41655886242_b5f6dc1c0a_oCMYK

Kuva: Mitro Härkönen

Esittävä taideKirjoittanut Tuomas Rantanen

Emme ole yksin

Lukuaika: < 1 minuutti

Emme ole yksin

Ajan ja Paikan Ulottumattomissa

Mirva Mäkinen ja työryhmä

Kallioleikkauksen kyljestä johtaa käytävä maan alta löytyvään luolamaiseen esitystilaan. Rennosti jutteleva naisääni ohjaa yleisön istumaan tuoleista ja valaistusta kaiuttimesta rakennetun nuotiopiirin ääreen.

Varsinainen esitys alkaa, kun sen ainoa esiintyjä saapuu paikalle – hieman yllättäen – autolla. Juoksupyrähdyksillä ja ahdistuneella huohutuksellaan mieshahmo kehollistaa läpi esityksen enemmän elämisen stressiä kuin aistikasta tanssiliikehdintää.

Tilan seinille heijastuu videokuvaa muun muassa ihmisen silmistä ja pyörivästä linnunradasta.

Esityksen kuluessa katsojat siirtyvät tuoleineen leiripaikaltaan seuraaville, saavat luvan koskea kärsivää esiintyjää ja lopulta huomaavat tulleensa sinuiksi koko esitystilan ja siellä yhdessä olemisen kanssa.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Kontakti-improvisaatiosta toukokuussa väittelevän Mirva Mäkisen ohjaus ja koreografia, Kim Saarisen videotaide, Jaana Kurttilan visuaalinen suunnittelu ja Jaakko Aution rakentama äänimaailma luovat yhdessä tanssija Tuomas Juntusen liikehdinnän kanssa installaatiomaisen kokonaisuuden.

Valituilla keinoilla yleisön alunperin merkityksiltään tyhjäksi mieltävät epätila ja epätanssi löytävät tarkoituksensa. Teoksen kantava idea taas kirkastuu viimeistään tietoisuuksien yhteisyyttä kaihoisasti luotaavassa loppulaulussa.

Helsingissä Vapaan Taiteen Tilassa 10.–12.5.

www.tsuumi.com