Nuolaista ennen kuin tipahtaa

Sääasema

Sääasema tarjoaa ilmastouutisia ja ympäristöanalyysiä Fifin asiantuntijoilta.

Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 3.11.-16.11.

Euroopan unioni voi saavuttaa Kioton ilmastosopimuksessa määritellyt tavoitteensa, Euroopan ympäristökeskus kiteyttää viime viikolla julkaistua raporttiaan, josta uutisoivat COP15, EurActiv.com ja Yle (”EU saavuttamassa Kioton ilmastotavoitteensa”).

Mikäpä siinä, emme toki vastusta ajatusta osittaisesta onnistumisesta. Mutta kello käy, ja hiilidioksidipäästöjen kumulatiivisella kokonaismäärällä on merkitystä. Tätä kirjoittaessani oxfordilaisten laskuri näyttää, että päästöjä on kertynyt arviolta 532564217000 tonnia ja että triljoona tonnia täyttyy 30.3.2045 kello 10.16 Suomen aikaa.

Uskallammeko toivoa lisää aikaa tai väljempiä reunaehtoja kasvihuonekaasupäästöjen kuriin saamiseksi? Tähän väliin pari rohkaisevaa uutista hiilinieluista:

Tropiikin metsäkato on ehkä aiemmin arvioitua pienempi hiilen lähde. Se aiheuttaa ehkä vain 12 prosenttia eikä esimerkiksi 20 prosenttia koko maailman hiilipäästöistä. Eri tahojen esittämissä arvioissa on kuitenkin suhteellisen paljon hajontaa, eikä tämäkään tutkimus tuo varmuutta asiaan, huomauttaa In The Field.

Tutkimus julkaistiin Nature Geoscience -lehdessä, ja siitä kirjoittivat myös The Guardian, Mongabay.com ja COP15. Suomessa aiheeseen reagoi CO2-raportti, jonka sanoin (ja lähdettä ilmoittamatta) ”tutkijoiden mukaan […] 20 prosenttia on liioittelua”. Kuinka ollakaan, tutkimusta johtanut Guido van der Werf itse on halunnut korjata juuri tuota median käyttämää sanamuotoa. Kaiken lisäksi kyseinen tutkimuskin haarukoi metsäkadon päästölukeman välille 6-17 prosenttia.

Metsäkato Amazonin alueella Brasiliassa on ollut viime aikoina vähäisempää kuin kahteenkymmeneen vuoteen. Metsäalueen tilaa on seurattu satelliittien avulla vuodesta 1988 lähtien. Koko tänä aikana vuotuinen metsäkato ei ole ollut niin alhaisella tasolla kuin viime vuoden elokuun ja tämän vuoden heinäkuun välisenä aikana, jolloin metsää hävitettiin noin seitsemän tuhatta neliökilometriä. Knight Science Journalism Tracker painottaa, että uutinen ei ole niin uljas kuin miltä päällisin puolin vaikuttaa. Kaksikymmentä vuotta sitten tuolla metsäalueella oli nimittäin jo melkoinen metsän tuhoaminen käynnissä. Mutta parempi tämäkin kuin ei mitään.

Brasilian kaukokartoitustuloksista uutisoivat myös BBC, The Guardian, WWF, Mongabay.com, Yale Environment 360, NatGeo News Watch ja COP15, sekä Suomessa Yle (”Amazonin sademetsien häviäminen hidastui”) ja Maaseudun Tulevaisuus (”Amazonin sademetsien tuho hidastunut”).

Niin, saammekohan sitä aikalisää? Kansainvälisen energiajärjestön (International Energy Agency) tuore energianäkymien vuosiraportti on siinä suhteessa varsin synkkää luettavaa. IEA arvioi, että jos tapahtumien kulkuun ei puututa, vuodesta 2007 vuoteen 2030 maailman energiankulutus kasvaa ”dramaattiset” 40 prosenttia ja että 77 prosenttia tuosta lisäenergiasta tuotetaan fossiilisten polttoaineiden avulla. Tämä ylittää reippaasti sen tason jolle pitää jäädä, jos haluamme pitää ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden 450 miljoonasosassa ja maapallon keskilämpötilan nousun kahdessa celsiusasteessa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

IEA:n World Energy Outlook 2009 -raportista (fact sheet, PDF) kertoivat maailmalla Reuters, COP15, The New York Times, Los Angeles Times, WWF, Greenpeace, NatGeo News Watch ja The Great Beyond, Suomessa CO2-raportti (”Maailman energiaskenaario vuoteen 2030”).

Kommentoi Facebookissa
Maria Haanpää