Pelko jäytää sielua
Rainer Werner Fassbinder, Saana Lavaste
Lahden kaupunginteatteri
☆☆☆
Ajankohtaisten maahanmuuttojännitteiden käsittelyyn liittyvien ponnistusten suhteen hyvin lankulle osuu Saana Lavasteen Lahden kaupunginteatteriin ohjaama näytelmä Pelko jäytää sielua.
Esitys perustuu Rainer Werner Fassbinderin (1945–1982) vuonna 1973 valmistuneeseen samannimiseen elokuvaan. Siinä leskeksi jäänyt kuusikymppinen siivooja Emmi ja noin 35-vuotias marokkolainen siirtotyöläinen Ali rakastuvat ja menevät naimisiin Emmin ennakkoluuloisten lähisukulaisten ja muun ympäristön kauhuksi.
Lavasteen ohjauksessa pääparin ikäeroa on hiukan lievennetty, mutta muuten alkuperäinen tarina on haluttu kertoa aikaa ja paikkaa myöten mahdollisimman uskollisesti. Minna Välimäen luoma lavastus välittääkin puhuttelevasti 1970-luvun saksalaisen suurkaupungin laitamien, kerrostaloasumisen ja katubaarien ympäristöt.
Teatterin kautta Fassbinderin kuvaamat saksalaisen sodanjälkeisen yhteiskunnan jännitteet nousevat vertailumalliksi oman aikamme haasteisiin. Maahanmuuttoon projisoituvat kansallistunnon kriisit ja sukupuoliseen kanssakäymiseen liittyvät tabut tuntuvatkin tutuilta. Valitun kiertotien kautta on myös helpompi hahmottaa, miten rakenteellinen sorto hiipii myös pohjimmiltaan hyväntahtoisten ihmisten keskinäisiin suhteisiin.
Esityksen kompastuskiveksi muodostuu liian orjallinen pitäytyminen elokuvan dramaturgissa ratkaisuissa. Fassbinderin elokuva on melodramaattinen ja osoittelevan asetelmallinen hyvin tekijänsä tyylin mukaisella tavalla. Teatteriksi siirrettynä näin ankaraan kehykseen on vaikea puhaltaa sitä itsenäistä läsnäolon henkeä, jota teatteri vaatii toimiakseen omilla ehdoillaan omassa ajassa ja paikassaan. Nyt näyttelijät jäävät jo alunperin vieraannutettujen rooliensa vangeiksi ja esityksestä tulee eläytymisen sijaan suorittamista.
Esityksen arvo on silti sen kantavassa ajatuksessa: tällä tavoin toistettu Fassbinderin teksti osoittaa miten nykyään Suomessa maahanmuuttoon heijastuvat ristiriitaiset tunteet ovat monella tavalla yliaikaisia.
Voimalle aiemmin antamassaan haastattelussa ohjaaja Lavaste pohti Fassbinderin pyrkimysten ohella tämän ajan teatterin haasteita: ”Teatterin ensisijainen tehtävä ei ole konservoida eikä viihdyttää. Tässä suhteessa on parempia välineitä. Paljon tärkeämpää on peilata, muistuttaa ja unelmoida, mielellään vähän myös provosoida. Juuri nyt pitäisi käsitellä esimerkiksi omaa kansallisidentiteettiämme ja suhdettamme muihin.”
