Tietokirjailija Annu Kekäläinen näyttää uudessa tietokirjassaan kierrätystalouden toisen puolen: millaisia vaikutuksia globaalin pohjoisen jätteiden dumppaamisella on globaalissa etelässä. Seuraavat elämät – eurooppalaisen kierrätysideaalin afrikkalainen kääntöpuoli on dokumentaarinen tietokirja, joka sijoittuu Ghanan pääkaupungissa Accrassa sijaitsevalle Agbogbloshien kierrätyspihalle, jonne ulkomailta rahdatut jätteeet tuodaan. Kekäläinen on haastatellut tutkijoita ja kierrätyspihalla työskenteleviä ihmisiä sekä muita accralaisia, jotka kertovat näkemyksensä kierrätysbisneksestä. Kännyköidenkorjaaja Charles Abonkeka ja hänen veljensä David ovat kirjan päähenkilöitä.
Monet globaalin pohjoisen toimittajat ovat matkustaneet Agbogbloshien kierrätyspihaan järkyttymään. Helvetinmaisemaksi kuvattu, maailman saastunein kierrätyspiha savuaa pysyvästi. Se tunnetaan elektroniikkaromun hautausmaana, jossa vauraiden maiden kansalaisten mykistyneet älylaitteet tärvelevät afrikkalaisten kierrättäjien terveyden ja ympäristön. Samalla se kuitenkin myös tarjoaa toimeentulon monille. Sähkö- ja elektroniikkaromu on nopeimmin kasvava jätevirta kaikkialla maailmassa ja kehittyville talouksille se on potentiaalinen hyödyke. Ghanan hallitus on rohkaissut käytettyjen tietokoneiden tuontia globaalista pohjoisesta muun muassa poistamalla niiltä tulleja. Maa on valinnut tämän strategian kuroakseen kiinni digitaalista kuiluaan.
Rikkinäinenkin puhelin ja tietokone on monen ghanalaisen näkökulmasta haluttava, Kekäläisen haastattelemat tutkijat ja paikalliset kertovat. Silloinkin kun laitetta ei pysty korjaamaan, sen voi useimmiten hyödyntää vähintäänkin varaosina. Ympäristöhaittoja aiheuttavan SER-romun tuonnin kieltäminen ei ole monen haastateltavan mielestä hyvä vaihtoehto, koska se kurjistaisi laajaa väestönosaa. Olisikin järkevämpää vastuuttaa laitevalmistajia: niiden pitäisi rahoittaa jätteeksi muuttuvien älylaitteiden kierrätystä. Lisäksi kierrättämisestä pitäisi saada ympäristölle ja ihmisten terveydelle turvallista. Nyt työ vaarantaa tekijöidensä terveyden: esimerkiksi kupari saadaan kaapeleista irti polttamalla avotulella, jolloin ilmaan vapautuu myrkyllistä käryä.
E-jätettä kriittisemmin Kekäläisen haastattelemat ghanalaiset suhtautuvat tekstiilijätteen dumppaamiseen. Euroopassa monet tuntevat hyvää omaatuntoa ja kokevat edistävänsä kiertotaloutta, kun kierrättävät vaatteensa. Hylätyt, usein kaikkein huonolaatuisimmat vaatteet kuitenkin ainoastaan laivataan pois silmistä. Yksin Euroopasta lähtee Afrikkaan miljoonia tonneja käytettyjä vaatteita joka vuosi. ”Accralaiset kutsuvat meiltä tulevia käytettyjä vaatteita kuolleen valkoisen miehen vaatteiksi”, Kekäläinen kirjoittaa. Käyttöön kelpaamatonta vaatejätettä ei kukaan halua, ja se päätyy lopulta valtaviksi tekstiililautoiksi, jotka valtaavat rannat ja kaatopaikat.
Globaalista pohjoisesta tullut toimittaja ei ole paikan päällä (vain) järkyttymässä, vaan tarkastelee kierrätysbisnestä analyyttisesti, mutta päähenkilöitään kunnioittavasti. Kiertotalous on ajan henki, joka on kirjattu Suomen hallitusohjelmaan ja Euroopan unionin vihreän siirtymän tavoitteisiin. Kekäläinen näyttää suomalaislukijalle, mihin hyvää tarkoittavat kierrätysideaalin pyrkimykset globaalissa reaalitaloudessa johtavat. Samalla hän suhtautuu kriittisesti länsimaisen median luomaan kärsimyskuvastoon, joka piirtää vuodesta toiseen kuvaa Agbogbloshien kierrätyspihasta maailmanlopun tyyssijana. Kierrättäjille se on koti ja työpaikka, josta saatavilla tuloilla he suunnittelevat elämäänsä eteen päin. Myös Charles ja David etenevät urallaan. Kierrätyspihalla työskentelevät korjaajat ovat paljon taitavampia kuin myyjät rikkaan kaupunginosan virallisessa Apple-myymälässä. Kirja kommentoi runollisella tavalla myös nykyihmisen muistia; sitä, mitä jää jäljelle, kun kommunikaatiolaitteet mykistyvät.
Annu Kekäläinen: Seuraavat elämät – eurooppalaisen kierrätysideaalin afrikkalainen kääntöpuoli
Aviador, 2025, 181 s.
