Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kadri Taperson
Viron-kirjeenvaihtaja Kadri Taperson palaa kirjoittajaksi.
En ole kirjoittanut vähään aikaan. Olen tässä välillä tehnyt kaikenlaista: paennut maaseudulta kaupunkiin ja tullut takaisin, kun eläimille ei riittänyt vapaaehtoisia apulaisia. Ymmärsin myös lopullisesti, että elämä metsässä, vanhassa talossa lukuisten eläinten kanssa on minulle ainoa sopiva tapa elää. Uskoakseni se on luonnollisin tapa elää. Säälin niitä, kenellä ei ole mahdollisuutta asua tällaisissa olosuhteissa. Tiedän, että minua säälitään yhtälailla: on vain vähän ihmisiä, jotka ymmärtävät sitä luonnollista elämäntapaa, jota haluan viettää.
Lupaan kirjoittaa teille kaikesta kiinnostavasta, mitä tässä välillä on tapahtunut. Millaista oli asua Uuden Maailman yhdistyksen parissa ja työskennellä kauheassa kustannusliikkeessä, missä omistajalla oli aina viimeinen sana ja ainoana oikeus tehdä päätöksiä. Aion kirjoittaa myös työstäni Viron eläinsuojeluyhdistyksessä (se on vähän toisenlaista toimintaa kuin Suomen eläinsuojeluyhdistyksissä, uskokaa pois) ja Viron ensimmäisistä vegaanimessuista. Mutta tänään kirjoitan köyhyydestä.
En ole varma, onko parempi puhua kotimaan köyhyydestä vai rahan määrän houkuttelevuudesta, kun mietin, mikä ajaa esimerkiksi suuren osan Viron lääkäreistä Suomeen. Täällä maalla on paikkoja, joissa ei ole paikallista lääkäriä, koska ei ole ketä työllistää. Virolaisista rakentajista puhutaan kyllä Suomessakin paljon, nyt televisiossa alkaa uusi sarja: Viron rakentajat Suomessa. Pari kuukautta sitten luin lehdestä, että suositus on työskennellä Suomessa hieman yli puoli vuotta, siitä saa sitten aikanaan kolminkertaisen eläkkeen verrattuna Viron eläkkeeseen. Täällä puhutaan, että Suomessa asuu jo enemmän kuin 50 000 virolaista, ja koko ajan lähtijöitä on enemmän.
Rakentamishommiin saattaa lähteä myös opettajankoulutuksen saanut nuori ihminen, ja on niitä mennytkin. Tänään oli Tallinnassa Riigikogun edessä iso opettajien mielenosoitus, isompi kuin mitä olen viime vuosina nähnyt. Tällä kertaa ne 1 500 ihmistä eivät verranneet omaa palkkaansa Suomen rahoihin. Plakaateissa luki: ”Opettajilla Kreikan raitiovaunun kuljettajan palkka!” Virolaisen opettajan keskimääräinen palkka nykyään on 640 euroa, Kreikassa 1 900 euroa. Meidän opettajamme vaativat 20 prosentin palkankorotusta, muuten he uhkaavat mennä lakkoon. Ja sen kyllä ymmärtää, lastentarhanopettajan keskipalkka on muuten 370 euroa. Jos se ei ole köyhyyttä, mitä se on?
Puhutaan, että muutamat koulunjohtajat laittoivat tälle päivälle kokouksen tai koulutuksen, että opettajat pysyisivät koululla. Toisaalta oli muutamia koulunjohtajia, jotka miettivät, että mielenosoitus koulujen syyslomaviikolla on typerää, lakkoon pitäisi mennä heti ja vähintään kokonaiseksi viikoksi.
Opettajat ovat osoittaneet mieltään ennenkin ja näitä mielenosoituksia yleisesti ymmärretään, kun muut mielenosoitukset eivät tavallisesti ole täällä erityisen suosittuja. Mietin, että menisinkö minä osoittamaan mieltäni omasta palkastani, jos olisin opettaja. Mietin, että eikö pitäisi osoittaa mieltä pikemminkin koulutuksen laadun puolesta, ei nyt sentään oman rahan puolesta. Olen niin tottunut siihen, että mieltä osoitetaan toisten ihmisten tai eläinten puolesta.
Sitten näin suoraa kuvalähetystä opettajien mielenosoituksesta ja näin tutun koiran. Ymmärsin, että paikalla on minun ystäväni, eikä hän ollut siellä yksin. He eivät ole opettajia, mutta osallistuivat tukimielenosoitukseen. Jään odottamaan, että Viron opettajat tulevat mukaan seuraavaan mielenosoitukseen eläinten puolesta. Yritetään nyt järjestää opettajien palkka-asiat yhdessä kuntoon, niin sitten heidän on aivan pakko tulla eläinoikeusmielenosoitukseenkin!
