Kirjailija Arla Kanerva katsoo hymyillen kameraan. Taustalla harmaa seinä. Kanervalla on tummat vaatteet ja silmälasit.

KirjallisuusKirjoittanut Antti KurkoKuvat Meri Björn

Sievien kansien sisältä löytyy kaunis kertomus ihmiskunnan lopusta

Arla Kanervan esikoisromaani kertoo tarinan neljätoistavuotiaasta Emmasta, jonka ympäriltä ihmiset katoavat.

Lukuaika: < 1 minuutti

Sievien kansien sisältä löytyy kaunis kertomus ihmiskunnan lopusta

Arvioidaanpa kirja ensin kannen perusteella. Kuvittaja Nina Grönlund on loihtinut upeat kannet toimittaja ja kirjallisuuskriitikko Arla Kanervan esikoisromaaniin Lopun aikoja. Kirjan julkaissutta Kosmosta täytyy kiittää siitä, että se on aina panostanut kansisuunnitteluun ja siten näyttänyt esimerkkiä muille kustantamoille. Estetiikka, mukaan lukien kannet ja taitto, ovat tärkeä ja irrottamaton osa lukukokemusta. Mattapintainen kansimateriaali, kauniit fontti- ja värivalinnat sekä luonnosmainen kuvitus luovat vahvan assosiaation vanhoihin luonto-oppaisiin.

Kirja kertoo tarinan neljätoistavuotiaasta Emmasta, jonka ympäriltä ihmiset katoavat. Ihmiskunta on lajina tullut tiensä päähän ja luonto alkanut ottaa takaisin sitä, mitä olemme lainanneet siltä kuluneiden vuosisatojen aikana. Jäljelle jäävät ihmisryhmien rippeet muodostavat viimeisiä sivilisaation henkäyksiä ennen kuin kaikki ihmisen rakentama lopulta katoaa. Yksi näistä on karismaattisen kulttijohtaja Marian johtama Paratiisin rakentajat. Tähän matriarkaaliseen ryhmään myös Emma ajautuu mukaan.

Kirjan kuvaama maailma on kaunis ja omalla tavallaan lohdullinen. Ihminen on vain käymässä tällä planeetalla, eikä mikään rakentamamme ole pysyvää. Kerronta olisi voinut olla viipyilevämpääkin. Nyt harmillisesti, kun lukija pääsee kunnolla uppoamaan kirjan maailmaan, tarina jo päättyy. Lopun aikoja on niin päältä kuin sisältäkin kaunis utopistinen kuvaus ihmiskunnan häviämisestä, luonnosta sekä luontosuhteesta.

Arla Kanerva: Lopun aikoja
Kosmos 2022
240 s.