Samaan aikaan toisaalla

Hämeentie 48

Hämeentie 48 on paikka, jossa Fifiä ja Voimaa toimitetaan. Samassa toimistossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, kasvisruoan, reilun kaupan, Venäjän opposition, pienkustantamisen ja politiikan asiantuntijoita.

Teksti Jukka Vuorio

Nazibastardsien pelossa jääkiekkokatsomossa.

Kirjoitan tätä raporttia Slovakiassa, Banska Bystrican kaupungissa. Tässä kaupungissa asuu vähän yli 80 000 asukasta, joten suomalaiset hahmottavat asian parhaiten vertaamalla sitä esimerkiksi Poriin tai Jyväskylään.

Olen ollut tässä kaupungissa nyt viikon, yhta päivän mittaista Bratislavan-visiittiä lukuun ottamatta. Tuossa eraana päivänä tieni vei yhteen baariin, jonka nimi on Irish Pub. Nimestään huolimatta pubilla ei kyllä ole mitään tekemistä irlantilaisuuden kanssa, paitsi tietty se, etta pubin asiakaskunta vaikuttaa olevan hyvin humalahakuista. Seinät on maalattu täyteen graffiteja, asiakkaina on lähinnä punkkareita, hippejä ja paikallisen yliopiston opiskelijoita, ja tequilashot maksaa 85 senttiä. Jukeboksissa on paljon hyvää slovakialaista punkrokkia ja Iron Maidenia. Arvostan.

Tutustuin pubissa muutamaan paikalliseen kaveriin, joista toinen puhui yllättävän hyvää englantia. Hän kertoi, että koska paikka on antifasistien kantakuppila, käyvät kaupungin uusnatsit silloin tällöin kokeilemassa, josko voimasuhteet kaupungin radikaalissa poliittisessa skenessä olisivat muuttuneet. Viimeksi kuulemma vain pari päivää ennen vierailuani. Baarin eteisessä olleen jalkapallopelin päällyslasi oli hajonnut, ja yhdessä sirpaleessa oli ihmisen verta. Tappelu oli kuulemma päättynyt poliisien väliintuloon ja natsien perääntymiseen.

”Those nazi bastards”, totesin, ja sain selkääni paljon hyväksyvää taputtelua. No mutta, oli miten oli, nämä kaverit siellä pubissa sanoivat, että jos sen paikan lisäksi haluan nähdä todellista Banska Bystricaa, lähtisin heidän kanssaan lätkämatsiin. Jääkiekkohan on täällä, toisin kuten kaikkialla muualla maailmassa paitsi Suomessa ja Kanadassa, maan suosituin urheilulaji. Lähdinkin sitten sunnuntaina katsomaan ottelua Banska Bystrica vastaan noin 140 kilometrin paasta tuleva Poprad, ja kyseessä oli maan mestaruussarjan peli. Matkalla hallille näin vuorotellen Antifan ja Anti-Antifan graffiteja. Täällä nämä asiat ovat konkreettisesti totta, eivätkä pelkkää ideologiaa kuten meillä Suomessa.

Olen tällä kaudella käynyt Suomessa katsomassa lähes 20 lätkämatsia, enimmäkseen Hartwall Areenalla. Helsingin Ilmalassa sijaitsevaan Areenaan ei pääse edes sisään maksamatta keskimäärin 25 euron hintaista lippua. Olut maksaa siellä noin viisi euroa, ja hampurilaisateriasta saa pulittaa lähes kympin.

Mutta täällä on kaikki toisin. Peliin myytiin vain yhdenlaisia lippuja, ja ne kaikki maksoivat 2 euroa kappale. Se nostatti minussa eräänlaisia toverillisuuden tunteita: kaikki me ollaan saman arvoisia. Minkäänlaisista yritysten käyttöön varatuista aitioista ei noin 3000 henkeä vetävässä hallissa ollut puhettakaan. Pienessä kaljateltassa myytiin olutta, joka maksoi euron tuoppi. Tuopin sai viedä katsomoon, toisin kuin Suomessa. Itse asiassa jäähyaitioissa päivysti neljä poikaa vain sitä varten, etta he kävivät vihellyksien jälkeen noukkimassa jäältä tyhjiä tuoppeja ja muuta roskaa, joita lätkäfanit kentälle syytivät. Kotijoukkueen suurimpana tähtenä loistaa Jan Pardavy, joka on edustanut Slovakiaa muun muassa kaksi kertaa olympialaisissa.

Slovakia maana, tai kansakuntana, on aina ollut jonkun toisen takapihaa. Vuorotellen vallassa ovat olleet Hapsburgit, natsit, venäläiset tai jopa tsekit. Ja tsekeistä puheen ollen, kun Tsekkoslovakian erottanut Samettivallankumous toteutui, otti maan paikan jääkiekon paasarjassa Tsekki. Slovakia joutui aloittamaan koko homman alusta C-sarjasta, joka oli tietysti kansainväliseltä jääkiekkoyhteisöltä hirvittävä virhearviointi. 15-0 –tulokset eivät olleet mitenkään harvinaisia, kun slovakit hieman vittuuntuineina raivasivat tiensä takaisin A-sarjaan. Vuonna 2002 Slovakia otti nimiinsa jääkiekon maailmanmestaruuden, ja sen merkitys kansakunnalle oli ja on yhä jopa suurempi kuin Suomelle vuoden 1995 mestaruus.

Katsomossa tunnelma oli parempi kuin mitä olen ikinä vuodesta 1985 jatkuneella lätkäfanin urallani tuntenut. Faniporukalla oli mukanaan rumpuja ja torvia, ja tietysti monenlaisia kannatuslauluja, joihin koko loppuunmyyty halli yhtyi. Kotijoukkue pääsi jo 2-0 –johtoon, ja maalien aikana tuuletin spontaanimmin kuin pitkään pitkään aikaan. Tuntui aidosti siltä, etta ME tehtiin maali. Se oli hieno fiilis. Kolmannessa erässä Poprad kuitenkin tasoitti ja meni vielä jatkoajalla ohi, mutta fanit jatkoivat pelitilanteesta huolimatta kannustusta todella vahvaan malliin. Sellaista en ole Suomessa koskaan kokenut.

Tämä raportti päättyy nyt tähän, mutta sen haluaisin vielä sanoa, etta tässä maassa kuukauden keskipalkka on noin 650 euroa. Se on saman verran minkä suomalainen saa sossusta. Esimerkiksi Suomen jääkiekon mestaruussarjassa vuosittainen keskipalkka on noin 50 000 euroa. Voitte siis varmaan uskoa, että lätkäammattilaisen urasta, tai sen mahdollisuudesta, haaveilemiseen nuoren pelaajan koko suku asettaa aikamoisia toiveita.

Kommentoi Facebookissa
jukka vuorio

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.