Liisa Kasken esikoisromaani Marras on lumoava matka menneeseen

“Mies tuli metsästä, siitä olen varma”, alkaa Liisa Kasken esikoisromaani Marras. Näin Valpuri aloittaa tarinansa veljelleen Siprille vuosien jälkeen kaikesta tapahtuneesta. Tiiviin teoksen keskiössä on metsästä saapuneen eksyneen, mieleltään järkkyneen miehen arvoitus, mutta samalla lukija tulee tuntemaan myös Valpurin. Hän elää ajassa, jolloin tällä niemellämme kunnioitettiin ja kavahdettiinkin luonnonhenkiä, mutta pyydettiin apuun myös pyhää Maariaa. Sipristä onkin tullut kirkonmies, Valpuri on koiransa ja lampaidensa kanssa jäänyt asuttamaan kotimökkiä Itämeren pohjukan liepeillä.

Folkloristi ja lingvisti Liisa Kasken perehtyneisyys huokuu kansanperinteestä ammentavan teoksen jokaisesta sanasta ja Valpurin hahmosta, joka ei tunnu varta vasten luodulta vaan kaikessa inhimillisyydessään ja uskottavuudessaan pikemminkin kuin jostain kaukaa kanavoidulta. Teoksen vanhahtava kieli, oudotkin sanat, siirtävät ajatukset aivan toiseen aikaan, mutta eivät vieraannuta. Kuten parhaat romaanit tekevät, Marras sulkee lukijan lempeästi aivan omaan maailmaansa, vie Valpurin mökkiin ja sen pihapiiriin, ja sen liepeiltä alkavaan metsään, joka ravitsee ja suojaa, mutta jota pitää myös varoa.

Valpurin pyhän ja arjen kuvaus tuo mieleen Paula Havasteen historialliset romaanit, jotka kertovat menneiden aikojen naisten työstä tarkasti ja vivahteikkaasti. Tyylillisesti Marraksen lähin hengenheimolainen on kuitenkin Aino Kallaksen Sudenmorsian. Ihminen ja luonto ja niiden väliset häilyvät, mystisetkin rajat ovat samalla intensiteetillä läsnä kummassakin teoksessa.

Vaikka Marraksen maailmaan, jossa valosaaste ei vielä ole pilannut pienen ihmisen näkymää Linnunradalle, on ihana upottautua, ei mennyttä pidä liiaksi romantisoida. Jotain lohdullista kuitenkin on Valpurin ruumiillisuuteen kiinnittyvässä arjessa. “Huomenna en valmistele mitään, en puuhaa enkä touhua, suunnittele tai kiirehdi. Enkä kanna huolta, vain vähän puuta ja vettä.”

Marras, kaiken loppu, tulee kuitenkin vääjäämättä, aina uudestaan.