Tämä ei ole katse. En blick är en blick är en blick -esitystä varten teatteriopiskelijat ovat rakentaneet roolihahmojaan itseensä kohdistuvaksi kuviteltujen katseiden kautta.

Nyanssit kohdallaan

Milja Sarkola tekee teatteria julkisen ja yksityisen kohtaamisesta ja siihen liittyvistä vaikeista tunteista. Teoksissaan hän pyrkii mieluummin vastakkainasettelujen purkamiseen kuin poliittiseen kantaaottavuuteen.

Lavan etualalla on piano, jonka päällä on kynttelikkö. Näyttämökuva on riisutun valkoinen ja sen takaseinän suljetut tyyliovet ovat kuin klassisesta porvariskodista. Näytelmän kuluessa ne avautuvat joulukalenterin luukkujen tapaan paljastaen eri versioita perhehistoriassa pitkään muhineesta tragediasta.

Kyse on Milja Sarkolan kirjoittamasta ja ohjaamasta näytelmästä Harriet, Se kertoo teki­jän isoisoäidistä Harriet Theslef­fistä (1891–1965), jonka tiedetään olleen paikalla elokuussa 1918 kun sisällissodan valkoinen majuri Olof Lagus (1893–1918) menehtyi epäselvissä olosuhteissa revolverin luotiin. Siitä asti historiankirjoittajat ovat kiistelleet siitä, tekikö Lagus itse­murhan, kuoliko hän mustasukkaisuusdraaman välienselvittelyssä tai jollain muulla motiivilla tehdyn surman seurauksena.

”Omassa suvussa eläneen tarinan pöyhimisen ohella halusin tutkia sitä, miten kuvamme todellisuudesta muuttuu, kun kaikki ristiriitaiset tulkinnat tapahtuneesta esitetään näyttämöllä rinnakkain totena. Minua kiinnosti myös monien versioiden avoin nais­viha ja ylipäänsä se oudon suuri valta, mitä tähän miehisen sotaympäristön keskellä vaikuttaneeseen sairaanhoitajaan projisoidaan”, Sarkola pohtii.

Harrietin muodossa on samaa viimeisen päälle hiottua sävyerottelua, rytmin hallintaa ja loogista tarkkuutta kuin Sarkolan Svenska Teaterniin viime keväänä ohjaamassa näytelmässä I Would Prefer Not To. Tässä Herman Melvillen vuonna 1853 kirjoittamassa tarinassa newyorkilaisessa asianajotoimistossa työskentelevä lahjakas nuori mies menettää asteittain kiinnostuksensa työhön ja kaikkeen muuhunkin.

”Esteetikko minussa rakastaa voimakasta ja matemaattista muotoa ja minua kiinnostaa myös kieleen kätkeytyvä loogisuus. Toistolla voi herkistää katsojat nyansseille ja auttaa tarkentamaan katsojan katsetta”, Sarkola selittää.

Tärkeässä osassa silläkin kertaa olivat riisutut mutta symbolisesti voimakkaat näyttämötilalliset ratkaisut.

”Näissä molemmissa näytelmissä lavastuksesta on vastannut Kaisa ­Rasila, joka on todella taitava lukemaan tekstiä. Jos teksti ja tilaratkaisu vuoropuhelevat minua kiinnostavalla tavalla, näyttelijöiden luovuus pääsee ohjauk­sessani pääosaan.”

Minimalistisen täsmälliseen ilmaisuun pyrkiminen on kulkenut Sarkolan mukana jo ennen teatteriopintoja Skunkteatern-ryhmälle ohjatuista Samuel Beckettin pienoisnäytelmistä alkaen. Toisaalta hänen töissään yhtenä pääteemana toistuvat yksityisen ja ­julkisen välinen jännite ja siitä nousevat ristiriitaiset tunteet. Omiin kokemuksiin pohjautuvista esityksistä Perheenjäsen (2011) käsitteli taiteilija­perheen sisäistä vieraantumista, ­Jotain toista (2015) seksuaalisuuden kohtaamista ja häpeän tunnetta sekä Allt som sägs (2016) äiti–­tytär-suhdetta, naiseksi kasvamista ja yksinäisyyden teemoja.

”Englanninkielessä yksinäisyyteen voi viitata kahdella eri käsitteellä, ­loneliness ja solitude. Minua kiinnostaa jälkimmäinen, jossa on mukana enemmän eksistentiaalista ulkopuolisuutta. Toisaalta varsinaista dialogia tärkeämpää minulle on erilaisten näkökulmien ja esityksissä olevien aineistojen välinen vuoropuhelu”.

Sarkolan ohjaukset ovat saaneet yleensä kiittävän vastaanoton.

”Minulla on etuoikeutettu olo siitä, että töitäni on ymmärretty niin hyvin. Se riippuu enemmän ajan hengestä ja sattumastakin kuin taiteellisen työn arvosta sinänsä”, huokaa Sarkola.

Huhtikuun lopulla Lilla Teaternissa ensi-iltaan tulee Sarkolan ja ­Jessica Grabowskyn yhdessä Teatteri­korkeakoulun ruotsinkielisten opiskelijoiden kanssa rakentama En blick är en blick är en blick. Se kertoo katseen voimasta ja välttämättömyydestä, ja siitä mitä näkökulmia voimme valita itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme. Ensi vuoden helmikuussa hän ohjaa Q-teatterille uuden näytelmänsä, joka käsittelee yhteiskuntaluokkia ja rahankäytön suhdetta ihanteisiin.

Yhteiskunnallisestikin puhuttelevista teemoistaan huolimatta Sarkola suhtautuu varauksella ajatukseen taiteensa poliittisuudesta.

”Minusta on kiinnostavampaa puhua poliittisesta, kun viitataan nimen­omaan johonkin ideologiseen ohjelmaan. Kaikki taide ei ole poliittista eikä kaikki henkilökohtainen enää ole poliittista, vaikka slogan näin väittääkin. Pelkästään se, että taideteos käsittelee epätasa-arvoa tai ajan­kohtaisia asioita, ei tee siitä poliittista.”

Sarkola pyrkii erityisesti vihollis­kuvien purkamiseen. Sen hän kokee olevan julistavuuden ja suoran kantaa­ottavuuden vastakohta.

”Yritän saattaa katsojan sellaisen itsetutkiskelun ja oivaltamisen äärelle, missä konfliktihakuisuus ja vastakkainasettelut taittuisivat ja ymmärrys eri näkökulmista ennemmin kasvaisi kuin vähenisi. Ajattelen, että edes oikean politiikan puolella tätä maata ei auta pätkääkään, jos me joita äärikonservatiivisten arvojen vahvistuminen ahdistaa, kieltäydymme ymmärtämästä perussuomalaisten äänestämisen takana olevia syitä ja perusteita.”

 

Milja Sarkola: Harriet.
Esitykset Ryhmäteatterissa 27.4. asti.
Kesällä ylimääräinen esitys, jonka aika
ja paikka julkistetaan toukokuussa.

Milja Sarkola & Jessica Grabowsky & työryhmä: En blick är en blick är en blick. Esitykset Lilla Teaternissa 25.4.–9.5.

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019
Nauti tyhjyydestä