Sanokaa mitä näette. Suomalaiset dokumenttielokuvan tekijät kertovat.
Harri Römpötti. Art House 2018. 224 s.
☆☆☆☆
Sanokaa mitä näette on Kiti Luostarisen dokumenttielokuva vuodelta 1993. Elokuvassa Luostarinen tutkii oman perheensä kautta ajatusta siitä, miten ihmiset muistavat jopa yhdessä koetun elämänsä eri tavalla.
Ei ole vahinko, että Harri Römpötti lainaa saman elokuvan nimeä tuoreelle tietokirjalleen. Teos koostuu tekijähaastatteluista. Valintarajausta voi halutessaan kritisoida, mutta kokonaisuudessa on perusteensa: haastateltavien kautta heijastuvat monet suomalaisessa nykydokumentissa esillä olevat suuntaukset ja kerrostumat.
Esimerkiksi Luostarinen näyttäytyy henkilökohtaisesta kokemuksesta ammentavana esseistinä, joka paikallistaa suomalaisen dokumenttielokuvan 1990-luvun nousun Elokuvasäätiön tukipolitiikan muutoksiin Ylen TV2:n Dokumenttiprojektin käynnistämiseen.
Vastaavasti Markus Lehmuskallio kuvaillaan kirjassa pitkän linjan luontokuvaajana ja kansatieteellisen dokumenttielokuvan pioneerina. Tämän jatkumon uuden polven tekijänä taas esiin nousee kolttasaamelaisista kertovan Kuunmetsän Kaisan (2016) tekijä Katja Gauriloff.
Ylessä kohun saattelemana hyllytetystä Sotapapit-elokuvastaan (1981) tunnettu Seppo Rustanius paljastuu historialliseen arkistomateriaaliin nojaavan dokumentaristin arkkityypiksi. Samalla Jouko Aaltonen näyttäytyy paitsi laaja-alaisena kulttuuristen ilmiöiden luotaajana myös Illume-tuotantoyhtiön kautta pitkään toimineena muiden töiden tuottajana.
Kirja kuvaa myös, miten Melancholian 3 huonetta (2004) nosti aikanaan Pirjo Honkasalon yhdeksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmaksi dokumentaristiksi. Hänen haastattelussaan välittyy tekijän vahva tausta myös fiktion ohjaajana ja kuvaajana.
Draamaelokuvan kerrontakeinojen hyödyntäminen korostuu myös dokumenteissaan näyteltyjä kohtauksia ja fiktioissaan vahvaa dokumenttiperustaa käyttävän Arto Halosen kautta. Kirjan aineistossa tätäkin luovempaan suuntaan kulkee Mika Ronkainen dokumenttia, road movieta ja musikaalia yhdistävässä elokuvassaan Laulu koti-ikävästä (2013).
Uuden estetiikan etsimistä kirjassa kuvataan muun muassa Mika Taanilan animaatiota ja elektronista musiikkia hyödyntävien töiden kautta. Tässä mielessä vielä tyylitellympää suuntausta edustavat luontovalokuvan, tietokone-animaation ja musiikin synteesiä töissään työstävä työpari Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen.
Lamakauden ja ympäristökriisin käsittelijänä profiloituneen John Websterin Pölynimurikauppiaat (1993) ja Katastrofin aineksia (2008) ovat molemmat komediallisia, vaikka edellinen nojaa tekijänäkökulmaa piilottavaan cinéma vérité -perinteeseen ja jälkimmäisessä tekijä on itse keskushenkilö.
Talvivaaran miehet (2015) ohjannut Markku Heikkinen ja syrjäytyneiden nuorten toivottomuutta riipaisevasti kuvaavan Hiltonin! (2013) ohjaaja Virpi Suutari näyttäytyvät puolestaan tavallisten ihmisen arkikokemuksien välittäjinä.
Selma Vilhusen tuore Hobbyhorse Revolution (2017) käy esimerkistä, kuinka näkemyksellinen tekijä kykenee yhdistämään sydämellisen komiikan nuorten naisten traagisempiin selviytymiskamppailuihin.
Kokonaisuutena Sanokaa mitä näette piirtää helposti lähestyttävän kaaren suomalaisen dokumentin kehittymisestä draamallisempaan, esteettisesti eri tyylikeinoja yhdistelevään ja omaa kokemusta painottavampaan suuntaan.
Viimeksi mainitussa mielessä jonkinlaiseksi merkkipaaluksi nimetään Anu Kuivalainen ja hänen Orpojen joulunsa (1994). Henkilökohtaisen dokumentin ääriesimerkiksi taas päätyy Miia Tervo, joka ei ole edes halunnut näyttää kaikkia valmiita töitään muille.
