Pääkirjoitus
Voima on vuodesta 1999 ilmestynyt kulttuurilehti. Puoluepoliittisesti sitoutumaton lehti nostaa esiin yhteiskunnallisia aiheita niin maailmalta kuin kotimaasta. Pääkirjoitukset ottavat kantaa ja johdattavat lukijat numeron pariin.
Isoisältäni jäi kirjakokoelma, joka sisälsi maailmankirjallisuuden klassikoita Hemingwaysta Tolstoihin ja tiukkaa asiaa taistelevasta työväenliikkeestä. Ukki kasvoi aikana, jolloin lastenkodin kasvatille ei kauheasti kouluja tarjottu, mutta rakennustyömies koki tärkeäksi ymmärtää maailman toimintaa. Hän eli osaltaan Bertolt Brechtin ”opi perusasiat” -ajatusta.
Ukin aikana ajatus työväensivistyksestä eli vahvana. Sittemmin ajatukset ovat muuttuneet ja esimerkiksi ammattikouluista on yleissivistävät opinnot karsittu minimiin ja sivistys haluttu eristää yliopistoihin. Samalla kun kritisoimme tämän järkevyyttä, pitäisi koko peruskoulujärjestemä uudistaa.
Yleisivistyksen merkitys ei tietenkään rajoitu siihen, kuka osaa briljeerata teoreetikoiden nimillä. Kyky prosessoida tietoa ja hahmottaa ympäröivää maailmaa olisi tuikitärkeää kaikille. Varsinkaan työntekijät itse eivät hyödy, jos heidän kykynsä arvioida omaa asemaansa yhteiskunnassa heikkenee. Eikä kyse ole pelkästään kotimaisista työntekijöistä. Esimerkiksi ulkomaisen kausityövoiman varaan toimintansa rakentaneet marjayhtiöt eivät ole kilpailleet sillä, mikä niistä valistaisi haavoittuvassa asemassa olevia työntekijöitä parhaiten.
Toista isoisääni seurasin armeijan pioneerihommiin. Onneksi minun ei ole tarvinnut hänen laillaan lähteä sotaan, mutta kun 1990-luvulla tusasin 11 kuukautta jalkaväkimiinojen kanssa, karttui ainakin kokemusasiantuntijuutta. Kertausharjoituskutsun kolahtaessa postiluukusta 2000-luvulla mietin, onkohan mikään oppimani ajamukaista Suomessa, joka on ratifioinut jalkaväkimiinojen käyttöä rajoittavan Ottawan sopimuksen. Kuvitelkaa yllättynyt ilmeeni, kun kävi ilmi, että käytännössä kaikki intissä oppimani oli edelleen normaalia toimintaa. Samaan tapaan telamiinan ympärille asetettiin edelleen sakaramiinat, koska Ottawan sopimus sallii jalkaväkimiinojen käyttämisen panssarimiinojen raivaamisen estämiseksi.
Ottawan sopimuksesta irtautumista perustellaan kuitenkin sillä, että sen jälkeen voisimme käyttää jalkaväkimiinoja – joita siis muutenkin käytämme entiseen tapaan. Oikeutuksena sopimuksesta vetäytymiselle käytetään suomalaisten erityistä vastuullisuutta ja miinoitteista piirrettäviä karttoja.
Irtautumiseen voi liittyä myös unelmia uusista asejärjestelmistä. Sirotemiinat tulevat ensimmäisenä mieleen. Niitä ammutaan useimmiten heittimillä tai tykeillä, ja miinat leviävät kohdealueelle melko sattumanvaraisesti hieman samoin, kun jättiläinen ampuisi haulikolla jalkaväkimiinoja tonttiin.
Näistä ei kauhean luotettavia karttoja piirrellä, jolloin suomalaisten ”erityisen vastuullinen tapa käsitellä miinoja” ei toimi kovinkaan hyvänä argumenttina. Nykyaikaisissa siroitemiinoissa on itsetuhomekanismi, jonka toimivuus ei kuitenkaan ole sataprosenttinen – ja useimmiten jalkaväkimiinan uhri on siviili.
Tutkijat Henrique Garbino ja Teemu Vaarakallio muistuttavat, että jalkaväkimiinojen maanpuolustuksellinen arvo perustuu ensisijaisesti ”oman kärsimysvalmiuden kommunikoimiseen”. Uusilla avauksilla jälkaväkimiinojen saralla kertoisimme siis muille, että olemme valmiita räjäyttämään oman jalkamme.
