Esittävä taideKirjoittanut Tuomas RantanenKuvat Mikko Lampinen

Vodkasnapsi lapaseen, Saatana saapuu!

Myllyteatterin paikkasidonnainen ja osallistava tulkinta Mestarista ja Margaritasta on koronasta selviytyvän teatterin juhlaa.

Lukuaika: 2 minuuttia

Vodkasnapsi lapaseen, Saatana saapuu!

Aivan aluksi yleisö jaetaan kahteen joukkoon. Päädyn ryhmään, joka ohjataan ravintosalin puolelle kuuntelemaan, kuinka pimeyden ruhtinas Woland (Yuko Takeda) esittää kitarallaan valikoituja kappaleitaan. Samalla, kun Begemoth-kissa (Riia Kivimäki) tekee sivummalla akrobaattisia liikkeitä, velmuileva Korovjev (Saku Mäkelä) tarjoaa minulle vodkasnapsin ja ranteeseen kietaistavan punaisen nauhan.

Ravintolan isojen ikkunoiden läpi näemme, miten kadulla Mestari (Timo Ruuskanen) ja Margarita (Kaisa Niemi) kamppailevat repaleisesta käsikirjoituksesta ja toruvat kiivaasti toisiaan.

Näin alkaa osaltani Myllyteatterin Musiikkiteatteri Kapsäkkiin työstämä Mestari/MargaritaAino Kiven ohjaama paikkasidonnainen ja osallistava näytelmä perustuu Mihail Bulgakovin (1891–1940) romaaniin, joka Suomessa tunnetaan myös nimellä Saatana saapuu Moskovaan. Se kertoo yhdellä tasollaan kirjailijan ja hänen muusansa rakkaustarinan, toisella raamatullisen kuvaelman Jeesuksen tuomiosta ja viimein kolmannella surrealistisen satiirin aikansa Neuvostoliiton poliittisesta korruptiosta ja arjen ankeudesta.

Lähiaikona tämä kaunokirjallisuuden ikiklassikko on nähty näyttämöllä viime keväänä Tampereen Teatterissa Antti Mikkolan ohjaamana ja vuonna 2017 sekä Teatteri Viiruksessa  Egill Pálssonin ohjaamana että Kansallisteatterissa Anne Rautiaisen ohjaamana.

mainos

Nyt nähtävä Myllyteatterin teatterisovitus on jatkoa saman työryhmän syksyllä 2020 toteuttamalle pienimuotoisemmalle kabareehenkiselle esitykselle Wolandin iloinen seurue.

Kun ravintolassa koetun johdannon jälkeen meidät ohjataan teatterisalin parvelle, näyttämöllä on jo täysi rähinä päällä. Petri Tiaisen ja Joonas Outakosken intensiivinen musiikki raikaa ja ensemble heiluu lavalla. Ehdin hädin tuskin eläytyä siihen, miten kirjailija Berlioz on liukastumassa raitiovaunun alle, kun kumarainen nuori Frieda (Milla Järvinen) koputtaa olkapäälleni ja viittoilee minua seuraamaan. Minut viedään hissillä teatteritalon kattoterassille, jossa Pontius Pilatuksen uskollinen koira Banga (Henna Kaikula) kertoo isäntänsä ja Jesua Ha-Notsrin kohtaamisesta.

Taas saliin palattuani ehdin seurata lavatapahtumia vain hetken, ennen kuin jostain ilmaantuva lääkäri noutaa minut katsomaan mielisairaalassa hourailevaa Mestaria. Pian sen jälkeen löydän itseni kirjailijakokouksessa keskustelemassa yliopistotutkija Eeva-Liisa Haaparannan kanssa siitä, pitääkö Margaritan hahmo mieltää todellisena henkilönä vai metaforana.

Kaiken keskellä huomaan rakastavani tätä osallistuvaan ryhmäytymiseen ja kohtaamisen moninaisuuteen perustuvaa esitystä.

Erityisen hämmentävää on se, että esitys on toteutettu varsin tiukkojen koronarajoitusten ehdoilla. Turvaväleistä pidetään huolta, katsomo on lohkottu määräysten mukaisella tavalla ja Korovjevilta saamani punainen rannenauha kertoo työryhmälle koko ajan, missä joukossa minua saa kuljettaa.

Tämä sirpaleinen teatterisovitus ei ehkä selkeimmällä tavalla kykene avaamaan kirjan rinnakkaisten juonten kulkua, mutta sen pyrkimykset ovatkin toisaalla. Juuri valituilla keinoilla esitys onnistuu tekemään kunniaa alkuperäisteoksen monitasoiselle rakenteelle ja korostamaan tunnetasolla sen yksittäisiä elementtejä. Samalla alleviivautuu teatterin erityisluonne ihmisten kohtaamiseen perustuvana taiteenlajina.

Esityksen finaali tapahtuu tietenkin saatanallisissa bakkanaaleissa, jotka Kyöpelinvuoren sijaan koetaan maanalaisessa bunkkerissa. Kulkiessamme sinne pienellä joukolla Moskovana ja Jerusalemina näyttäytyvän Kallion läpi jatkamme vielä tutkija Haapaniemen kanssa pohdintaamme siitä, missä määrin Margarita on kirjailijan omatunto, Venäjän sielu ja koko ihmiskunnan moraalin symboli. Pontius Pilatuksen hahmoksi hetkeksi heittäytyvä oppaamme ojentaa Haapaniemelle kirjan, jota hän pyytää vartioimaan visusti. Näytelmän viimeisessä vaiheessa hän saa luovuttaa sen takaisin näyttämölle.

Sillä niinhän se on: käsikirjoitukset eivät pala!

Esityksen päätyttyä olen vilpittömän onnellinen. Tuntuu siltä, että koronaa jo turhaan pitkään sairastanut teatteri on taas keskuudessamme ja voi hyvin.

Mihaili Bulgakov & Aino Kivi: Mestari/Margarita

Esitykset Musiikkiteatteri Kapsäkissä 19.9. asti