Kivinen Nokia Siemensiltä Yleisradioon

Vellamonkatu 30

Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa toimistossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, kasvisruoan, reilun kaupan, Venäjän opposition, pienkustantamisen ja politiikan asiantuntijoita.

Teksti Hanna Nikkanen

Jungnerin seuraaja saapuu keskeltä Iran-kohua.

Yleisradion uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Lauri Kivinen, Yle kertoi torstaina. Aikaisemmassa tehtävässään Nokia Siemens Networksin yritysvastuujohtajana Kivinen on ollut keskellä Iraniin myytyä tiedusteluteknologiaa koskevaa skandaalia.

Maanantaina Yleisradio kertoi verkkosivuillaan rauhannobelisti Shirin Ebadin vaativan pakotteita suomalaissaksalaista Nokia Siemensiä vastaan. Myös EU-parlamentti on arvostellut yhtiötä kovin sanoin. (Lue koko päätöslauselma.)

NSN myi vuonna 2008 televalvontajärjestelmän Iranin hallitukselle. Sittemmin järjestelmä on myyty saksalaiselle sijoitusyhtiö Perusalle. Tiedusteluominaisuuksia epäillään käytetyn muun muassa viime kesän mielenosoitusten yhteydessä toisinajattelijoiden valvontaan ja pidätyksiin.

NSN ei ole suostunut kertomaan, minkälaista teknologiaa Iraniin täsmälleen myytiin. Aihetta on käsitelty muun muassa Fifin jutuissa Mitä Nokia Siemens myi Iraniin? (16.2.2010) ja Nokia yhdistää Iranissa (22.6.2009).

Kivinen on toiminut NSN:n yhteiskuntasuhteista ja yritysvastuusta vastaavana johtajana vuodesta 2007 asti. Hän aloittaa Yleisradion toimitusjohtajana huhtikuussa.

Kommentoi Facebookissa
Hanna Nikkanen