Emilia Laatikainen kertoo toisessa sarjakuva-albumissaan Ei ois susta uskonu teini-iässä alkaneesta alkoholismistaan, sen syistä ja taistelusta kohti selvempää elämää. Teos on erinomainen esimerkki suositusta kotimaisen nykysarjakuvan lajityypistä, jossa päähenkilö kertoo avoimesti jostain ongelmastaan tai elämänkriisistään ja sen ratkaisemisesta. Nämä rankkoja, usein tabuina pidettyjä, asioita sympaattisesti kuvaavat kertomukset antavat vertaistukea saman kokeneille, vähentävät teemoihinsa liittyvää stigmaa ja nostavat esiin yhteiskunnallisia ongelmia.
Laatikaisen tuhoisa kierre alkaa, kun hän joutuu syrjityksi urheiluharrastuksen parissa. Urheilun tilalle tulee teinielämä, johon alkoholi kuuluu itsestäänselvänä juhlimis- ja rentoutumiskeinona. Juominen tuo itsevarmuutta ja uusia ihmissuhteita: miesten kanssa voi pussailla juomia saadakseen, mutta syvemmät suhteet syntyvät naisiin.
Alkoholismi sairautena kehittyy vähitellen. Päähenkilö selviytyy opiskeluista lukiossa ja yliopistossa, mutta lopulta ahdistus käy sietämättömäksi. Tie selvään elämään vaatii tunteidensa kohtaamista, itsensä etsimistä sekä tukijoukkoja ja palvelujärjestelmää, jotka tuovat tarinaan keskiluokkaista perusturvallisuutta.
Mustavalkoiset sivut, tarkat ääriviivat sekä pisteillä ja viivoilla sävytetyt pinnat muistuttavat kopiokoneiden aikakaudesta. Kerronta nojaa enemmän tekstiin kuin kuvaan, mutta mukana on myös hiljaisia eli tekstittömiä sivuja.
Suurin osa kuvista näyttää pelkistetysti mutta realismiin nojaten piirrettyjä päähenkilön kasvoja. Teos on kuin henkilöhaastattelua paljon hyödyntävä dokumentti, joka kyllä päästää intiimin lähelle kohdettaan, mutta esittää tämän silti lukijalle erillisenä ihmisenä, jonka mielen sisään ei romaanien tai kerronnan eri muodoilla enemmän leikittelevien sarjakuvien tavoin päästä kurkistamaan.
Ei ois susta uskonu -teos voitti keväällä 2024 Sarjakuva-Finlandia-palkinnon.
Emilia Laatikainen: Ei ois susta uskonu
Suuri Kurpitsa 2024, 173 s.
