KirjallisuusKirjoittanut Esko Juhola

Miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu? Uutuuskirja perkaa murhatutkinnan huolellisesti ja sensitiivisesti

Lukuaika: < 1 minuutti

Miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu? Uutuuskirja perkaa murhatutkinnan huolellisesti ja sensitiivisesti

Isojoelta kotoisin oleva Auli Kyllikki Saari katosi kotimatkallaan vuonna 1953.  Nuori nainen löydettiin viiden kuukauden etsintöjen jälkeen kuolleena haudattuna suohon. Kuoleman oli aiheuttanut todennäköisesti isku kasvoihin, mutta tukehtumistakaan ei voitu täysin sulkea pois.

Kyllikki Saaren murhasta on kirjoitettu palstakilometreittäin, ja viime vuosina kiinnostus on jälleen virinnyt poliisin esitutkinta-aineiston tultua julkiseksi. Toistaiseksi tosin vain kaksi toimittajaa ja kaksi tutkijaa on saanut luvan käydä aineistoa läpi.

Yksi tutkijoista on sosiologi Juho Saari (ei sukua), jonka kirja Kuuluisan kuoleman varjo keskittyy siihen, miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu. Kirja perkaa murhatutkinnan kaikkine käänteineen huolellisesti. Muutamista raskaslukuisista teoreettisista pohdinnoista huolimatta kirja tarjoaa uutta tietoa myös heille, jotka ovat kuulleet ja lukeneet aiheesta paljonkin. Murhaajan nimeä ei tästä(kään) kirjasta löydy.

Huolellisesti kirjoitettua tekstiä lukee mielellään. Saari käsittelee aihetta hyvin sensitiivisesti. Kuvitusta kirjassa on vain vähän.

Viimeistä lukua Saaren murhassa ei ole kirjoitettu, sillä myöhemmin tänä vuonna populaarihistorioitsija Teemu Keskisarja tulee julkaisemaan aiheesta oman kirjansa.

mainos

Juho Saari:
Kuuluisan kuoleman varjo – miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu?
Gaudeamus 2020, 310 s.