Aatamin puvussa ja vähän Eevankin
Maarianvaaran kesäteatteri
Kaavi / Itä-Suomi
☆☆☆☆☆
Maarianvaaran kesäteatteri on ammatillinen teatteriryhmä, joka tekee kiertueteatteria eri puolilla Itä-Suomea. Koti- ja lähtöpaikka on Kaavi ja Maarianvaaran nuorisoseuran talo.
kuva: Pentti Sormunen
Tämän kesän osalta homma on paketissa, toiseksi viimeinen näytös oli lauantaina Liperin Ristin kesäteatterivesimaisemissa vähemmän kesäisissä merkeissä myrskyn silmässä. Suomen suvi näytti takapuolensa ja kävi miltei sääliksi näyttelijöitä, joista miespuoliset joutuivat esiintymään pitkät tovit boksereita vaille ilkosillaan. Jos ammattilaisista ei olisi ollut kysymys, olisi esitys hyvinkin voinut mennä hatelikkoon. Vaan mitäs nämä viisi välittivät olosuhteista, päinvastoin lienevät lämpimikseen lisänneet kierroksia.
Olisiko Joni Kuokkanen vetäissyt pisimmän korren, ainakin mukaansa sai yleisön notkeilla liikkeillään ja osuvilla kasvonilmeillään. Ja ääni kantoi. Mutta niin pitikin, olihan roolihahmona luutnantti Kehkonen.
Ei sittenkään, josko kuitenkin pisimmän korren, suorastaan noutokepin, taisi kaluta Oliver Kollberg, joka ei ole roolinimi vaan aito ja alkuperäinen, mies Tampereen Nätyn näyttelijän opintojen parista; hän vetäisi komeasti asemapäällikkö Viirimäen huoliroolin ja ennen kaikkea lutuisena Rikke-koirana suorastaan tempaisi yleisön puolelleen.
Ja entä proviisori Himanen! Siis Sakari Saukkonen, tämän tanssiteatteriakrobaatin käsi- sekä jalka-alaa oli esityksen koreografia, joka rytmittyi esitykseen jokaisen näyttelijän osalta sulavasti.
Nuo olivat ne näytelmän alastomat, naisia armahdettiin: heidän ei tarvinnut esiintyä ns. munasillaan tuossa tuulessa ja sateessa. Voi olla että Agapetuksen, Yrjö Soini, romaanin mukaan, tai sitten ohjaaja Juhani Joensuu käänsi kässärin eevoja armahtaen. Epäilenpä ettei. Vaikka helppo olisi, koska jo Agapetuksella näytelmän juoni on hakusessa, eli kolmen miehen saariseikkailussa voisi tapahtua sitä sun tätä muutakin epäkäytännöllisen asemapäällikön siivellä.
Joka tapauksessa Saara Saastamoinen nimismiehen tyttärenä ja Maria Sarkkinen kotiapulaisena vetäisivät vaatteet päälläkin hommansa himaan, yleisöystävällisesti miehiä kummastellen ja miehiä kiinnostavasti, näyttämön molemmin puolin. Saastamoinen on – lunttaan paperista – ’teatteri-ilmaisun ohjaaja jonka työskentelyn kulmakiviä ovat kehollisuus ja läsnäolo’. No, ilmankos! Sarkkinen puolestaan on palkittu Joensuun kaupunginteatterissa Jokamies-patsaalla.
Että onkos sitten ihmekään, jos irtoa tuolla sakilla Erkki Räsäsen laulut ja Janne Vänskän vetämänä soitanta.
Upeata Putkinotkoa muistellen ja ensi kesän jotain suomalaista klassikkoa odotellessa käymme talveen ja laitosteattereiden lämpöön.
*****
