ElokuvaKirjoittanut Vilppu Rantanen

Tuorein Wallace ja Gromit tuo kyyneleet silmiin – pettymyksestä

Aardman-studioilla ei luoteta enää vahan vetovoimaan. Uusin elokuva täyttyy tietokonegrafiikasta.

Lukuaika: 2 minuuttia

Tuorein Wallace ja Gromit tuo kyyneleet silmiin – pettymyksestä

Wallace ja Gromit: Kosto kynittävänä

Nick Park ja Merlin Crossingham

Netflix

★★

Myönnetään heti alkuun, että kirjoittajan katse Wallacen ja Gromitin animaatiomaailmaan on auttamatta nostalginen. Omaperäinen, -päinen ja -laatuinen keksijä ja tämän puhumaton mutta sitäkin ilmeikkäämpi koira, joka siivoaa isäntänsä sotkut milloin milläkin keinolla, ovat valloittaneet sydämiä jo useammassa sukupolvessa ympäri maailmaa.

Elimellinen osa tämän brittianimaation tenhoa on ollut sen käsityöhenkisyys – vaha-animaatiota artesaanimpaa puuhaa on vaikea keksiä. Kun tietokoneet ovat vallanneet animaattoreiden työkalupakit, Aardman-studio on kulkenut vastavirtaan: vahassa vara parempi.

Uudessa Kosto kynittävänä -elokuvassa palataan legendaarisen Väärät housut -lyhytelokuvan (1993) tarinaan. Pitkäkyntinen pingviini Feathers McGraw istuu eläintarhassa vankilatuomiota yrityksestä varastaa timantti museosta. Wallace puolestaan on keksinyt tekoälyllä toimivan puutarhatontun, joka onkin välitön kaupallinen menestys ja näyttää korjaavan keksijän taloushuolet kertaheitolla.

Elokuva on aihepiiriltään päivitetty nykyaikaan, mutta hauskoiksi tarkoitetut valistukselliset huomiot esimerkiksi tietoturvasta jäävät pinnallisiksi. Ne eivät istu Wallacen ja Gromitin maailmaan, sillä kaksikosta ainakin Gromitin luulisi tietävän, että lataamalla laitteita tietokoneesta voi altistaa ne verkkohyökkäyksille.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Salasana ”Juusto” on kyllä varmasti Wallacen keksintöä.

No – huonostihan tässä käy, kun Feathers näkee Wallacen tonttuineen uutisissa.

KAIKKEA ON VAIKEA tehdä vahasta, joten nyt Aardman-studiot ovat ottaneet käyttöön myös tietokonegrafiikkaa. Lopputulos on karmea. Kokemus lähestyy Ecce Homo -freskon restauroinnin näkemistä ensimmäistä kertaa. Jopa koko illan Kanin kirouksessa oli hellyttävää kotikutoisuutta – aiemmista lyhytelokuvista puhumattakaan – mutta Kosto kynittävänä -elokuvassa tietokonegrafiikkaa ja täysin tarpeettomia efektejä tungetaan joka käänteeseen. 

Helsingin Sanomissa kriitikko Sakri Pölönen kirjoittaa Aardman-studioiden olleen animaatiopiireissä pitkään laadun tae samoin kuin esimerkiksi japanilaisen Hayao Miyazakin perustaman Studio Ghiblin. Uutta Wallace ja Gromit -elokuvaa voisi lähinnä verrata siihen, että Ghibli pullauttaisi ulos Pipsa Possua.

Wallace & Gromit -franchiseltä osaa odottaa yllättäviä juonenkäänteitä. Ensimmäisessä Suurenmoinen huviretki -lyhytelokuvassa (1989) lennetään kellarissa rakennetulla raketilla kuuhun louhimaan juustoa ja törmätään vinhasti kuuperää puolustavaan automaattiin, joka muistuttaa jääkaapin ja keittiölieden risteytystä. Uusinta elokuvaa sen sijaan riivaa käänteiden geneerisyys ja juonen poukkoilu. Käsikirjoitus olisi voinut olla omasta kynästäni, niin huono se on epäuskottavine käänteineen. Koko ajatus pahaksi muuttuvasta tontuista on kuin toteuttaisi käsispalaverin ensimmäisen kehnon idean, jonka oli itse asiassa saanut Chat GPT:ltä edellisenä iltana kiireessä aihioita etsiskellessään.

Osa Wallacen ja Gromitin lumoa on ollut kerronnan sulava vaihtelu jopa piinallisen hitaista brittivitseistä vauhdikkaisiin takaa-ajokohtauksiin. Kosto kynittävänä on kadottanut tämän taitavan rytmittämisen ja puskee katsojan eteen uutta informaatiota kiihtyvään tahtiin. Jos jo lapsille suunnatulta teokselta edellytetään nykyään näin hengästyttävää rytmiä, ei voi kuin ihmetellä, millaisen maailman olemme luoneet. Tällaisiako lasten mediasisällöt ovat – ja mitä se tekee ihmispololle?

Kyynelkanavat uhkaavat täyttyä menetetyn lapsuuden tullessa lihaksi.

OXFORDIN SANAKIRJA VALITSI vuoden 2024 sanaksi brainrotin eli aivomädän. Sillä kuvataan tunnetta, joka seuraa esimerkiksi sosiaalisen median nopeiden mutta sisällöltään köyhien sisältöjen kuluttamisesta. 

Wallace ja Gromit: Kosto kynittävänä aiheuttaa brainrotia.

Samaan aikaan ohimolla jyskyttää pettymys ja kyynelkanavat uhkaavat täyttyä menetetyn lapsuuden tullessa lihaksi.

Tämä on kuin koiralle tarjottaisiin aitojen pääntaputusten sijaan robottikäden läiskettä – mitä Kosto kynittävänä yrittää kritisoida.

Koko elokuvan pointti on ehkä osoittaa tekoälyn sieluttomuus, missä se tavallaan onnistuu vaikuttamalla itse sieluttomalta tekoälyn tekeleeltä. Se jättää katsojan sisään tyhjyyden: nyt Wallace ja Gromitkin on pilalla.