Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Oona Juutinen
Vuosi valtauskieltoa on ollut surullinen vuosi.
Vuosi sitten talonvaltauksesta tuli Hollannissa rikos.. Silloin kukaan ei vielä tarkalleen tiennyt, mikä uuden lain myötä tulisi muuttumaan. Nyt, vuotta myöhemmin, emme vieläkään tiedä mitä oikein on tapahtunut, mikä meihin iski, ja mihin tämä kehitys tulee johtamaan. Mutta paljon on muuttunut, se on varmaa.
Amsterdamin pormestari on pitänyt kiinni cowboy-asenteestaan, eikä aio luopua aikeestaan häätää jokaikinen vallattu talo, maksoi mitä maksoi. Vuoden aikana vallatuista uusista tiloista jotakuinkin 90 prosenttia onkin häädetty muutaman kuukauden sisällä. Tämä vaikeuttaa, yllätys yllätys, monien elämää. Sillä jos katto pään päällä pysyy samana vain pari kuukautta kerrallaan, ja sitten alkaa taas armoton uuden mestan etsintä, on siinä sivussa aika hankala tehdä mitään muuta paljon aikaa ja/tai energiaa vievää. Kuten vaikka kokopäivätöitä. Tai hoitaa opiskeluja mitenkään kunnialla.
Lähinnä kai juuri tästä johtuen uusia tiloja vallataan nykyään huomattavasti entistä vähemmän. Ei siis siksi, etteikö niille olisi yhä tarvetta tässä asuntopulasta kärsivässä, kiihtyvällä vauhdilla gentrifikoituvassa maassa. Mutta valtaaminen on nyt niin paljon vaikeampaa, etteivät siihen monet enää pysty. Niinpä aktiivisesti liikkeeseen osaaottavien talonvaltaajien määräkin on vähentynyt. Toki homma on täällä yhä helpompaa kuin monissa muissa maissa, mutta toisin kuin kansainväliset kanssavaltaajansa, hollantilaiset ovat yleensä vallanneet tiloja protestimuodon lisäksi nimenomaan asuinkäyttöön. Ja harva voi elää niin, että muuttaa jatkuvasti. Spekuloimmekin jo, että pienten asuntovaltausten aika saattaa yksinkertaisesti olla ajamassa ohitsemme.
Toinen muutos, joka sekin on vähentänyt valtaajien määrää ja vaikuttanut radikaalisti liikkeen tilaan, on lisääntynyt poliisiväkivalta. Onhan poliisi toki pamputtanut ennenkin, mutta valtauskiellon jälkeen aivan uudella innolla. Vuoden aikana on nähty pamppujen iskuista murtuneita ranteita, nyrkiniskuista murtuneita neniä, ja jopa poliisi joka koki tarpeelliseksi potkaista raskaana olevaa naista vatsaan. On jo melkein normaalia nähdä ratsupoliisit laukkaamassa hevosillaan väkijoukkoon, ja hepan alle jäämisestä on seurannut useita sairaalareissuja. Veri on roiskunut, ja ensiapukoulutetulle vuosi onkin ollut mitä mielenkiintoisin.
Syy väkivaltaan yritetään yleensä vierittää valtaajien niskoille väittämällä heidän nousseen kovempaan vastarintaan. Se ei kuitenkaan ole totta. Olisikin! Harvalla olisi vaikeuksia myöntää sitä – poliisien kanssa tappelu tuntuisi sentään toimelta, jossa on kaksi osapuolta. Parempi se olisi kuin ottaa pataan ihan yksipuolisesti.
Valtauskiellon jälkeisessä Hollannissa talonvaltaajilla ei siis ole kovin lokoisat oltavat. Jo ennen kieltoa media melusi jatkuvasti valtaajien rankemmista asenteista, ja siitä miten nämä ovat entistä valmiimpia väkivaltaan. Se ei ollut totta silloin, eikä taida olla vieläkään. Mutta voi hyvinkin olla, että alati kasvava repressio johtaa siihen suuntaan. Viimeiset valtaajat, ne jotka kieltäytyvät luovuttamasta ideologisista syistä ja ne jotka jatkavat valtaamista koska muut vaihtoehtojen ovat heidän ulottumattomissaan, saattavat hyvinkin joutua ottamaan kovemmat keinot käyttöön. Kyllähän ihminen pitkälle menee, kun pakotetaan.
Sillä vaikka ajat ovatkin nyt vähän vaikeammat, ei talonvaltaus varmastikaan tule kokonaan katoamaan. Eiväthän sen syytkään katoa: asuntopula, kiinteistökeinottelu ja gentrifikaatio jatkunevat maailman tappiin asti. Ja niin jatkuu myös talonvaltaus, sanoi laki mitä tahansa.
