Turkisten paluu

Henkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Elina Venesmäki

Mitä tapahtui tarhauksen huonolle maineelle?

Hämeentien UFF:n ikkuna Helsingissä yllättää. Mallinuket on puettu turkiksiiin! Toki kierrätettyihin, mutta jotenkin oletin, että kirpputori ei voisi mainostaa itseään näin. Onhan asiakaskunta tavallista valveutuneempaa, kai.

Mutta ei, kuluttajan muisti on lyhyt, ja kuvat ketuista häkeissään ovat kai unohtuneet. Talvet ovat yhä lämpimämpiä ja turkisten käytölle yhä vähemmän järjellisiä perusteluja. Tehotuotantokohun ja ilmastonmuutosjulkisuuden jälkeen yhä useampi miettii, voiko lihaa tai juustoa syödä. Sen sijaan se porukka on ehkä pienentynyt, joka olisi hyvin häpeissään, jos joutuisi kulkemaan kaupungin läpi turkissa.

Ilta-Sanomien Plus-liitteessä oli juuri juttu siitä, miten noloja citymaastureista on tullut ja miten ihmiset jo myyvät niitä, kun heitä hävettää ajaa turhan isoilla autoilla. Vähän aiemmin turkikset olivat vielä vähän samantyylinen turhake, joka kertoi käyttäjänsä piittaamattomuudesta eläimiä kohtaan. Sitten jossain vaiheessa niistä tuli muotia, ja nyt siis myös UFF uskaltaa nostaa niitä näytteille.

Jatkuvasti kritisoidun Halosen näyteikkunassa oli juuri juhlavaatteita, joiden hihoissa oli koristeena karvaa, joka ainakin muistutti kovasti turkista.

Kommentoi Facebookissa
Elina Venesmäki