Näyttökuva 2016-02-22 kello 12.26.18

MusiikkiKirjoittanut Jari Tamminen

Multi-instrumentalisti teki multilevyn

Lukuaika: < 1 minuutti

Multi-instrumentalisti teki multilevyn

Travelogue

Teho Majamäki & kumppanit

☆☆☆☆

Multi-instrumentalisti Teho Majamäki on tullut tutuksi esimerkiksi yhteistyöstään Ismo Alangon kanssa. Missään määrin merkityksettömäksi ei myöskään voi sanoa Majamäen roolia 1990-luvulla vaikuttaneessa punkyhtye HC Andersenissa: hänen soittamansa marimba on poikkeuksellinen instrumentti HC-punk-skenessä, mutta hyvinhän se sinne opii. Hiljattain uudelleen kasattu HCA lähti undille yhdessä vokaaleihin houkutellun Palefacen kanssa.

Nyt Majamäki on myös saanut ulos ensimmäinen omalla nimellään julkaistun levynsä. Tyylilajista toiseen poukkoileva Travelogue on sukellus pulputukseen, maailmanmusiikkiin, iskelmään ja jos mihin. Mukaan on houkuteltu esimerkiksi Johanna Kurkela, Stina Koistinen sekä Niilas Holmberg. Myös edellä mainitut Alanko ja Paleface, joka käy paasaamassa Hossni Boudalin kanssa luokkahuoneista ja -sodasta.

Ville Valon laulama Lusifer ei välttämättä ole musiikillinen suosikkini levyllä, mutta kyllä se jonkinsorttinen itseironian multihuipentuma on ja sikäli suomalaisen musiikin merkkipaalu. Valo laulaa tunnusomaisella baritonivibratollaan ja melkoisen iskelmällisellä otteella siitä, kuinka ”Lusifer soittaa, ihmiset tanssii-iii-i-ih, palavana pyörteenä karkelo käy”. Morjensta vaan itse vanhalle vihtahousulle.