Teksti Timo Kalevi Forss
Hanna Rytin ohjaama ja kirjoittama tanssiteatterinäytelmä Sota – absurdi tragedia tutkii sotaa sanattoman näytelmän keinon.
Hanna Rytin ohjaama ja kirjoittama Sota – absurdi tragedia tutkii sotaa sanattoman näytelmän keinon. Kuuden hengen esiintyjäkaarti ilmaisee asiansa energisenä, oivaltavana ja hauskana tanssiteatterin ja uuden sirkuksen välimuotona. Dominoivassa asemassa on myös Georg Apostolakisin konemusiikki, joka pitää esityksen moottorin käynnissä.
Esitys käsittelee sotaa laajasti. Liikkeelle lähdetään elintilan ja luonnonvarojen puutteesta sekä pienten valtioiden ajautumisesta suurvaltojen vasalleiksi. Kaikki tämä ilmaistaan luontevasti ihmiskehon, muoviämpäreiden ja hedelmien kera. Ryti työryhmineen on ottanut kaiken irti sotilasparaatien äkseerauksesta, valtiomiesten pönäkkyydestä ja diplomaattien lipevistä hymyistä. Erityisesti näyttelijöiden ilmeet ovat esityksen miimistä herkkua.
Näytelmän alkuosa kuljettaa kokonaisuutta kylmän sodan hengessä. Näkökulma laajenee kerronnan edetessä. Osansa saavat asekauppa, lapsisotilaat, propaganda ja kunniamerkkien jako. Pelkästä hupailusta ei kuitenkaan ole kysymys. Kansan syvien rivien kärsimys, kuolema ja epätoivo tuodaan myös esiin.
Esityksessä kuullaan kaksi kertaa äänitettyä puhetta. Kun käsitellään uskontoa ja isänmaallisuutta, kaiuttimista tulvahtaa presidentin rouva Gerda Rytin radiopuhe vuodelta 1941, joka kuulostaa uskomattoman naiivilta ja nimenomaan absurdilta valaessaan uskoa ja taistelutahtoa siviiliväestöön. Toisen kerran äänellä herkutellaan urheiluselostuksessa, johon on painiottelun taustalle ympätty koko urheilukielen sotaisa arsenaali.
Kohtaukset on rytmitetty sujuvasti toisiinsa. Puolitoistatuntisen esityksen katsoo sujuvasti tuntematta tyhjiä hetkiä. Ainoa irralliseksi jäävä jakso ihmisen muuttaminen homoksi Abban säestyksellä. Tämä kohtaus ei aukea, ellei ole lukenut ohjaajan saatesanoja Yhdysvaltain puolustusministeriön taannoisesta suunnitelmasta.
Sota tuntuu läpäisevän koko yhteiskuntamme. Sitä on yllättävän vaikea erottaa muusta elämästä. Näytelmän lopussa sosialisaatio on edennyt jo niin pitkälle, että vauvojen rynnäkkökivääreillä varustettu armeija valmistautuu hyökkäykseen. Meidäthän on kasvatettu sotimaan jo pienestä pitäen. Vai onko? Tähän kysymykseen antaa oman vastauksensa Sota – absurdi tragedia, jonka voi mennä katsomaan vaikkei ymmärtäisi suomea tai teatteria.
Esitykset Helsingin kulttuuritalon Alppisali, Sturenkatu 4. 13.12. asti
