Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Sampsa Oinaala
Traktori on oikkupussi, joka yrittää valloittaa koko elämän.
Olen koko ikäni vältellyt koneiden käyttämistä. Aluksi se johtui siitä, että hieman pelkäsin koneita, enkä myöskään yhtään pitänyt niiden metelistä. Myöhemmin kärkeen nousivat ympäristösyyt. Koneet kuluttavat energiaa ja energiantuotanto aiheuttaa ympäristöongelmia, jotka uhkaavat jopa koko ekosysteemin tulevaisuutta.
Viimeisimmän syyn vältellä koneita sain, kun huomasin nauttivani suunnattomasti raskaan työn tekemisestä omin lihaksin. Kun maalle muutettuani ryhdyin kääntämään peltoa talikolla ja hakkaamaan vuosittain 10-20 mottia polttopuita kirveellä, tuntui, kuin olisin löytänyt ruumiistani jonkin aivan uuden ulottuvuuden. Fyysinen työ antaa tyydytystä ja virkistää aivan eri tavalla kuin mikään muu.
Monia ihmisiä tämä ei tunnu ainoastaan ihmetyttävän, vaan ärsyttävän aivan suunnattomasti. Jotkut suhtautuvat koneisiin ja moottoreihin uskonnollisen kaltaisella hurmoksella. He ihailevat koneita ja haluavat antaa kaikki työt niiden tehtäväksi.
Usein koneen näennäisen voiman ja tehokkuuden ihailu hämärtää todellisuutta. Kaverini oli rakentamassa hirsisaunaa, joka sujui kahden miehen voimin varsin mukavasti. Sitten paikan isäntä halusi tulla traktoreineen apuun. Hirret nousivat toki kevyesti, mutta sitä ennen traktorille piti raivata tie työmaalle. Hirsien asettelussa ja viimeistelyssä oli sama työ kuin ennenkin. Aikaa ei säästynyt. Oikeastaan ainoa, mitä traktori toi mukaan, oli fossiilisten polttoaineiden kulutus ja hiilidioksidipäästöt.
Koneuskonto on evankelinen uskonto. Sen kannattajat haluavat levittää moottorin ilosanomaa ja käännyttää kaltaisiani pakanoita. Siksi monet varmasti hyppivät riemusta, kun hankin viime keväänä traktorin – onhan kone ylivoimainen raskaimmissa töissä, kun vain muistaa, ettei sitä tarvitse käyttää kaikkeen, vaikka sellaisen omistaisikin.
Traktorin hankkiminen oli minulle myös henkilökohtainen kokeilu. Halusin selvittää oman kokemuksen kautta, mitä hyötyjä ja haittoja koneen omistaminen tuottaa. Pian huomasin, että sitä saa mitä tilaa. Koko vuosi on ollut yhtä koneen viemää.
Ensin traktori piti viedä perushuoltoon. Huoltomies oli sen verran ovela, ettei vastannut koskaan puhelimeensa. Niinpä ei hinnastakaan tullut sovittua mitään. Lopulta hermostuin, vein traktorin huoltamolle ja jätin sen sinne. Se myös huollettiin (tosin huoltomies ei myöskään koskaan ilmoittanut huollon olevan valmis). Sitten hain sen pois. Hiukset meinasivat nousta pystyyn, kun lasku kolahti postilaatikkoon. Koneelle tuli äkkiä roimasti lisähintaa.
Hieman myöhemmin traktorista simahti lohkolämmitin. Ei muuta kuin uutta hankkimaan. Taas tuli kolminumeroinen lasku. Melkein heti tämän jälkeen polttoaineletku irtosi ja alkoi syytää löpöä pihamaalleni. Tässä vaiheessa hermostuin niin pahasti, että tempaisin konepellin auki ja korjasin vian itse. Pari tuntia työaikaa meni siihen.
Sitten alkoi temppuilla akku. Pari kertaa lainasin naapurista laturia, kunnes en enää kehdannut. Piti mennä rautakauppaan ja ostaa oma. Seuraava ostos onkin luultavasti kokonaan uusi akku.
Nämä kokemukset ovat vahvistaneet käsitystäni koneiden ”siunauksellisuudesta”. Loesjen mietelause ei ole kovin kaukana totuudesta: ”Hankkii auton päästäkseen töihin, tekee töitä maksaakseen autonsa.” Aion kuitenkin jatkaa kokeilua – eipähän ainakaan tarvitse miettiä, mihin rahansa laittaisi. Mutta auton hankkiminen kiinnostaa minua tämän jälkeen entistäkin vähemmän.
