Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Tuuli Hakulinen
Kaupunki sai kauan odotetun festivaalin.
Tällä viikolla Pietarissa on meneillään kaupungin – ja samalla ehkä koko Venäjän – ensimmäinen queer-festivaali.
Vuosi sitten, kun pietarilainen seksuaalivähemmistöjen järjestö Vyhod järjesti LGBT-elokuvafestivaalia ”Bok O Bok”, kaikki oli jo valmiina. Sitten, avajaisia edeltävänä päivänä, sekä elokuvateatteri että klubi, joissa festivaalit oli tarkoitus pitää, joutuivat yllättäen sulkemaan ovensa ”paloturvallisuussyistä”.
Tänä vuonna vastaavilta ikäviltä vastoinkäymisiltä vältyttiin – ehkä venäjän kielessä uusi ”queer”-sana ei herättänyt kaupungin virkamiesten ennakkoluuloja yhtä tehokkaasti, kuin viimevuotinen ”homo-, lesbo-, biseksuaali- ja transseksuaalielokuvafestivaali”. Syrjinnässä puolestaan kunnostautui uusi ja trendikäs vaihtoehtoisen taiteen ja kulttuurin keskus Loft Project Etaji. Muka ajan hengessä mukana oleva nykytaiteen keskus olikin yllättäen jo ”täyteen buukattu” heti, kuin suunnitteilla olevan festivaalin ja taidenäyttelyjen aihe selvisi heille. Onneksi kaupungista löytyi muita tiloja festivaalille, entisestä ”Krasnoe Znamja”-tekstiilitehtaasta kansalaisjärjestöjen tiloihin.
Queer-festivaalin järjestämiseen osallistuu tavalla tai toisella Pietarin koko LGBT-skene: puolenkymmentä LGBT-järjestöä, kaksi lesboclubia, queer-web-sivusto jne. Tapahtumaa tukevat myös Ruotsin ja Alankomaiden suurlähettiläät sekä muutamat taideyhteisöt.
Queer-festivaalien tavoitteena on tuoda seksuaalivähemmistöjen ja erilaisten sukupuoli-identiteettien olemassaolo yhteiskunnassa laajempaan tietoisuuteen hienovaraisesti kulttuurin kautta. Queer-henkistä kulttuuria onkin tarjolla laidasta laitaan: runonlausuntaa, teatteria, valokuvanäyttelyitä, rock-konsertteja, drag king show, body art workshop… lisäksi ohjelmassa on paneelikeskusteluja ja seminaareja aiheesta.
Ehkä queer-käsitteen kautta on helpompi vaikuttaa stereotypioihin kuin monien mielestä leimaavan LGBT-aiheen avulla. Ainakin tältä vaikuttaa oman aktivistututtavapiirini keskuudessa: LGBT-tapahtumiin ei monikaan uskaltaudu osallistumaan, selitellen punastellen jotain tyyliin ”olen hetero, mitä mä siellä tekisin, ei se oo mulle tarkoitettu…”. Queer-festivaalien avajaisissa oli puolestaan monenlaista porukkaa, ja paljon myös eri (ei vain LGBT-aiheisten) kansalaisjärjestöjen aktivisteja. Silti, kun ehdotin eräälle valokuvaaja-ystävälleni Queer-festivaalien valokuvausnäyttelyssä käymistä, hän kieltäytyi kohteliaasti. ”Mitä jos joku näkisi minut siellä?”
Homofobian juuret ovat vielä syvällä. Ehkä kulttuuri on sopivan hellävarainen keino kaivaa näitä juuria irti pikkuhiljaa. Festivaalin aikana queer-kulttuuri hyppää ulos kaapista gallerioihin, clubeille ja lehtien sivuille. Kaduille ei kuitenkaan ainakaan vielä tänä vuonna hypätä. Luokkaansa ensimmäinen festivaali pyritään järjestämään homofoobikkoja ja kaupungin virkamiehiä mahdollisimman vähän provosoivassa muodossa. Ehkä tuloksena on pikkuhiljaa vapaampi yhteiskunta, jolloin festivaali voi hypätä gallerioista ja kansalaisjärjestöjen toimistoista edelleen kaduille ja puistoihin?
