Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Hanna Kuusela
Kulutusjuhlasta luottokuplaan, luottokuplasta kriisiin. Nyt sängyn takana kasvaa karvainen läntti.
Puhelin soi, kun olin lukemassa kapitalismin logiikasta. Nainen langan päässä kysyi, onko minua kenties kohdannut jokin onnettomuus, joka on finanssikriisin syytä ja johon tarvitsisin apua. (Älkää kysykö, kuka nainen oli. Kai kyseessä oli jokin kansalaisjärjestö.) Vastasin ei. Vastasin ei myös, kun kysyttiin, onko kenties jotakuta ystävääni kohdannut onnettomuus.
”Ei”? Järjetön vastaus! Elämänihän on yhtä suurta onnettomuutta kriisin takia. Olen alkanut käyttää enemmän aikaa poliittiseen itsereflektioon, ja väitöskirjani kärsii, kun pohdin kriisin ulottuvuuksia. Mutta ennen kaikkea: finanssikriisi on tuonut mukanaan homeen!
Muutin alkusyksystä uuteen asuntoon Lontoossa. Ei mennyt montaakaan viikkoa, kun yhden sängyn takaa löytyi hometta. Nyt mustaa ja karvaista vierasta löytyy oikeastaan joka huoneesta. Siitä valuu visvaista nestettä. Suomalaiset ystävät ovat hysteerisiä: pitäisi muuttaa pois tai vähintäänkin kuristaa vuokraisäntä. Itse taas olin luovuttanut ja alistunut kohtalooni oikeastaan jo ennen kuin hometta edes löytyi.
Miksi en nouse barrikadille ja julista astmaliiton näkemyksiä yhdessä kansalaisoikeuksieni kanssa? Siksi, että syytän homeesta finanssikriisiä. Se taas on hankalampi kysymys ratkaista.
Maailmanlaajuisen finanssikriisin taustalta löytyy pitkälti luottokuplan puhkeaminen. Etenkin amerikkalaiset ja britit ovat velkaantuneet korviaan myöten. Britanniassa kotitalouksien velkaantuminen on ohittanut bruttokansantuotteen. Kansan kielellä: briteillä on enemmän velkaa kuin tuloja. Brittiperheiden velkataakka on nyt suurempi kuin yhdessäkään toisessa G7-maassa. Ja oikeastaan se on suurin koko G7-maiden tilastoidussa historiassa.
Syynä velkaantumiseen on ennen kaikkea asuminen, sillä 80 prosenttia brittikotitalouksien veloista on asuntolainoja. Yksinkertaistaen kotitaloudet ovat velkaantuneet, koska ilman velkaa ei ole kotia.
Perustarpeen, asunnon, tyydyttämisestä on tullut luksusta, johon tarvitaan velkaa. Meitä kohtaava lama ei johdukaan siitä, että velkaa olisi otettu taulutelevisioihin ja etelänmatkoihin vaan siitä, että joillekin on tullut mieleen suojautua Lontoon sateilta. Emme ole olleet osallisina kulutusjuhlassa, joka on jättänyt kodin sotkuiseksi, vaan olemme yrittäneet hankkia kodin, jossa juhlia voisi järjestää (jos olisi varaa).
Lontoossa touhu on tietysti irvokkaimmillaan. On turha ajatus, että asuntoja voisi ostaa ilman jättilainaa, kun suuri osa asuntokaupasta on joka tapauksessa asuntokeinottelijoiden hallussa. Ja juuri nyt, luottokriisin aikana, asuntoja on vieläkin vaikeampi ostaa. Ensiasuntoa haikailevien on lähes mahdotonta saada lainaa, ja asunnonomistajat taas eivät myy romahtaneiden hintojen takia. Tämä tietysti on villinnyt vuokramarkkinat. Hinnat ovat nousseet, ja asuntoja on vaikea löytää.
Pääsemme takaisin homeeseen. Itse asun tietysti vuokralla. Ketäköhän homeongelmani mahtaisi kiinnostaa? Vuokraisäntää? No jaa. Kyllä uusia vuokralaisia löytyy, kun pankkien lainahanat ovat kiinni. Minua? Ehkä, mutta homeettoman huoneen vuokraamiseen apurahani tuskin riittäisi. Raha loppuisi. Täytyisi ottaa lainaa.
Ympyrä on sulkeutunut: finanssikriisi ja home johtavatkin samalle sylttytehtaalle. Niillä on yhteinen syy: asumisen kulutusjuhla. Tämä olisi pitänyt tajuta kertoa puhelimessa.
