Karpatkaa kunnolla!

Vellamonkatu 30

Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa toimistossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, kasvisruoan, reilun kaupan, Venäjän opposition, pienkustantamisen ja politiikan asiantuntijoita.

Teksti Laura Rantanen

Eläinkunnan tuotteiden kulutusta lisäävä ruokatrendi ei ilahduta vanhaa eläinoikeusaktivistia.

”Miksi suomalaisilla kaikki menee aina överiksi?” (Äitini 30.10.2011 karppauksesta.)

Hyvin subjektiivisten kokemusteni mukaan karppaaja-herännäiset ovat aggressiivista porukkaa. Sekaannuin ”suureen karppaus-sotaan”, kun viattomana linkitin Facebook-profiiliini kaverini Mikael Fogelholmin kommentteja sisältävän artikkelin. Miku kertoi ymmärtävänsä ”karppaus tappaa” -läpän heittänyttä professoria siinä mielessä, että karppaaja-aktiivienkin sanavalinnat ovat olleet melko voimallisia eli ”valkoinen jauho tappaa lapsesi ja isovanhempasi” -henkisiä. Sydänliiton puheenjohtaja Matti Uusituvan ei ehkä olisi pitänyt lähteä samalle linjalle kiihkomielisen karppausherätyksen saaneiden urpojen kanssa, mutta sattuu sitä paremmissakin piireissä. Provosoitumista.

Olen itse jutellut tätä nykyä Helsingin yliopiston ravitsemustieteen proffana vaikuttavan Mikaelin kanssa aikaisemminkin erilaisista dieeteistä ja hän edustaa ajatuksineen virkistävää ”kaikkea kohtuudella” -koulukuntaa. Eli ihminen tarvitsee liikuntaa ja monipuolista ravintoa, ja kun perusmeininki on kunnossa, niin pala kakkua ei kaada ennen aikaiseen hautaan. Valkosia jauhoja ja sokeria ei ihminen liiemmin tarvitse, mutta eivät ne instant vie nirriäkään. Sen sijaan huolimattomasti toteutetut dieetit voivat olla uhka terveydelle. Olen tavannut hämmentävän monta karppaukseen hurahtanutta, jotka kertovat elävänsä ”käytännössä kananmunilla ja punaisella lihalla.” – Ja niitä sitten tosiaankin menee.

Tämä ei tarkoita, etteikö varmasti suuri osa karppaajista olisi tolkun ihmisiä, jotka ovat vähentäneet turhia hiilihydraatteja, lisänneet kasvisten osuutta ruokavalioonsa ynnä muuta järkevää ja perusteltua. En ole tavannut vielä kasvotusten näitä järkikarppaajia, mutta minulla on todisteita heidän olemassa olostaan. A) Heitä ilmestyi mesoamaan nettiprofiiliini, kun olin laittanut sinne melkoisen neutraalin linkkini (jonka pointti oli siis se, että proffatkin saattavat provosoitua.) ja B) Olen tutkinut karppaajien reseptisivustoa, jossa on aivan loistavia reseptejä. Myös mahtava lista herkullisen oloisia kasvisruokia, joista useita aion kokeilla kotona.

Toisaalta vilkaisin myös karppaajien nettifoorumeita, joissa argumentaatio on monesti tätä tasoa: ”Mutta jutun tarkoitushan on tukea Hesarin ihmisiä manipuloivaa linjaa ilmastomuutoksista ja muusta hömpästä. Aktan-Collan sanoo, ettei pitäisi syödä lihaa kuin 300 g viikossa! Tiedetään, että ihminen tarvitsee ideaalipainokiloa kohden noin 1 g:n proteiinia päivässä, jotta solut uusiintuisivat. 70-kiloisella se tarkoittaa 70 g päivässä, mikä lihatasolla on noin 3–4 kertaa tuo määrä. Eli ihmisen tarvitsee noin 200 g lihaa tai vastaavaa eläintuotetta päivässä eli viikossa noin 1,4 kg. Ilmeisesti on ajateltu tuo proteiinimäärä korvattavaksi GM-soijalla tai elohopeasilakalla. Aktan-Collanin tieto perustuu vegaanijärjestöjen manipuloimaan tutkimukseen.”

Niin urpoa, ettei pysty edes provosoitumaan. Mutta olen ihan uusitupana yhteen karppaukseen kiistatta liittyvän seikan kanssa. Vaikka järkikarppaajiakin takuulla löytyy laumoittain, niin eläinkunnan tuotteiden kulutus on noussut Suomessa entisestään karppausinnostuksen myötä. Se on asia, jonka takia sanan karppaus yllä leijuu mielessäni tuoreen sinelmän värinen pilvi. Kananmunateollisuus ja lihateollisuus tykkäävät ihmisistä, jotka hurahtavat. Linnut ja nisäkkäät eivät tykkää, sillä suurimmalle osalle karppaajista tuntuu kelpaavan mikä tahansa bulkkiliha ja kurjissa oloissa eläneiden kanojen munat.

Kaikille luulisi olevan jo selvää, että terveyden(kin) kannalta paras on ruokavalio, jossa lihaa syödään vain harvoin. Jopa kirkko otti kantaa ”Välimeren alueen ruokavalion” edistämisen puolesta. Eli paljon kasviksia, hedelmiä ja oliiviöljyä. Kalaa, papuja ja pähkinöitä. Proteiineja kasvikunnan tuotteista. Itse toki soisin koko maailman kasvisruokaistuvan, mutta sitä odotellessa ei voi olla liikaa vaadittu, että käytetyt eläinkunnan tuotteet on tuotettu eettisesti. Eli eläimillä on oikeus lajityypilliseen käyttäytymiseen, kuten luonnonvaloon, liikuntaan ja lajityypilliseen ravintoon. Naudat saavat laiduntaa koko laidunkauden ja possut tonkia pehkuja. Porsimishäkkejä ja parsia ei käytetä ja märehtijät saavat syödäkseen korsirehua.

Suomalaisen lihansyöjän on helppo hankkia mukavan elämän eläneen eläimen lihaa lautaselleen, jos hän haluaa syödä nisäkästä. Mutta ”vain kananmunilla ja punaisella lihalla” eläminen tuntuu väärältä ja kohtuuttomalta eläinten, ympäristön ja syöjän itsensäkin kannalta siinäkin tapauksessa, että suuhun haarukoituu vastuullisten luomutuottajien kasvattamia eläimiä ja lintuja. Törkeimmillään itsekäs ”paskaks vaan ja palamaan” -karppaus on silloin, kun massiivinen eläinkunnan tuotteiden kulutus lisää eläinten kärsimystä, ympäristötuhoja ja sen seurauksena lopun alkua koko pallolle ja myös sillä asuville lajitovereille.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Skarppaa ennen kuin karppaat.

Kommentoi Facebookissa
laura rantanen