Afrikkalainen tori Montmartrella

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Matti Kohonen

Kamerunilaisesta toimitusjohtajan kanasta on tullut osa pariisilaista keittiötaitoa.

Pariisin laidalla, Montmartren kukkulan kupeessa, kun saavut Chateâu Rougen metroasemalle, on jo melkein kymmenen vuoden ajan toiminut vilkas afrikkalainen katutori. Sieltä löytyy kaikki värikkäät vahatut kankaat, tuoreet plantaanit ja jamssit, suositut Maggi-valmisruuat, uusimmat Nollywoodin juju-saippuasarjat ja Kinshashan kabaree-CD:t sekä kamerunilaisittain leikatut naudan suikaleet ja grillatut kanat.

Kun astuu ulos metrosta, ensimmäisenä eteen tulevat paahdetun maissin myyjät, jotka ovat rakentaneet ostoskärryistä sekä grillin että myyntikojunsa. Heidän takanaan on paistettujen kanankoipien myyjät, ja yksi kaupungin harvoja KFC-ketjun pikaruokamestoja. Ghanalaisten pitämät kampaamot – tai paremminkin peruukki- ja hiuslisäkeliikkeet – taas ovat metrosta toisella puolella katua, osuvasti nimetyn Rue Poulet’n, Kanakadun, varrella.

Jopa metron kupeessa oleva lehtikioskin kylki on vallattu. Le Monden ja Libérationin sijasta siellä myydään siirtolaisten itsensä julkaisemia lehtiä ja suoraan Norsunluurannikolta tuotuja naistenlehtiä. Oikeastaan metroasemakin on vallattu, sillä jokaisella näyttää olevan oma joko aiturilta tai esteradalta opittu tyyli hyppiä porttien yli, ryömiä ali, tai pidellä yksisuuntaisia uloskäyntiovia auki sisään tulevalle liikenteelle.

Togolaiset fetissien ja muiden luonnontuotteiden myyjätkään eivät ole kaukana, samoin kuin yorubojen oraakkelit tai muut hengenheimolaiset. Hieman sivusta, jos kuljet Rue Deauvilleä pitkin rautatiekiskoja kohti, löytyy myös muutama aidompi baari jossa soi afrobeat ja väitellään kiivaasti Norsunluurannikon reggaeskenen välisistä poliittisista kiistoista Alpha Blondyn, Serges Kasseyn ja Tikken Jah Fakolyn välillä. Näissä mestoissa virtaa irlantilaista kaimaansa vahvempi ja vähemmän turhaa vaahtoa sisältävä Kamerunista tuotu Guinness.

Tori myös ruokkii monia kukkulan afrikkalaisia ravintoloita. Babone valmistaa Rue Paul Albertilla joko mafë poulet’n tai mafé beufin, eli nautaa tai kanaa maustetussa pähkinäkastikkeessa riisillä ja paistetuilla plantaaneilla höystettynä. Toinen erikoisuus on poulet DG, eli toimitusjohtajan kana, joka on kamerunilaisen keittiötaidon mestariteos. Parasta kananrintaa, paljon paistettua plantaania, vihanneksia sekä puolitulinen kastike.

Sama menu löytyy myös hieman kauempaa Rue des Martyrsillä pienestä Jardin d’Afriquesta. Paikan omistaja kertoo, että asiakaskunta on uskollista, ja sitä ryhditetään kuukausittaisilla kanta-asiakasilloilla. Juomapuolella on tarjota sekä tuoretta inkiväärämehua että Duoalassa valmistettua Guinnessiä. Afrikkalaisethan kuluttavat enemmän Guinnessiä kuin eurooppalaiset, ja maku eroaa merkittävästi irlantilaisesta serkusta.

Kaikki nämä ravintolat kuitenkin ovat tavalla tai toisella riippuvaisia torista, josta pääkokit käyvät hakemassa eineksensä. Tori, kuten voi arvata, ei miellytä Pariisin kaupunginvaltuutettuja: se luo liikenneruuhkia, laiton kaupustelu rehottaa ja katujen siisteys kärsii. Tori on myös lähellä uutta kehitysaluetta, jossa kahden ison rautatieaseman Gare du Nordin ja Gare de L’Estin raiteiden välissä ja niiden pohjoispuolella sijaitsevaa maastoa pyritään kehittämään.

Jääkö tori siis kehityksen alle? Ehkä sen kohtalo tulee olemaan sama kuin Pariisin kauppahallin kohtalo, johon tuli eloton ja ruma betoninen Les Halles -ostoskeskus 1960-luvulla Pompidoun mahtikäskyllä. Chateâu Rougen toria myös pyritään siirtämään kaupungin ulkopuolelle, mutta samalla siirtyisi tai ainakin hankaloituisi myös kaikki sen ympärillä pyörivä toiminta. Monet joutuisivat muuttamaan siirtolaisille muutenkin tarkoitettuun lähiöön, banlieueen, joka suoraan suomennettuna muuten tarkoittaa kiellettyä tai raja-aluetta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Afrikkalaisten nurkanvaltaus on siis vaarassa, sillä kaikki välkkyvistä Eiffel-tornien kaupustelijoista aina kanankäristäjiin asti tietävät että sijainnilla on suurkaupungissa väliä. Kävelyetäisyydellä nykyisestä sijainnista ovat sekä Eurostar-junien terminaali Gare du Nordilla sekä Galeries Lafayetteä suurempi, halpistavaroiden tavaratalona tunnettu Tati.

Väenpaljous on käsin kosketeltavaa – tai paremminkin sen tuntee, kun käsiin tungetaan krääsää.

Harvoissa muissa Pariisin kortteleista saa niin monipuolista ja tuoretta afrikkalaista ruokaa. Karibian antillilaista ja kreoliruokaa kyllä on tarjolla, mutta toisaalta niiden pavut, pitkät riisit, tynnyrigrillatut kanat ja curryt ovat osa Karibialle tyypillistä monikulttuurillista keittiötä.

Tuskinpa afrikkalaiset kuitenkaan katoavat mihinkään tai pakkaavat laukkujansa muuttaakseen Pariisin porttien ulkopuolelle. Poulet DG on tullut jäädäkseen osaksi myös pariisilaista keittiötaitoa, ja sen taitajat saanevat yhä enemmän suosionosoituksia, vaikkei nyt kuitenkaan Michelin-tähtiä koskaan jaetakaan etnisille ravintoloille.

Uusia tähtiä odotellessa täytän mielelläni Babonen kanta-asiakaskorttia edelleenkin.

Kommentoi Facebookissa
matti kohonen