lighthouse

ElokuvaKirjoittanut Hanna Linnove

Mustavalkoiselle filmille valotettu The Lighthouse on autenttinen kuvaus hulluudesta

Lukuaika: < 1 minuutti

Mustavalkoiselle filmille valotettu The Lighthouse on autenttinen kuvaus hulluudesta

The Lighthouse

Robert Eggers

☆☆☆☆☆

The Lighthouse kertoo vanhemmasta (Willem Dafoe) ja nuoremmasta (Robert Pattinson) majakanvartijasta, jotka jäävät luodolle tekemään työtään Uudessa-Englannissa 1890-luvulla. Ajan kuluessa meren keskellä eristyksissä majakanvartijoiden järki alkaa pikkuhiljaa vajota pinnan alle.

The Lighthouse ylittää tiheällä tunnelmallaan ja tarinankerronnan omalaatuisuudellaan ohjaaja Robert Eggersin ylistetyn esikoiselokuvan The Vvitchin (2015). Majakanvartijoista kertova psykologinen kauhu on kuvattu aidoissa luonnon olosuhteissa oikeassa merisäässä ja jopa keskellä myrskyä. Sidosta kuvattavaan aikaan on vahvistettu myös käyttämällä vanhoja objektiiveja ja mustavalkoista filmiä. Kielen ja äänimaailman vanhahtavuus tukevat autenttisuutta entisestään. Elokuvaa varten rakennetut  majakka ja muut rakennukset on tehty huolella aikakautta kunnioittaen. Tähän päivään viittaavat lähinnä tuttujen näyttelijöiden kasvot. 

Dafoen ja Pattinsonin erittäin onnistuneiden roolisuorituksien myötä raaka miehisyys suorastaan haisee teoksen läpi liki etovalla tavalla. Elokuvaa hallitsevat hämäryys, pimeys,  jatkuva märkyys ja voimakkaat jylisevät äänet tekevät sen tunnelmasta asianmukaisen ahdistavan. 

The Lighthouse täyttää kauhuelokuvan lajityypille tärkeät ominaispiirteet täydellisesti poikkeuksellisen persoonallisella tavalla. Elokuvan katsomisen jälkeen korviin jää soimaan laivan sumutorvi sekä lokkien kirkuna.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Ensi-ilta 15.11.2019