Road to Judecca
Nicholas Alder, Sophia Golan, Francis de Lima
Vierailu Helsingin Ylioppilasteatterissa
Mies on jäätynyt kaulaansa myöten Danten Jumalaisen näytelmän alimpaan helvettiin, Kokytokseen. Toby on pettänyt lähimpänsä, katsojalle vielä tuntemattoman Michaelin, ja saanut rangaistuksekseen iäisyyden jäisessä järvessä.
Näistä lähtökohdista alkaa Nicholas Alderin (syntyjään Niko Lepistön) käsikirjoittama, näyttelemä ja ohjaama Road to Judecca, joka kuljettaa katsojan läpi aika-ajoin ahdistavan ihmissuhdedraaman. Teos perkaa myrkyllisten ihmissuhteiden dynaamiikkaa ja käsittelee samalla uskontoa ja etiikkaa poikkeuksellisen tarkkasilmäisesti.
Vaikka käsikirjoitus itsessään on omiaan herättämään ajatuksia, ei näytelmästä voi puhua kiittämättä Alderin näyttelijäntyötä. Alder ei tarvitse näyttämölle muuta kuin tuolin, pyyhkeen ja itsensä. Hän näyttelee molemmat roolit ja vaihtelee kahden eri ruumiillisen olemuksen ja puheenparren välillä.
Alder hyppelehtii fragmentaarisen tarinan läpi välillä kulttijohtaja Michaelin roolissa manipuloiden ja alistaen, ajoin hänen seuraajansa Tobyn roolissa alistuen, mielistellen – tai jääjärvessä reflektoiden.
Tien päällä
Syy esityksen askeettisuudelle löytyy osittain tosielämästä teoksen kulisseissa. Alder kuvailee asuin- ja työtilannettaan epävakaaksi.
Lontoossa opiskellut ja kansainvälisesti näyttelijäntyötä tehnyt Alder on vaarassa menettää oleskelulupansa Isossa-Britanniassa. Brexitin jälkeisenä aikana oleskeluluvan saadakseen taiteilijan pitäisi tulla määritellyksi ”kansainväliseksi lahjakkuudeksi”, mutta ehdot ovat tiukat ja jättävät helposti taiteellisesti kunnianhimoiset, mutta kaupallisesta suursuosiosta vaille jääneet taiteilijat pulaan.
Alder kuvailee tunnelmiaan yllättyneeksi, kun hän sai kuulla tilanteestaan maahanmuuttoviranomaisilta.
”Kyllähän siinä yllättyy kun saa kuulla, että oleskelulupa on evätty ja aikaa poistua maasta on neljätoista päivää.”
Vaikeasta tilanteesta syntyi ajatus luoda yhteen matkalaukkuun mahtuva esitys, joka on jo tähän mennessä kiertänyt Lontoon, Pariisin, Berliinin ja Helsingin teattereita.
”Ajattelimme, että paras tapa tuoda esille taiteen laatua ja kansainvälisyyttä on tehdä esitys, joka kiertää läpi Euroopan arvostettujen lavojen”, tuottaja Francis de Lima kertoo.
Alder kertoo onnekseen ikäänsä nähden pitkän ja kansainvälisen näyttelijänuran, joka mahdollisti esitysten järjestämisen melko joustavasti eri kaupungeissa pitkin Eurooppaa. Niin ikään Lontoossa asuva de Lima naureskelee byrokratian järjettömyydelle, ja nostaa myös viisumipolitiikan tikunnokkaan.
”Onhan se nyt vähän järjetöntä, että jos on kerran näytellyt jossain TV-sarjassa, josta on tehty paljon mediaa, niin sitten viisumi irtoaa. Samalla taide-elämä on täynnä ihmisiä, jotka tekevät useita näytelmiä vuodessa ja ovat osa elävää taidekenttää, ja sinällään jo vaikuttavat siihen minkälaista taidetta esimerkiksi Lontoossa tehdään, mutta heitä ei mielletä taiteilijoiksi.”
Koko järjestelmä on ulossulkeva, parivaljakko sanoo. Kyetäkseen navigoimaan sekavan byrokratian kanssa ihmisellä täytyy olla osaamista, aikaa ja ammattitaitoa, joita harvalla on.
Pakosta mahdollisuus
Vaikka askeettisuus on osittain olosuhteiden pakottamaa, se sopii näytelmään hyvin. Tyylillisenä valintana se tuntuu heijastelevan tiettyjä protestanttisen herätyksen ankaria piirteitä, jotka eivät kuitenkaan jää pelkiksi abstraktioiksi vaan kertovat jotain laajempaa ihmistenvälisistä suhteista. Toisaalta askeettisuus kertoo myös siitä, millaista vallankäyttö ja epätasaiset valtasuhteet voivat olla. Alder kertookin perehtyneensä erilaisiin uskonnollisiin yhteisöihin esitystä käsikirjoittaessaan.
Huolimatta Kokytoksen hyisyydestä ja näytelmän rankasta sisällöstä, Road to Judecca on näytelmä, joka ei jätä katsojaa kylmäksi. Harmillisesti näytelmää esitettiin tänä keväänä vain yhtenä päivänä. Teatterinystävän kannattaa kuitenkin laittaa Alderin nimi korvan taakse tulevien esitysten varalle.
