Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kadri Taperson
Hiidenmaan lautat ajavat hitaammin kuin ennen.
Olen saanut tehtäväkseni kirjoittaa joka toinen viikko Fifiin jotain, enimmäkseen kai Virosta. Ilmeisesti täytyy kuvailla miten ihminen täällä nykypäiväna elää.
Alussa olin tehtävästäni ylpeä: Voima on hyvä lehti. Myöhemmin kauhistuin. En minä tiedä miten ihminen elää. Olen viime aikoina katsellut ja miettinut enemmän eläinten elämää.
En tykkää eläinten asemasta ja en ylipäänsä tykkää siitä, mihin maailma on menossa. Uskon täysin, että on tärkeämpi silittää surullista kissaa kuin johtaa orkesteria tai pystyttää muistomerkkejä mille tahansa. Uuden tehtävän velvoittamana alan kuitenkin katsoa taas ihmistäkin Hiidenmaan, Tarton ja Tallinnan muodostamassa kolmiossa, jossa elän.
Toinen odotettavissa oleva murhe on se, että naapureille on vaikea puhua oman kodin ongelmista. Se voi olla vielä epäkohteliaampaa kuin se, että kirjoittaisin naapureista pahaa. Siksi en ryhdy täällä toistamaan virolaisten kommentteja esimerkiksi Johan Bäckmanista tai Matti Saaresta. Nettikeskusteluja lukiessani olen tullut siihen käsitykseen, että osalle virolaisista nämä kaksi miestä ovat yksi ja sama, paha.
Niin kysyinkin suomalaisilta ystäviltä, mitkä aiheet voisivat olla kiinnostavia Voiman lukijoille. Kehotettiin kirjoittamaan muun muassa siitä, että Viro suurin soijatuotteiden valmistaja meni konkurssiin; ensimmäisestä talonvaltaukseta ja vegaanikommuunista; luonnonsuojelualueista, vähemmistöjen asemasta Virossa ja Hiidenmaan kaunista luonnosta. Aika lista. Noita voin yrittää. Lisäksi ajattelin kirjoittaa – kuten omalla suomenkielelläni sanon – alternatiivinuorista. Heitä saa kiittää siitä toivosta, että kaikki ihmiset Virossa eivät ole kiinnostuneita vain omista asioistaan.
Niiltä pitäisi sitten kysyä, että milloin on oikea aikaa kirjoittaa esimerkiksi talovaltauksesta. Virossa ei vieläkään voi lehdessa kirjoittaa kaikesta, samasta syystä kuin täällä ei voi olla samanlaista lehteä kuin Voima.
Oma suomenkieleni alkoi syntyä kauan sitten lapsuudessa, kun isäni heräsi aamulla suomalaisen ystävän puhelinsoittoon ja sanoi sille: ”En voi puhua, minulla on kissanahdistus.”
Samasta ajasta muistan, kun puhuttiin, että suomalaisten perivihollinen on luonto, virolaisille se on venäläinen. Nyt puhutaan enemmän siitä, että virolaiset ovat köyhempiä kun suomalaiset huolimatta ministereistä, jotka vielä vähän aikaa sitten lupasivat tehdä Virosta parissa vuodessa yhden Euroopan rikkaimmista valtioista.
Ihmistet puhuvat rahasta jatkuvasti. Tyhmien televisio-ohjelmien voitosta, hulluista tekstiviestilainoista, siitä että valtiolla ei ole enää rahaa ollenkaan ja miten se kaikki ihmiseen vaikuttaa.
Todellisuudessa valehtelen, jos väitän, että se ei vaikuta minuun. Syyskuussa lautat Hiidenmaan ja mantereen välillä aloittivat säästäväisyyspolitikan, joka on nykypäivänä Virossa muotiasia. Laivalla se tarkoittaa kymmentä lisäminuuttia matkan kestoon: se kuluttaa vähemmän polttoainetta. Se kymmenen minuuttia häiritsee, kun matkaa oli jo muutenkin puolitoista tuntia.
Puhuin tästä nuorelle ystävälle, joka on mennyt saarelta Tarttoon opiskelemaan. Hän keskeytti puheeni ja kysyi yllättäen: ”Kun sota tulee, onko niin, että mä en sitten saa tulla Hiidenmaalle kun laivat seisovat?” Minä vastasin, ihan yhtä yllättäen, että kyllä ne silloinkin kulkee, mutta vain kerran päivässä, ja myöhästyy sittenkin aina.
Miten tämän valossa voi muka tietää, miten ihminen Virossa elää?
