Ruben Östlund: Triangle of Sadness
Elokuvateattereissa nyt
★★★★★
Ruben Östlundin elokuvat – kuten Turisti (2014) ja The Square (2017) – jakavat mielipiteitä, koska hänen intonsa ihmisen itsepetoksellisuuden tutkimiseen ei maistu kaikille. Piinallisuutta lisää Östlundin tapa soveltaa brechtiläistä vieraannuttamista asettamalla näyttelijät kiusaannuttavasti paikallaan seisovan kameran eteen.
Hänen uusimmassa elokuvassaan luokkajakoa kuvataan vertauskuvallisella luksusristeilyllä, jossa öykkäröinnin ja ällöttävän merisairastelun keskellä omissa rooleissaan toisiinsa törmäilevät venäläiset uusrikkaat, asekaupalla rikastuneet porvarit, luokkanousun makuun päässeet influensserit sekä nöyristelyn teatteriin koulitut palvelijat ja kannen alla lymyävät sinikaulustyöläiset. Onpa mukana myös muuan ohjelmointfirmansa kalliilla myynyt Jarmo.
Historiallisen materialismin hengessä väistämätön haaksirikko kääntää kaikki luokkahierakiat ja sukupuoliroolit ympäri.
Triangle of Sadness on kuin hirtehinen synteesi televisiosarjoista The White Lotus (2021) ja M/S Romantic (2020) sekä Luis Buñuelin elokuvasta Porvariston hillitty charmi (1972). Östlund ei tyydy vain osoittamaan, miten kapitalistisen vallankäytön rakenteet kaatuvat omiin henkseleihinsä, vaan hän näyttää myös sen, miten sosialismin teoreetikot onnistuivat lähinnä laittamaan vahingon kiertämään. Kulttuurimarxilaisen intersektionalismin näkökulmasta Östlund on nero.
