riippumattoman televisiokanavan TRN:n studio Sulaymaniassa.
Mistä on kyse?
Sulaymanian mellakat ovat paikallinen yritys hyödyntää Egyptin mielenosoitusten muuttamaa ilmapiiriä Lähi-idässä. Tausta on kuitenkin erilainen. Kyseessä on Kurdistanin toisen pääpuolueen PUKin (Patriotic Union of Kurdistan) sisäisen valtataistelun ja hajoamisen yksi seuraus.
PUKin entinen politbyroon jäsen Nachirvan Mostafa perusti pari vuotta sitten oman puoleen Goranin (nimi on kurdia ja tarkoittaa muutosta) yritettyään sitä ennen muuttaa vuosia PUKin sisältä käsin. Goran käy Sulaymaniassa aggressiivista kampanjaa PUKia ja Kurdistanin aluehallitusta vastaan, mutta ei tarjoa todellisia ratkaisuvaihtoehtoja ongelmiin, joita täällä kyllä riittää.
Torstaina 17.2. melko pieni joukko Goranin kannattajia sekä militantteja islamisteja ja kommunisteja yritti tunkeutua Kurdistanin toisen valtapuolueen KDP:n (Kurdistan Democratic party) toimistoon Sulaymaniassa kivittäen ikkunoita ym. Vartijat ampuivat mellakoitsijoita vastaan sen sijaan että olisivat ampuneet ilmaan saadakseen väkijoukon hajaantumaan.
Kurdistanin aluehallituksen vastaus tilanteeseen oli tuoda Sulaymanian kaduille tuhansittain sotilaita estämään hyökkäykset muihin kohteisiin. Ihmiset ovat peloissaan, eikä mellakointi saa jatkua. Armeijan näkyvä läsnäolo kaduilla, vaikka kyseessä on Kurdistanin eikä Irakin armeija, tuo kuitenkin ikävällä tavalla mieleen Saddamin ajat ja Kurdistanin sisällissodan 1990-luvulla KDP:n ja PUKin välillä.
Kurdistanissa tarvitaan poliittista dialogia kivien heittelyn ja mielenottajien tulittamisen sijaan. On kuitenkin vaikea nähdä tahoa, joka dialogiin pystyisi, sillä ihmiset ovat passiivisia. Aluehallituksen kritisointi on yksi kurdien suosituimmista harrastuksista, mutta keskustelun taso ei yleensä nouse korkeammalle kuin että ”maamme on hyvin rikas ja minäkin haluan osuuteni rikkauksista”. Täällä on todella alhainen työmoraali, eivätkä ihmiset ymmärrä, että suhtautumisen on muututtava jokaisen henkilökohtaisella tasolla, pelkkä johtajan vaihtaminen ei riitä.
Lähden lentokentälle tänään maanantaina samoihin aikoihin kun mielenosoittajien määräämä ultimaatumi päättyy. He vaativat, että aluehallitus vetää sotajoukot pois kaduilta. Tekstini ilmestyessä tiedetään, miten tilanne Sulaymaniassa on kehittynyt.
Itse olen hyvin huolestunut. Kurdistanin oppositio on huonosti organisoitunut, ainoa todellinen vaihtoehto tuntuu olevan islamistit. Viime vuonna Kurdistanissa rakennettiin 500 uutta moskeijaa. Uskonto tarjoaa turvallisuuden tunnetta monien sotien ja muiden kauhujen kokemille ihmisille. Täällä leviävä islam on jotain hyvin vanhoillista haaraa, josta tulee mieleen lähinnä Afganistan.
Kurdien olisi kyettävä nopeasti rakentavaan yhteistyöhön keskenään. Jos kaaos leviää Sulaymaniasta muualle maahan, Irakin arabit sekä Iran ja Turkki yrittävät varmasti hyödyntää tilannetta. Kevät on tulossa ja sen myötä Iran aloittaa kohta jokavuotiset raja-alueen pommitukset.
