ElokuvaKirjoittanut Tuomas Rantanen

Michael Moore heiluttaa tähtilippua liberaalin USA:n puolesta

Lukuaika: < 1 minuutti

Michael Moore heiluttaa tähtilippua liberaalin USA:n puolesta

Where to Invade Next

Michael Moore

☆☆☆☆

Uuden  elokuvansa satiirisessa kehystarinassa armoitettu elokuvapamfletisti ja kärjistyksen mestari Michael Moore  julistaa yhden hengen hyökkäyssodan muulle maailmalle ja lupaa varastaa muiden maiden parhaat herkut isänmaansa eduksi.

Vitsi on tietenkin siinä, että kaikki eteen tuleva löytyy itse asiassa Yhdysvaltojen perustuslaista tai muuten tunnustetuista perusarvoista, joita nykyinen USA ei vain syystä tai toisesta tunnu toteuttavan.
Valloitusretkellään Moore saalistaa Italiasta työntekijän kannalta reilut työehdot, Ranskasta laadukkaan kouluruokailun, Norjasta vankeja säällisesti kohtelevan kriminaalihuollon, Portugalista liberaalin huumepolitiikan, Islannista rohkeuden antaa pankkien kaatua ja heittää talousrikolliset vankilaan sekä Saksasta kyvyn tarkastella oman maan lähihistorian syntejä avoimesti ja itsekriittisesti.

Suomesta Moore käy varastamassa koululaitoksen, jonka korkean laadun hän tulkitse perustuvan julkisen järjestelmän takaamaan tasavertaisuuteen ja oppilasmyönteiseen pedagogiikkaan. Mooren suurpiirteisyyttä faktojen suhteen kuvaa tahaton tai tahallinen väärinymmärrys, jonka mukaan meikäläisissä kouluissa ei ole laisinkan läksyjä.

Moore paketoi kierroksensa lopulta Tunisiasta löytämäänsä sukupuolten tasa-arvoteemaan. Tässä yhteydessä Islannin entisen presidentin Vigdís Finnbogadóttirin saama suitsutus on niin säästelemätöntä, että katsojaa alkaa helposti jo epäilyttää mahtaako lähtökohtaisesti lähinnä sandersilaiseksi piirtyvä politiikan hämmentäjä pelata jo presidentinvaalien seuraavia kierroksia.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Kantaaottavan poliittisen dokumentin tekijänä Moore hallitsee elokuvallisen kuljettamisen ja viestinnällisen vaikuttamisen perusniksit. Näkökulmaisuuttaan hän ei peittele, vaan pikemminkin tekee aina elokuvan verran työtä perustellakeseen sen. Juuri tästä syystä samanmieliset rakastavat häntä ja muut vihaavat.