Työtä joka tassulle?

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Siru Valleala

Japanissa työ on elämän soijakastike, jolla nykyään ei enää voi lotrata.

Tokion vilkkailla kaduilla usein vakuuttuu siitä, että Japanissa ei voi olla työttömyyttä. Tuolla mikrofoniin mekastaa puhelinliikkeen edustaja, tuolla megafonin kera möykkää korukaupan alennusmyyjä pesukarhuasussa tanssahdellen. Tuossa minulle jaetaan alennuskuponkeja, tuossa mainosnenäliinapakkauksia. Keskellä kävelykatua seisoo lukuisia ravintoloiden palkkaamia nuoria pitelemässä pystyssä nuolikylttiä ravintolan suuntaan, kuulokkeet korvillaan. Kotikadulla kiertää yhtä ja toista autoa toimittamassa tavaraa, kauppaamassa tavaraa, keräämässä kodinkoneita ja myymässä kuumia bataatteja.

Isommissa ruokakaupoissa kassatädin ohella saattaa kassiani pakata kaksi muutakin tätiä. Kahviloissa ja ravintoloissa yhdeltä tilataan, toiselta otetaan vastaan ja kolmannelle palautetaan. Kampaajallakaan ei ole epätavallista päästä kolmen eri henkilön käsittelyyn: alempiarvoisin pesee, ylempiarvoisin leikkaa ja keskinkertainen kuivaa, hieroo ja tarjoilee teen. Rautatielaiturilla päivystää aina muutama ratatyöläinen valmiina puskemaan ihmisiä ruuhkajunaan. Lipunheilauttaja päästää henkilökohtaisesti kunkin junan asemalta matkaan. Minimaalisenkin tietyön ollessa käynnissä kadulla on henkilö tai kaksi viittomassa ihmisiä kulkemaan oikeasta kohdasta tietyön ohi. Näköalapilvenpiirtäjissä hissitytöt ohjaavat hissiin, toivottavat tervetulleeksi ja kumartavat ja ylhäällä sama toisinpäin toistuu.

Näkymättömin mutta takuuvarmasti yksi yleisimmistä ammateista on siivooja. Tokio on lähes aina niin puhdas, että siivoojia on pakko olla liikkeellä tuhansia kaiken aikaa. Silti heitä näkee vain harvoin. Toisinaan metroportaissa saattaa kohdata vanhan miehen, joka juuriharjan näköisellä välineellä jynssää kaiteita.

Poliiseillakin hommia riittää. He istuvat koban-kopeissaan, joita on ripoteltu katukuvaan vähän väliä ja neuvovat eksyneitä ihmisiä oikeaan paikkaan. He saattavat myös partioida kaduilla tutkimassa epäilyttävien henkilöiden kasseja summamutikassa tai tentata pyöräilijän henkilöllisyyttä ja pyöränomistusoikeutta. Mielenosoituksissa poliiseilla vasta hommaa onkin! Vastikään kohtasin pienen, taidehenkisen näköisen porukan järjestämän mielenosoituksen jotakin vastaan, mutta en oikein nähnyt mistä oli kyse, sillä poliiseja oli mukana järjetön määrä. Poliisien rintamaa riitti ympäri koko muutaman kymmenen hengen porukan, ja sekä edessä että jäljessä ajoivat poliisien täyttämät lava-autot. Tehtävä ei tosin näyttänyt ottavan jeppejä päähän: lavalla tähystävät naureskelivat ja rupattelivat hymyhuulin. Mielenosoittajat näyttivät hekin viihtyvän, joten mikäs siinä sitten.

Festareilla, konserteissa, ilotulituksissa, kirsikankukkainkatselualueilla ja muissa isoissa tapahtumissa paniikki ei ikinä iske, vaikka väkeä saattaa olla miljoonittain. Järjestys ja siisti jonotus ovat aina taatut, sillä opastajia, ohjaajia ja valvojia riittää. Japanilaiset tottelevat käskyjä mielellään, eikä kukaan etuile. Kaikki pääsevät oikeaan paikkaan ajallaan.

Poikkeuksen monipäisiin työtehtäviin muodostavat yksinäisten vanhojen mummojen ja pappojen pitämät alkot ja hedelmä- tai harjanvarsikaupat. Niiden pystyssä pysymiseen varmastikin tarvitaan jonkinlaisia valtion avustuksia, sillä kaupoissa ei kukaan tunnu ikinä käyvän. Mutta työttömiksi hekään eivät ole päätyneet.

Mikä siis on oikea työttömyyden tilanne Japanissa? Viime aikoina lukemat ovat talousmuutosten vuoksi toki nousseet. Tämän hetken työttömyysprosentti on noin 5,7, mikä on korkein lukema koko 1950-luvulla kehitetyn työttömyyslaskurin ajalla. Tällä hetkellä työttömiä Japanissa on noin 3,6 miljoonaa, mikä on miljoonan enemmän kuin viime vuonna.

Työttömyysprosentista on kuitenkin käyty pientä kiistaa jo pitkään, sillä esimerkiksi yliopistollisissa tutkimuksissa on väläytelty todellisen työttömyysprosentin olevan jopa 9. Koko työelämän kestävät työsuhteet olivat ennen perustilanne toimistolaiselle, mutta nykyään kuvio on radikaalisti muuttumassa. Lisäksi japanilaiset mielellään hitusen silottelevat statistisia totuuksia. Töissäkäyväksi lukeutuu, vaikka saisi töitä vain pariksi tunniksi kuussa. Työtön on vasta, ellei aktiivisesti hae töitä. Jos on työtön yhä silloin, kun työttömyyskorvauksen maksu lakkaa, on menetetty tapaus, joka poistetaan rekisteristä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Työttömyysvakuutukseen perustuvaa korvausta ei makseta parhaimmillaankaan vuotta pidempään. Suuri määrä naisista ei käy töissä lainkaan, mutta vaikka he eivät olisikaan kotiäitejä, he eivät silti ole työttömiäkään. Jos naiset äkkiä laajoin massoin tahtoisivatkin työmarkkinoille, työttömyysprosentti kohoaisi taatusti huikean paljon.

Yleensä työtön on vasta, kun työkykyisenä ja -haluisena on menettänyt vasten tahtoaan työpaikan. Sosiaalinen menetys on työttömälle myös erittäin suuri, ja nykyajan epävarmuus stressaakin japanilaisen duunarin mieltä tavattomasti. Työttömyys on tabu, josta ei tahdota puhua. Kukaan ei tahdo olla työtön, joten mainospesukarhuna kadulla tanssiminenkin on helpompaa kuin kertoa tutuille työttömyydestä.

Eräs uusi ystäväni ei tahtonut lähteä kanssani lounaalle ennen kuin oli löytänyt itselleen uuden työpaikan. En vieläkään ymmärrä logiikkaa, emmekä vieläkään ole tavanneet.

Toivon, että ensi kerralla syy kieltäytymiseen olisi siinä, ettei hän töiltään lounaalle ehdi.

Kommentoi Facebookissa
siru valleala