Arto O. Salosen ja Mikko Kurenlahden kirjaa Rakkautta ja valoa lukiessa maailma muuttuu selkeämmäksi. Tulee ajatuksia siitä, millainen tulevaisuuden pitäisi olla ja millainen ihmisen pitäisi olla siinä tulevaisuudessa. Kirja on pullollaan lohdullista filosofiaa höystettynä ajatuksia tukevilla faktoilla.
Teoksen toistuvia teemoja ovat kohtuullisuus, kuluttamisen tavat, talouskasvun mahdottomuus ja merkityksellisen elämän ainekset.
Elämme maailmassa, jonka tulevaisuus ei voi olla suoraa jatkumoa menneisyydelle, koska planeettamme ekosysteemi ei kestä ihmiselämää sellaisena, jollaiseksi se on kehkeytynyt. Kirjassa kehotetaan kehittämään systeemiajattelua. Sitä voi harjoittaa miettimällä vaikka minkä tahansa kulutushyödykkeen matkaa omaan kotitalouteen tai sitä, mitä kaikkea on metsä.
Keskivertosuomalaisella on noin 10 000 hyödykettä kotonaan. Kirja kysyy, olisiko elämä parempaa, jos niitä olisi 20 000. Onko tarpeeksi aina vähän enemmän? Voisiko edistystä talouskasvun sijaan mitata lisääntyneenä elämän poltteena? Voisiko edistys olla kykyä tunnistaa oman elämän hienoja hetkiä? Nämä ajatukset ilahduttavat, kuten sekin, että vauraus voisi koostua ennemminkin ajasta kuin rahasta.
Me olemme tuomitut kuluttajiksi. Lienee epärealistista ajatella, että emme söisi mitään, emme asuisi missään, meillä ei olisi mitään päällä ja siirtyisimme paikoista toisiin vain kävellen. Kuluttaminen ei ole yksiselitteisesti egoistista ja tuomittavaa, vaan ymmärrettävä pyrkimys taata hyvä elämä itselle ja muille. Kuluttajan on syytä edistää mahdollisimman laajan ihmis- ja eliöjoukon hyvinvointia valinnoillaan. Voisko henkilö, joka Suomessa valitsee kaukana tuotetun reilun kaupan tuotteen tehdä valintansa nimenomaan rakkaudesta maailman toisella puolella asuvaa viljelijää tai poimijaa kohtaan?
Kirja tuntuu puhuvan sellaiselle ihmiselle, jolla on valinnanvaraa ja muutenkin varaa. On se tietysti kirjoitettu suomen kielelläkin, että ehkäpä voi antaa anteeksi, että sen sisältö tuntuu kumpuavan oletuksesta, että lukijalla on sellaisia etuoikeuksia kuin pohjoiseurooppalaisessa hyvinvointivaltiossa elävällä ihmisellä on. Toinen kritiikki kohdistuu siihen, että afrikkalaisuus ja esimerkiksi maasai-kansa tulee esitetyksi aika stereotyyppisessä valossa, vaikkakin positiivisten stereotypioiden kautta.
Teos ehdottaa talouden uudeksi mittariksi bruttokansankulua. Talouspolitiikan tavoitteena olisi taata kansalaisille merkityksellinen pitkä elämä mahdollisimman pienillä kuluilla taloutta kasvattamatta. Bruttokansantuote on siitä traaginen mittari, että kaikenlainen kauheakin kasvattaa sitä, kuten vakavan onnettomuuden seuraukset. Kiinnostava ajatus on myös tosihintatalous, jossa hyödykkeiden hintaan lisättäisiin niiden aiheuttamat ekologiset ja sosiaaliset kuormitukset.
Kurenlahti ja Salonen ennustavat, että ihmisten ostopäätökset alkavat polarisoitua kuten mielipiteetkin, eli toiset ostavat halvan ja toiset vastuullisesti tuotetun. Keskihintaiselle tuotteelle, jolta puuttuu lupaus vastuullisuudesta, on todennäköisesti tulevaisuudessa vähemmän kysyntää.
Harvan ihmisen arvoihin sopii luonnon monimuotoisuuden tuhoaminen tai ilmaston lämpenemisen edistäminen. Kulutustottumuksemme kuitenkin vievät meitä niitä kohti. Olemme tapojemme orjia. Vaikutuspyrkimykset kulutustapojamme kohtaan saattavat tuntua suorastaan elämää uhkaavilta.
Kestävä elämäntapa voi olla vaivalloista, kallista ja aikaavievää. Siksi tarvitaan infrastruktuuria, joka tukee uusien kestävämpien rutiinien muodostumista. Pystymme mihin vain. Siitä voi osoituksena pitää vaikkapa sitä, että otsonikerros ei enää ohene.
Kirjassa puhutaan suorastaan runollisesti hyvän elämän rakentamisesta ja rakkauden osoittamisesta toisia kohtaan. Rakkauden maksiimiksi ehdotetaan toisten kohottamista hehkumaan elämän voimaa.
Lopputuloksena olisi rauha, jonka Salonen ja Kurenlahti sanovat olevan seurausta rakkauden lävistämästä tavasta olla ihminen.
Mikko Kurenlahti, Arto O. Salonen, Ari Jaaksi (kuvat): Rakkautta ja valoa – Tie hyvään tulevaisuuteen. Docendo 2021.
