Bolla on Kosovossa syntyneen, mutta suomeksi kirjoittavan Pajtim Statovcin kolmas romaani, jolla hän voitti vuoden 2019 Finlandia-palkinnon. Se kertoo kahden miehen epäonnisen rakkaustarinan ja samalla paljon sisällissodan traumoista, monitasoisista kulttuurisista jännitteistä, homoseksuaalisuuteen liitettävistä tabuista, pakolaisuudesta, sukupuolten tasa-arvosta ja – ehkä painokkaimmin – ihmisluonteen heikkouksista.
Bolla tuli syyskuun alussa Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämölle ensi-iltaan Milja Sarkolan ohjaamana. Se perustuu Tuomas Timosen romaanista työstämään näytelmätekstiin. Sovittamisessa työtä ovat teetättäneet moninaisten kulttuuristen jännitteiden ja identiteettien näyttämöllistämiseen liittyvien haasteiden lisäksi kirjan ajallisesti hajotettu rakenne sekä se, että kirjan pääpari näyttäytyy lukijalle vahvan epäsymmetrisesti. Oman lisänsä urakkaan on varmasti tuonut myös Statovcin viehtymys moraaliltaan kyseenalaisiin henkilöihin ja kokonaisuuden kannalta merkityksellisiin, usein eläinaiheisiin liittyviin allegorioihin. Tällä kertaa jo teoksen nimen voi ymmärtää yhtä aikaa käärmeenä tai jonkinlaisena pirun kosketuksen metaforana.
Näytelmän varsinaiset tapahtumat lähtevät liikkeelle ennen sisällissotaa sijoittuvasta hetkestä kun kirjailijan urasta haaveileva Arsim (Samuli Niittymäki) ja sydänkirurgiksi opiskeleva Miloš (Mikko Kauppila) kohtaavat pristinalaisessa kahvilassa. Heidän välilleen syttyy kiihkeä suhde. Arsimilla on alistuva ja miestään myötäilevä vaimo Ajshe, johon Arsim purkaa pahaa oloaan väkivaltaisestikin. Vastaavaa torjuvaa välinpitämättömyyttä hän osoittaa myöhemmin syntyviä lapsiaan kohtaan.
Homoseksuaalisuuteen liittyvät tabut ja sisällissota ajavat miehet erilleen. Albaani Arsim lähtee perheineen pakolaisuuteen ulkomaille ja herkkä Miloš joutuu serbinä osallistumaan sodan hirmutöihin. Myöhemmin sodanjälkeisessä Pristinassa kohtaavat oman elämänsä ihan itse täydellisesti sotkenut Arsim ja täysin toimintakyvyttömäksi traumatisoitunut Miloš.
Ohjaajana Sarkola jatkaa tarkkaan henkilöohjaukseen ja rytmitykseen perustuvaa ohjaustyyliään, josta edeltäviä esimerkkejä ovat olleet ohjaajan omaa luokkataustaa pöyhinyt Pääomani (2020), murhamysteeri Harriet (2019) ja Herman Melvillen klassinen masennuskuvaus I Would Prefer Not To (2018). Bollassa Sarkolan hioutunut täsmällisyys näkyy päähahmojen hienoviritetyssä yhteispelissä sekä pyörönäyttämöllä tehokkaasti toteutetuissa ja toisinaan ristiin liutetuissa siirtymissä.
Vaikka näytelmä toistaa kirjan tapahtumat uskollisesti eikä näyttelijöiden roolityössä ole moitteen sijaa, erityisen vaikeaksi muodostuu päähenkilöiden sisäisen maailman avautuminen. Tapahtumakäänteiden tiivistäminen syö kirjan aikakäsitystä ja Arsimin itsepetoksellista selittelyä. Sodan tuottamien pelkojen ja kauhujen kuvaamiseen käytössä olevat välineet jäävät myös melko viitteelliseksi.
Sen sijaan erityisen onnistuneena voi pitää Jessica Grabowskyn taiten ilmentämän Ajshen hahmon kasvua tapahtumien kuluessa. Arsemin jäätyä kiinni 14-vuotiaan pojan hyväksikäytöstä ja jouduttua vankilaan, paljastuu että Aisjen alistuva myötäeläminen häntä huonosti kohtelevan miehensä rinnalla on koko ajan ollut enemmän kulttuurisista olosuhteista johtuvaa reaalipolitikkaa kuin osoitus heikkoudesta tai naiiviuudesta.
Toisaalta näytelmän avainkohtauksessa Ajshe yrittää tulkin välityksellä (turhaan) selittää lastensa opettajalle ja rehtorille, kuinka lasten vääriä tekoja ei pitäisi arvioida sotaa paenneiden ulkomaalaisten taustasta johtuvina, vaan virheinä, joista he ansaitsevat saman rangaistuksen kuten kaikki muutkin. Tämä tarjoaa painavan lukuohjeen myös Arsemin monella tapaa kunniattoman hahmon arviointiin.
Bolla ei nimittäin olekaan ensi sijassa romanttinen rakkauskertomus. Tapahtumien kaaren kuluessa Aresmin Milošta kohtaan tuntema elämää suurempi rakkaus paljastuu sittenkin enemmän itsekkääksi haluksi, joka sammuu pian hänen kohdatessaan tämän tilassa, jossa kiima ja säihke puuttuu.
Seksuaalisen tasa-arvon kannalta tärkeänä voi pitää sitä, että homoseksuaalinen ihmissuhde voidaan jo esittää teatterissa luontevasti ja yleisempien ihmisyyteen liittyvien teemojen lähtökehyksenä. Niin kirjana kuin näytelmänä Bolla osoittaa, että Arsimin moraalinen laiskuus ei johdu hänen homoudestaan eikä edes sodan traumoista, vaan siitä kurjasta tosiasiasta, että jotkut meistä ihmisistä nyt vain sattuvat olemaan itsekkäitä mulkeroita.
Pajtim Statovci, Tuomas Timonen & Milja Sarkola: Bolla
Esitykset Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 29.12. asti
