Teksti Oksana Tšelyševa

Tämä on tarina kidutuksesta, joka jatkuu.

Zubair Zubairajev on 30-vuotias tšetšeenimies, joka parhaillaan istuu viiden vuoden tuomiotaan vankilassa Venäjän Volgogradissa. Hänen tarinansa on yksi traaginen yksityiskohta 21. vuosisadan todellisuudesta, jossa tšetšeenit elävät. Heitä valikoidaan pidätettäviksi naapurien usein väärien ilmoitusten perusteella, naapurien, jotka ovat presidentti Kadyrovin ja tämän FSB:ssä palvelevien pikkujohtajien ilmiantajia. Perättömiä ilmiantoja seuraavat tekaistut syytökset ja epärehelliset tuomiot.

Zubair kasvoi Tolstoi-Jurtin kylässä Tšetšeniassa äitinsa ja viiden siskonsa kanssa. Isän kuoltua auto-onnettomuudessa Zubairista tuli 14-vuotiaana perheen elättäjä. Hän ei ottanut osaa kumpaankaan Tšetšenian sotaan vaan koki tärkeimmäksi velvollisuudekseen huolehtia perheensä hyvinvoinnista. Perhe nähtiin silti sodanvastaisisssa mielenosoituksissa, ja heidän talossaan yöpyi välillä Groznyin pommituksia paenneita pakolaisia. Se riitti herättämään salaisen palvelun epäluulot. Zubair joutui mustalle listalle. Vuonna 2004 hän pakeni Venäjältä Madina-vaimonsa Itävaltaan, jossa heille syntyi poika.

Vuonna 2006 Zubairin iäkkäällä äidillä todettiin syöpä. Zubairajevit palasivat Tšetšeniaan ja yrittivät uskoa vakuutteluja Tšetšenian rauhoittumisesta. Ensimmäiset kuukaudet sujuivatkin rauhallisesti, ja Zubairin äidin vointi koheni.

Mutta 23. helmikuuta 2007 Zubair katosi. Hänen vaimonsa ja neljä siskoaan löysivät hänet kolmen kuukauden kuluttua Groznyin alueen poliisiasemalta.

Saadakseen Zubairin tunnustamaan mitä halusivat kuulustelijat olivat kiduttaneet häntä. Hänen kynsiään kiskottiin irti. Hänelle annettiin sähkösokkeja. Hänen haluttiin todistavan joitakin muita ihmisiä vastaan.

Zubair pysyi vaiti eikä saattanut uusia uhreja ansaan. Silloin kiduttajat kertoivat hänen perheensä kokevan saman kohtalon kuin Zubair. Toista lastaan odottava Madina-vaimo joutui sairaalaan. Lopettaakseen kidutuksen Zubair lopulta tunnusti mitä vaadittiin.

Kesäkuussa 2007 Tšetšenian korkein oikeus tuomitsi Zubairin syylliseksi lainvalvojan murhayritykseen ja laittomaan aseiden hallussapitoon. Zubair sai viiden vuoden tuomion korkeaa turvallisuusluokitusta kantavassa vankilassa. Hänet siirrettiin Volgogradin vankilaan numero 25. Alkoi uusi kidutusjakso.

Säännöllisillä hakkaamisilla ja kidutuksella ei tunnuttu haettavan mitään erityistä. Zubair vain oli valittu maalitauluksi. Jälleen hänet altistettiin sähköiskuille. Häneen pistettiin tuntemattomia aineita. Hänet naulattiin jalkateristään lattiaan, ja hänet pakotettiin seisomaan lumessa paljain jaloin.

Zubair siirrettiin vankilan sairaalaan, mutta siitä ei muodostunut hänelle pelastusta. Lääketieteellisen hoidon sijaan Zubairia kidutettiin jälleen. Hän on kertonut, että tavallisesti kidutuksen hoitivat vankilan johtaja ja hänen varamiehensä.

Zubairin siskot Fatima ja Malika saivat tavata Zubairin sillä ehdolla, että he yrittäisivät saada hänet peruuttamaan lausuntonsa. He kertoivat, että Zubair pystyi tuskin kävelemään. Hänen väitettiin olevan huonossa kunnossa kahden epilepsiakohtauksen jälkeen, joiden aikana hän oli kaatunut satuttaen päänsä. Zubair oli kuitenkin ollut täysin terve ennen vankilaan joutumistaan.

Marraskuussa 2008 entinen kollegani Venäläis-tšetšenialaisesta ystävyysseurasta, Imran Ejijev, vieraili vankilassa yhdessä Saksassa asuvan kirurgin Alihan Soltahanovin kanssa. He ottivat kuvia Zubairin parantumatta jääneistä vammoista tämän päästä, kehosta ja jaloista. Hänellä oli mädästä läpimärkä side, jota ei ollut vaihdettu viikkoihin. Kerrottiin, että hän oli aiheuttanut vammansa itse lyöden päätään seinään ja kaataen suolaa haavoihinsa.

Alihan Soltahanov kuvaili Zubairin tilaa näin: ”Zubair oli pohjattoman uupunut sekä fyysisesti että mieleltään. Kasvojen vasen puoli oli yhtä suurta ruhjetta ja kasvot olivat muodoiltaan vääristyneet. Käsivarsissa oli lukemattomia arpia, kuin pieniä lihanpalasia olisi vedetty irti. Molemmissa jalkaterissä oli halkaisijaltaan 0,5 cm haavat, jotka olivat syntyneet kun hänet naulattiin lattiaan. Niiden vuoksi Zubair pystyy kävelemään vain kepin avulla. Vartijat uhkasivat ottaa kepin pois, koska ’hän ei enää tarvinnut sitä’. Zubair kärsii ankarista päänsäryistä ja tajuttomuuskohtauksista, jotka ovat vakavan aivotärähdyksen oireita.”

11. helmikuuta 2009 Moskovassa pidettiin tiedotustilaisuus Zubairin tilanteesta. Imran Ejijev esitteli kuvia, jotka kiistatta osoittivat Zubairia kidutetun. Amnesty International esitti vetoomuksen ylimmälle syyttäjälle ja rangaistuksia valvovalle elimen päällikölle. Ihmisoikeusaktivistit Svetlana Gannushkina ja Lev Ponomarjov lausuivat tukensa Zubairille. Sisko Malika todisti julkisesti veljensä puolesta.

Tiedotustilaisuuden jälkeen siskokset Malika ja Fatima nousivat Tšetšenian-junaan. Rostov-on-Donissa heidän junavaunuunsa ilmestyi mies, joka kuvaili yksityiskohtaisesti kuinka hän ”oli tappanut useampiakin kadonneiden ihmisten liian puheliaita sukulaisia”. Miehen puheista kävi selväksi, että naisia oli seurattu koko matkan ajan. Malika ja Fatima ovat nyt paenneet Tšetšeniasta erään kansainvälisen ihmisoikeusjärjestön avulla.

Useita aktivisteja, jotka ovat yrittäneet herättää huomiota Zubairin tapausta kohtaan, on ahdisteltu eri tavoin. Maaliskuun 20. päivänä 2009 Volgogradin vankilan hallinto nosti kanteen volgogradilaista toimittajaa Jelena Maglevannajaa vastaan, jonka ansiosta Zubairin tarina nousi julkisuuteen. Elenaa syytetään ”heidän ammatillisen kuvansa pilaamisesta”. Vankilan hallinto toivoo saavansa 500 000 ruplaa vahingonkorvausta. Lisäksi he vaativat, että Elenan tulee julkaista heidän maineensa puhdistava artikkeli.

Sillä välin nämä urhoolliset valtion palvelijat jatkavat Zubairin hakkaamista saadakseen hänet peruuttamaan lausuntonsa.

Jelena Maglevannaja kertoi, että syksyllä 2008 Novaja Gazetan toimittaja Vera Tshelitsheva lupasi julkaista Zubairin tarinan. Soitettuaan lehteen huhtikuun 2009 lopussa Elena tyrmistyi päätoimittajan sanoista: ”Tshelitsheva ei enää työskentele Novaja Gazetassa. Lehtemme ei enää kirjoita juttuja tuollaisista tapauksista. Tutkiva osastomme käsittelee vain korruptiota. Toimittajista ei ole apua tällaisissa tapauksissa. On paras kääntyä ihmisoikeusaktivistien puoleen.””

Zubair Zubairajeville on määrätty uusi oikeudenkäynti 12. toukokuuta 2009. Siinä vankilan sairaalan hallinto vaatii Zubairia siirrettäväksi kovennettuihin oloihin. Ei kävelyä ulkona, mahdollinen eristys, ei yhteyksiä ulkomaailmaan. Hänen kohtalonsa seuraaminen käy entistäkin vaikeammaksi.

Lue Zubairin tarinan pitkä versio Pieni puu -blogista. Oksana Tšelyševan kirjoittaa Tšetšeniasta myös muun muassa artikkelissa Mystinen tšetšeenivierailu.