Amatsonien Viro

Teksti Kadri Taperson

Epätasa-arvo luo vahvoja naisia. Viron pojat jäävät nyt syrjään, kun tytöt tottuivat pärjäämään.

Eilen minulle sanottiin, että voisin olla positiivisempi. Pyysin tarkennusta, mutta en saanut vastausta. Tyypillistä ihmisten kommunikaatiota: sanotaan puolet asiasta ja loput pitää itse miettiä. Eläinten kanssa on helpompaa.

Voi olla, että kirjoitankin vain negatiivisista asioista. Median uhri olen sitten itsekin. Etsitään huonoa. Voi olla niinkin, että näen niin paljon onnettomia eläimiä, että olen alkanut nähdä myös ihmisten elämässä vain sitä huonoa puolta. Vähän lapsellista, mutta lupaan tästälähin kirjoittaa myönteisistä asioista – jos se on mahdollista lainkaan. En osaa sanoa, kumpaa tämänkertainen aiheeni on. Se on vain niitä asioita, jotka ovat aina olleet.

Halusin näet kirjoittaa maailman vahvimmista ihmisistä. Viron naisista.

Virolaisessa arkielämässä sukupuolet eivät ole tasavertaisia. Tämä perustuu tietenkin vain kuvittelulle, mutta syvällä sisimmässämme tiedämme kaikki naisten vahvuudesta: naiset elävät kauemmin, tekevät monia asioita yhtä aikaa, sopeutuvat erilaisiin tilanteisiin. Tietenkin kaikki on ihmisestä kiinni, mutta yleiskuva on tuossa.

Eräs hiidenmaalainen nainen kertoi minulle ryhtyneensä opettamaan melkein täysi-ikäiselle pojalleen ruoanlaittoa. Pojan isä oli tullut väliin: miksi sinä tuommoista teet, ei tuo ole miesten työtä. Täällä naiset vielä juoksevat työn jälkeen kotiin, missä mies odottaa ruokaa – vaikka olisi vapaalla tai työtön.

Naisten keskimääräinen tuntipalkka Virossa on yli 30 prosenttia pienempi kuin miehillä. Euroopassa ero on keskimäärin vain 17,4 prosenttia. Samalla Viron naisten koulutustaso on yksi Euroopan korkeimmista. Pojat pärjäävät huonommin jo peruskoulussa, ja enemmistö koulupudokkaista on joka vuosi poikia. Korkeimmilla paikoilla, joilla nautitaan korkeimpia palkkoja, naisia on kuitenkin vähemmän.

Perinteisessä perhemallissa mies tietenkin toi leivän kotiin. Nykyään maailma ei enää toimi niin, ja tyypillisiä ydinperheitäkin on vähän.

Täällä on tavallista, että nainen kasvattaa lapset yksin. Jos mies jättää perheensä, häntä ei tuomita – sehän on tavallista. Jos nainen tekee saman, ollaan shokissa, uutisiinkin voi päästä. Elatusavun saaminen häipyneeltä isältä on vaikeaa; vielä vaikeampaa, jos mies tekee työnsä pimeänä. Sekin on tavallista. Olen kuullut satoja kertoja miesten kommentoivan, että ei se muija multa tämän enempää saa, kun ei tiedä, miten paljon tienaan.

Turvakodit ovatkin sitten täynnä. Viime kuukausina niihin on saapunut myös työttömiä naisia, joilla ei ole varaa maksaa vuokraa. Turvapaikoista on tulossa köyhäintaloja.

Lastentarhapaikoista on ollut Virossa pulaa jo monta vuotta. Lasten kasvattaminen on vaikeaa, kun palveluita ei ole – enkä edes nyt puhu vammaisten lasten kasvattamisesta, josta tiedän enemmän kuin haluaisin. Lapsettomana on helpompaa, mutta – luonnollisen lapsenkaipuun lisäksi – moni pelkää ympäristön suhtautumista lapsettomaan naiseen. Heistä puhutaan murheellisesti.

Onnelliset naiset pärjäävät kaiken keskellä. Heillä on monta työpaikkaa, jotta raha riittäisi itselle ja lapselle. Moni jatkaa korkeakoulussa, kun lapset ovat jo isompia. He tekevät kaikki kotityöt ja päälle päätteeksi näyttävät vielä aika hyvältä.

Niin pojista tulee heikompi sukupuoli. Se voimattomuus on ikään kuin koodattu heille sisään: ei tarvitse olla vahva elämässä, kun äidit ja muut naiset ottavat vastuun kaikesta. Pidän virolaistoimittajan veikkauksesta, että Virosta on tulossa Euroopan ensimmäinen amatsonivaltio, jossa supernaiset kasvattavat supertyttäriä. Tätä mietin, kun jutun alussa ironisesti arvelin, että aiheeni on ehkä myönteinen.

Kaikesta huolimatta feminismi on Virossa haukkumasana. Se sama tuttu, joka toivoi minulta lisää positiivisuutta, käyttää termiä solvauksena. Et kai sinä sentään feministi ole, hän kysyy.

En, mutta amatsoni voin ollakin, olisin voinut vastata.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta & Anarkiaa 2019
Etnosoi 2019