Näyttökuva 2016-03-08 kello 13.10.33

ElokuvaKirjoittanut Tuomas Rantanen

Keskitysleirin synkkä sielunmaisema

Lukuaika: < 1 minuutti

Keskitysleirin synkkä sielunmaisema

Son of Soul

László Nemes (ohjaus)

☆☆☆☆

Unkarilaisen László Nemesin ohjaama keskitysleirikuvaus kertoo kaasukammioiden äärelle työskentelemään pakotetusta juutalaismiehestä Saulista (Géza Röhrig). Hän uskoo löytäneensä oman poikansa ruumiin muiden uhrien joukosta ja ryhtyy kaikkien kauheuksien keskelle järjestämään pojalle uskonnon mukaista hautausta.

Mátyás Erdélyn impressionistinen kuvaus seuraa päähenkilöä intensiivisesti katseen tasolla. Synkkä vankilaympäristö välittyy klaustrofobisena tilakokemuksena ja pälyilevien vilkuilujen tavoittamina epämääräisinä yksityiskohtina. Valittu kuvauksen metodiikka ilmentää uskottavasti ihmismielen kannalta kestämättömän kärsimyksen keskellä elävän ihmisen psykologista torjuntaa ja turtumusta.

Sorretun vähemmistön osaan sitoutuva näkökulma sisältää harkitun vahvoja viitteitä Euroopassa nyt nouseviin kulttuurisiin jännitteisiin. Tästä syystä myös uskonnollisella näkökulmalla on erityistä merkitystä. Elokuvan symbolikkaakin tukee tiettyjä jatkuvuuden ja samojen syntien kierrätyksen viittauksia.
Tarinaa kuljettavat, olosuhteisiin nähden epärealistiset pyrkimykset kuolleen pojan ruumiin kätkemiseksi, rabbin etsimiseksi ja hautapaikan kaivamiseksi nousevat myös metaforaksi sille, miten ihminen äärimmilleen piinatun elämän keskellä takertuu johonkin merkityksellisyyttä ja säällisyyttä edustavaan asiaan.
Kaikista ansioistaan huolimatta elokuvasta jää myös hiukan keinotekoinen jälkimaku: jokin kokemuksen rouheuden taso tuntuu sittenkin jäävän teoreettisen tarkan sommittelun jalkoihin.  Silti se kokonaisuutena osoittaa hyvin, että tuoreilla ideoilla ja taiteenlajin tekemisen osaamisella voi hyvin paikata suurempia tuotantobudjetteja ja synnyttää laatunsa puolesta korkeatasoista elokuvaa.
Kirjoitus on julkaistu hieman toisessa muodossa Voimassa 2/2016.