Esittävä taideKirjoittanut Tuomas RantanenKuvat Pate Pesonius

Saara Turusen Järjen hedelmissä opitut kontrollitottumukset ja sisäiset tarpeet törmäävät toisiinsa

Lukuaika: < 1 minuutti

Saara Turusen Järjen hedelmissä opitut kontrollitottumukset ja sisäiset tarpeet törmäävät toisiinsa

Saara Turusen Järjen hedelmät on hänen huonetrilogiansa päätösosa. Edeltäjiensä Tavallisuuden aaveen (2016) ja Medusan huoneen (2019) tapaan siinä käsitellään sellaisia sosiaalisen kontrollin käytänteitä, joilla riistämme itse itseämme ja teemme toisillemmekin pahaa.

Teossarjan estetiikka muistuttaa hiukan Roy Anderssonin elokuvien eksistentiaalista kuvastoa. Näytelmät koostuvat tarkalla rytmityksellä toisiinsa sovitetuista episodeista, joissa niukasti kalustetuissa huoneissa vaeltavat henkilöt kokevat ulkopuolisuutta erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa.

Tällä kertaa järki tuntuu vaativan asioita, joissa tunteet haraavat vastaan. Järjen ja tunteiden ero paljastuu myös kyseenalaisella tavalla sukupuolittuneeksi. Keskeiseksi teemaksi nousevat naisen lisääntymisensä suhteen tekemät valinnat.

Näytelmän alussa kertojan alteregona ilmentyvä nainen (Katja Küttner) jää tuolileikissä ilman tuolia. Hänen tehdessään töitä tietokoneella vieressä tikittää munakello, ja muilla huoneessa olevilla on vauvat. Toisaalla yksinäinen vanha rouva (Pirkko Hämäläinen) kerrostalokyttää luurankopukuista rappusiivoojaa (Ylermi Rajamaa). Tutuksi tulee myös nainen (Kreeta Salminen), joka ei pysty sen enempää samaistumaan pornon naismalleihin kuin rentoutumaan terapeutin absurdien ohjeiden kyydissä.

Hahmoista aseistariisuvin on Anssi Niemen esittämä punamekkoinen tyttö, jonka näemme ensin lasten kutsuilla ahmimassa estottomasti mokkapaloja, myöhemmin sosiaalisten odotusten mukaisesti tuunattuna treffeillä ja lopuksi vertauskuvallisena alkuhärkänä, jollainen hän sisimmässään on. Niemen herkkävireinen kehonkieli pääsee esille myös naispuolisen pornotähden roolissa.

Näytelmäsarjan aikaisempien teosten tapaan esitys nojaa vahvasti fyysiseen ilmaisuun ja koregrafiaan (Janina Rajakangas). Toisaalta sen keskeisten naishahmojen kärvistelyt voi mieltää yhtä hyvin erillisinä ihmiskohtaloina kuin saman ihmisen kokemuksina eri elämänvaiheissa.

Turusella on erityinen taito yksityisen, yleisen ja vertauskuvallisen lomittamiseen. Lapsettomuuteen liittyvä ahdistus välittyy yhtä aikaa aidon henkilökohtaisena ja yleisesti epäreiluihin kulttuurisiin odotuksiin kytkettynä. Toisaalta näyttämön läpi vaeltava hirtehinen danse macabre, eli kuolemantanssi, muistuttaa siitä, miten viimeisellä viivalla olemme kaikki tasa-arvoisia.

Näytelmän nimi viittaa John Steinbeckin vuonna 1940 Pulitzer-palkittuun Vihan hedelmät  -romaaniin, joka kuvaa kapitalismin ikeen alla pyristeleviä amerikkalaisia köyhiä. Vaikka Järjen hedelmissä painopiste on enemmän henkilökohtaisissa valinnoissa ja vähemmän materialistisessa riistossa, rakenteista se piina nytkin kumpuaa.

Saara Turunen: Järjen hedelmät
Esitykset Q-teatterissa 16.12. asti