”Taide on kaaoksen vastakohta. Se on organisoitua kaaosta”, Igor Stravinskyn (1882–1971) kerrotaan sanoneen. Venäjällä syntyneen mutta pitkään Ranskassa ja Sveitsissä asuneen Stravinskyn teosten valmistuessa aikalaisista 1900-luvun alkupuolella oli varmasti hämmästyttävää, että juuri musiikillisilla dissonansseillaan eli riitasoinnuillaan yleisöä raivostuttanut Stravinsky viittasi musiikkinsa yhteydessä ”organisoitumiseen”. Häntä kun pidettiin villinä sääntöjen tuhoajana.
”Musiikissa itsessään ei ole kauneutta”, hän myös kiteytti, ”vaan kauneus syntyy kuulijassa”. Aina eivät edes muusikot ymmärtäneet mitä heidän piti tehdä. Kuten Juhani Koivisto erinomaisesti muistuttaa Kansallisbaletin Stravinsky-illan ohjelmalehtisessä, ensimmäiset aikoinaan Kevätuhria treenanneet muusikot ”keskeyttivät harjoituksensa monta kertaa luullessaan outoja nuotteja kirjoitusvirheiksi. Tarvittiin kuusitoista orkesteriharjoitusta ennen kuin teos oli esityskunnossa.”
Petruškassa päällekäin soivat C- ja Fis-duurisoinnut, Kevätuhrissa eli Sacressa Fes ja Es7. Näillä musiikillisilla myllerryksillä Igor Stravinsky muokkasi koko orkesterimusiikin rakennetta, joka lähti vapautumaan ahtaista peruskadenssien harmonioista.
Kun Kevätuhri sai ensi-iltansa 29. toukokuuta 1913 Pariisin Théâtre des Champs-Élyséessä, suuressa osassa yleisöä kauneus jäi syntymättä ja jotkut jopa osoittivat mieltään äänekkäästi. Stravinskyn väitetään tuhahtaneen ”painukaa helvettiin”.
Teos ei ollut väärässä, ensi-illan yleisö oli, ja historia on pitkään todistanut Stravinskyn olleen nero.
IGOR STRAVINSKYN MUSIIKKI on repivää ja irrottelevaa, ja samalla se säestää tanssilajeista kurinalaisinta, balettia. Tosin Stravinsky-illan anti oli enemmän nykytanssia kuin balettityyleistä klassisinta.
Johan Inger (s. 1967 Tukholmassa) on tehnyt Kansallisbaletin Petruškaan iloittelevan koreografian. Maskuliiset mallinuket eli Petruška, Voiman näkemässä esityksessä Atte Kilpinen ja Soturi, Frans Valkama, taistelivat paikastaan vaateripustimina ja sangen feminiinisen nuken, Hye Ji Kangin, kiintymyksestä.
Muotishowta johti Chanelin tähtisuunnittelijaa Karl Lagerfeldiä vahvasti muistuttava karismaattinen Sergei, Sergei Popov. Aluksi mallinuket tanssivat jäykästi kuin muoviraajoissaan vain voi, mutta draaman kehittyessä trio intoutui rennompaan menoon. Kepeästi tanssiva Kilpinen teki Petruškastaan sympaattisen tsemppaajan, kun Valkaman vahva Soturi edusti aggressivisempaa uhkaa. Trion elkeet takaa-ajoineen olivat hauskaa katsottavaa.
Petruškassa kyse on ihmisyyden ja inhimillisyyden ymmärtämisestä. Yleisö voi miettiä mikä tekee ihmisestä ihmisen, onko se lihaa ja verta pullistelevat tomumajamme vai tunteet, joita koemme. Halu olla osa jotain suurta, toteuttaa itseään ja tuntea toisen kosketus ovat ihmisen piirteitä. Niinpä Pinokkion tavoin Petruška on enemmän ihminen kuin nukke.
SACRE, JOKA ON myös Kevätuhrina tunnettu, alkaa pitkällä fagottisoololla. Sitä Stravinsky ei itseasiassa säveltänyt, vaan se on vanha liettualainen häälaulu. Tämä viittaa uhriin, kun ajatellaan muinaisten tarinoiden innoittamana, että morsiamen kohtalo tarkoittaa viattomuuden uhraamista miehen likaiselle nautinnolle.
Goyo Monteron (s. 1975 Madridissa) koreografia perustui kahden uhrin taktiikkaan. Tanssijoiden kuvaamalta dystooppisen ajan yhteisöltä on loppumassa valo, ja pimeys koituisi heille kuolemaksi. Näyttämön yllä leijuu valtava valon pyörä, joka paljastuu ihmisyhteisön elinehdoksi. Valo näyttää jopa keskustelevan ihmisten kanssa, se lähestyy välillä maata antaen tanssijoiden hyppiä sen yli, ja välillä se tylyttää heitä himmeänä ympyränä porukan yläpuolella.
Solistitanssija Giulio Diligente oli ensiksi joutumassa ilmeisen vaadituksi uhriksi, mutta hän on tehtävään vääränlainen. Onneksi hommaan nousee toinen solisti Heidi Salminen, ja hänen uhrautumisensa on pelastava sen, mitä ihmiskunnasta on jäljellä.
Sacre massiivisine joukkokohtauksineen on sekin tutkielma inhimillisyydestä, mutta näkökulma on aivan eri. Tämä ei ole tarina uhreista vaan sankareista, joiden motiivina ei olekaan halu hyötyä itse niin kauan kuin omassa ruumiissa henki pihisee, vaan jotka oivaltavat, että hänen uhrauksensa hyödyttää muita.
Stravinsky-ilta Suomen kansallisbaletissa
Johan Inger – Igor Stravinsky: Petruška, Goyo Montero – Igor Stravinsky: Sacre. Kapellimestarina Rumon Gamba. Esitykset Kansallisbaletissa 18.5.2024 saakka.
* * * * *
VIELÄ MUISTUTUS ORKESTERIMUSIIKIN ymmärtämisen tärkeydestä kaikille niin kutsutusti kevyen musiikin ystäville: Stravinskyn kaltaiset sointujen kaavoja rikkoneet mullistajat tasoittivat tietä uudempien aikojen neronleimauksille. Kannattaa kuunnella vaikka Steely Danin Aja, jossa Donald Fagen toistaa Hm11-sointua yli 40 kertaa Steve Gaddin raivokkaan rumpusoolon alla, tai Frank Zappan tuotannosta mitä vaan. Elokuvateatterissa stravinskymäisiin sfääreihin pääsee Bernard Herrmannin elokuvasävellyksissä, joista kannattaa kuunnella erityisesti Psykoa ja Taksikuskia.
