Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Elina Aintila
Elina Aintilalla on vuosi aikaa selvittää, muuttaako kansainvälinen vapaaehtoistyö maailmaa.
Reilu vuosi sitten järjestetyillä Maailma kylässä -festivaaleilla kävelin Mahdollisuuksien tori -telttaan, jossa kaikenlaiset yhteiskunnalliset, usein kansainväliset tai kansainvälistä yhteistyötä promotoivat järjestöt olivat esillä. Kävelin erilaisin mainoslausein esille nostettujen pöytien ohi, osaa vilkaisin kauemmin. ”Ryhdy Keharikaveriksi”, kaveriksi kehitysvammaiselle – olisinpa valmis tukemaan paikallista ystävyystoimintaa omalla panostuksellani, mutta mieleen nousee heti kaikenlaisia syitä ja epäilyjä, miksen jaksaisi toiminnassa mukana alkua pidemmälle: pienet, ylimääräiset menot karsiutuvat ensimmäisenä kiireisen opiskelijan aikataulusta, en olisi kovin hyvä keharikaveri, ja niin edelleen. Kaikki tietenkin tekosyitä.
En elättele kovin suuria toiveita maailman tai maailmani muuttumisesta, mutta Mahdollisuuksien torilla havahdun siihen, että kieltämättä pieni vaihtelu elinpiirissä olisi poikaa. Mitä itse asiassa tarkoitan on kuitenkin: Kieltämättä, täydellinen ympäristönvaihdos vasta todella tekisi terää!
Vastaan tuli vapaaehtoisjärjestöjen pöytiä.
”Sanoitko, että olisit vapaa tekemään elämässäsi seuraavaksi minkä tahansa siirron? Kuvittele, minkälaista olisi omistaa koko elämänsä määrittelemättömän pitkäksi ajaksi yhdelle asialle, joka ei pyöri oman navan ympärillä”, ystävän sanat nousevat muistista korviini ja jäävät kutkuttamaan ajatuksiani, kunnes jossain vaiheessa kesän aikana huomaan tehneeni päätöksen. Kesän lopulla laitan hakemuksen kahdentoista kuukauden ICYE-vapaaehtoistyöohjelmaan (International Cultural Youth Exhange) Maailmanvaihto ry:lle.
Nyt, noin vuotta myöhemmin, olen pitkän valmistautumisajan jälkeen vihdoin lähtemässä kohti Bogotáa, josta jatkan saapumisleirin jälkeen projektikaupunkiini, Lounais-Kolumbiassa sijaitsevaan Ipialesiin.
Jätän opintoni vuodeksi ja keskityn uppoutumaan täysillä uuteen kulttuuriympäristöön, joka minua perillä odottaa. Uskon vahvasti, että mitä tahansa seuraavan vuoden aikana kohtaan, tämä vuosi tulee olemaan kaikkea muuta kuin hukkaan heitettyä aikaa tai rahaa.
Kolumbia ja koko muukin Etelä-Amerikka on (valitettavasti myös Afrikan mantereen ohella) yleissivistykseni osalta muuhun maailmaan verrattuna harmaa läntti karttapallolla.
Edessä oleva matka innostaa lukemaan kesäkuun aikana molemmat Chen Etelä-Amerikan-matkoillaan kirjoittamat ”moottoripyöräpäiväkirjat” (suom. Moottoripyöräpäiväkirja ja Tien päällä taas) – ne ovat kuulemma niiltä ajoilta, joiden aikana Chestä kehkeytyi vakaumuksellinen vallankumoustaistelija. Päällimmäisenä minua kiinnosti kuitenkin matkapäiväkirjoista välittynyt kokonaiskuva Etelä-Amerikan maista ja niiden yhteenliittyvistä lähihistorioista, josta Guevaralla oli kiitettävän kattava käsitys.
Lähtöpäivän lähestyessä leikkelen sanomalehdistä talteen Kolumbiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan liittyviä artikkeleita. Kolumbian ja Venezuelan diplomaattiset välit ovat kiristyneet – tarkemmin sanoen itse asiassa katkenneet. Tulostan sivukaupalla tietoa myös Kolumbian sisäisen konfliktin ja huumesodan taustoista Suomen ulkoasiainministeriön nettisivuilta. ”Konfliktin osapuolet: armeija, vasemmistolaiset sissiliikkeet, oikeistolaiset puolisotilaalliset joukot sekä Yhdysvallat huumesodan osalta”, kirjaan ylös, mitä ikinä käytännössä tarkoittavatkaan.
Olen selvästi huolissani Etelä-Amerikka-tietoudestani, mutta aiemmista kansainvälisistä kanssakäymistilanteista tiedän, että toiselta puolelta maapalloa tulevalle annetaan tietämättömyydestä paljon anteeksi. Paljon kinkkisempiä kysymyksiä esitetään ulkomaalaisen kotimaasta. Kysymykset muuttuvat kiusallisiksi, kun huomaa, ettei ole varma kaikista vastauksista – tai että nyt kysytään asioita, joita ei ole aiemmin tullut juuri sen kummemmin mietittyä, kuten mitä mieltä olen Suomen hyvinvointiyhteiskunnasta tai kehutusta koulutusjärjestelmästämme. Voinko niitä täysin haukkuakaan, kun en keksi parannusta järjestelmässä havaitsemiini puutteisiin?
ICYE on ensisijassa kansainvälinen kulttuurivaihtojärjestö. Parasta ruveta viimeistään tässä vaiheessa oppimaan omasta kotimaastaankin ne perustiedot. Google laulaa.
Diplomaattisuuttani jätän varmuuden vuoksi Che-paidan kotiin ja pakkaan tuliaisiksi turvallisia, tunnettuja suomalaisbrändejä: Marimekkoa, Fazeria ja palan suomalaista luonnon kauneutta.
